Onko kukaan päässyt eroon/parantunut pitkästä vaikeasta ahdistuksesta?!?!
Olen todella todella todella loppu tähän elämään ja taisteluun elämässä ahdistuksen kanssa. Terapiaa on saatu, lääkkeitä on vaihdettu, elämän tilanteet ovat muuttuneet. Olen lukenut, meditoinut, pitänyt päiväkirjaa, manifestoinut. Olen opetellut elämään tämän "sairauden" kanssa, yrittänyt oppia hyväksymään itseni tällaisena. Mutta taaaaas aamulla kun kurkkua ahdistaa ja vielä ihan todella tyhmät ajatukset niin haluan vaan lopettaa... Ymmärrän miksi nämä tyhmät ajatukset ahdistavat ja niissä on aina jotain perää, mutta silti. Milloin tämä loppuu? Koska tämän kanssa oppii elämään? Koska opin hyväksymään itseni niin että aamulla ei kurkkua kurista vaan pystyn toteamaan että selvä tämä on tätä ahdistusta ja annan sen olla.
Onko kukaan parantaunut tällaisesta? tai saanut elämän jotenkin hallintaan? vai tällä tuskallako me mennään loppuun asti?
Ikää yli 40v. Juuri menossa pyytämään uutta kelan terapiatukea.
Kommentit (24)
Monesti, ostamalla uuden sahan . Jos yrittää nyky sahoissa haritusta niin hampaat katkeaa. Kun alkaa ahdistaa tai puoltaa niin osta vaan suosiolla uusi.
Ahdistusta ei saa koskaan päästää 1-2 päivää pidemmäksi! Sen voi sivuuttaa ja on hyväkin sivuuttaa parissa päivässä.
Ja joka vanhoja muistelee, niih !
Ja joka vaivojansa valittaa, on vaivojensa vanki.
Carpe diem!
21: Itse olen kanssa päättänyt että en katkeroidu. Olen kertakaikkiaan päättänyt sen että musta ei tule katkeraa ämmää joka uikuttaa kaikesta. Mutta jotenkin se hiipii ja kolkuttelee joskus mun olalla. Kiivaasti sanon siellä että ei, mä en katkeroidu. Päätös on joskus tosi hyvä keino. Päätös parantumisesta tai elämä muuttuu vielä hyväksi ajatus on vaan tällä hetkellä niin mahdottomia.
ap
Kyllä. Hyväksyin lopulta sen, että jään lapsettomaksi. Päästin irti uhri-identiteetistäni, ja tein tietoisen päätöksen suuntautua ulospäin, entisen omaan napaani tuijottelun sijaan. Nykyään pyrin palvelemaan muita, ja olen hyvin onnellinen.