Miksi, voi miksi, kohtelen lastani näin :(

Käyppä lukemassa mannerheimin lastensuojeluliiton sivuja. Siellä on paljon ohjeita eri tilanteiden käsittelyyn ja ratkaisuun. Itse sain sieltä vinkkejä riitatilanteisiin. Ja jotenkin voimia lisää näihin päiviin. www. mll. fi

On hyvä kirja, sitä suosittelevat myös lapstenpsykiatrit (oikeat sellaiset, etkä mitkään tv-julkut) adhd ja asperger-lapsille, mutta se toimii myös tavallisille lapsille.



Kirjan kaksi pääideaa on siinä että



1) lapsen annetaan rauhoittua rauhassa.



VOit ihan hyvin mennä toiseen huoneeseen siksi aikaa kun hän kiukuttelee, tai lähettää hänet jäähylle rauhoittumaan (jäähy ei ole rangaistus, vaan jäähdyttelypaikka). Sinun EI - ja tämä on varmaan tässä vaiheessa sinulle tärkeintä - tarvitse saada kiukkukohtausta loppumaan heti, se loppuu kyllä itsestäänkin kun annat sen vain loppua. Itse asiassa melkein mikä tahansa mitä teet, vain pahentaa ja pitkittää kiukkukohtausta. Voit mennä toiseen huoneeseen pysyäksesi rauhallisena.



Lapsen ruahoituttua keskustellaan asiasta uudestaan ja selität hänelle ettei saa lyödä jne ja miksi pitää pukea jne ja otat selvää siitä, miksi hän on kiukustunut.



2) sinun ei tarvitse saada päättää, miten asiat tehdään. Sen sijaan sinun pitää päättää toiminnan lopputulos. Jos suunnitelma A on aiheuttanut kiukkukohtauksen, käytetään suunnitelma B:tä, (taiC:tä tai D:tä) jolla päästään samaan lopputulokseen vaikkakin jonkinlaista kiertotietä pitkin.



Lapsella on AINA joku syy, minkä takia hän kiukuttelee. Se ei aina ole looginen syy, mutta syy kuitenkin. Ota selvää, mikä se tällä kertaa on (yleensä se on aina eri syy ja jotain mikä on tapahtunut ihan hiljan, puolen tunnin sisään tms) Poista se syy, jos se suinkin on mahdollista. Voihan olla, että ne MOLEMMAT tarjoamasi paitavaihtoehdot esimerkiksi kutittavat? Voihan olla, että lapsi pelästyi tapaa jolla komensit häntä valitsemaan? VOihan olla, että lapsi kestää vain yhden vaihtoehdon eikä valintaa ollenkaan? Voihan olla, että lapsi luulee että joka kerta kun paita laitetaan päälle, tapahtuu jotain kurjaa. Mutta koska pääasia ei ole se, miten paita saadaan päälle, vaan se että lapsella on lämmin, voit hyvin vaihtaa taktiikkaa. Mutta se on sinun tehtäväsi, lapsi ei siihen pysty. Voi myös olla, että kestää kauan, ennen kuin lapsi oppii pois esimerkiksi ajatuksesta että paidan laiton jälkeen lähdetään autolla johonkin ja autossa on tylsää - sinun hommasi on hoitaa asia vähitellen.

eli lapsi tyrannit.. todella hyviä käytös vinkkejä.



Ja lopeta se vaihtoehtojen antaminen. sinä olet aikuinen aj päätät ei 4v... kuulostaa siltä että teillä taloutta pyörittää 4v eikä aikuinen.

Välillä mietin että onko oikeasti niin, että aikuinen ei voi vaan päättää että nyt laitetaan nämä vaatteet päälle ja sillä selvä. Huuto tulee joka tapauksessa vaikka yritää vaikka viittä eri metodia lopputulokseen pääsemiseksi. Sitten vaan pukee väkisin raivoavalle ja karjuvalle vaatteet päälle.



Ainakin on oma ahdistus siitä pois, että TÄMÄKÄÄN ei auttanut, voi .......!!!!



Mä en voinut muuta, koska on todellakin muuetkin tässä talossa huomiota odottamassa kuin tämä tapaus!

ja siis erehtyväinen. Meillä on samanlainen 6-vuotias tytär, jonka kaksoisveli on rauhallista sorttia (tosin yhdessä saavat aikaan aikamoisia pyörremyrskyjä joka päivä...). Viimeksi eilen tytär sai aivan hillittömän ja suhteettoman kiukkukohtaisen asiasta, joka ei luonteensa vuoksi kai muissa lapsissa saisi noin suurta reaktiota aikaiseksi.

Menetin malttini ja talutin tytön yläkertaan huoneeseensa ja sanoin että saa rauhoittua siellä omassa rauhassaan.

Meni jonkun aikaa, (puoli tuntia) ennen kuin tyttö tuli takaisin olkkariin luoksemme, jolloinka otin hänet sohvalle syliini ja silittelin pitkän aikaa ihan hiljaa, sen jälkeen otin asian puheeksi ja sanoin, että pitäisi oppia sietämään niitä elämän pikku pettymyksiä vähän paremmin, että tätä asiaa täytyy harjoitella oikein kovasti...

mä en osaa auttaa oikeastaan, mutta voin kertoa että myös itse olen joskus samassa tilanteessa poikamme 6v kanssa... =( olen pari kertaa antanut piiskaa pojalle (siis en tarkoita mitään kauheeta hakkaamista!) ja tukistanutkin ja aina on kauhea morkkis sen jälkeen! =( nyt olen päättänyt aloittaa uuden kasvatustavan! sanoinkin pojalle, että tästä lähtien kun kiukuttaa niin äiti ottaa " painiotteen" (=sellainen hauska nosto ja kutitus joka taatusti lepyttää pojan!=). voisin sen verran neuvoa ehkä, että kokeile itsekin jotain hauskaa kutitus/naurujuttua kun tyttö on pahimmillaan...jospa hän siitä leppyisi?



tsemppiä meille!!

Lapsi kokee turvaa jos vanhempi on se joka näyttää tien ja päättää asioista. Niin omakin poika välillä koettelee pukemisen kanssa, mutta minä sanon, että vaatteet laitetaan ja sillä selvä ja laitan ne vaatteet päälle. Kyllä se näkee, että kun tuo jotain päättää niin ei passaa ruveta ryttyilemään.

Ja palkitse ja kehu, kun tyttö on ollut kiltisti!

Luonne ja tempperamentti vaihtelee. Tyttärelläsi on samanlaista ongelmaa kuin minun toisella tytöllä. Toinen meillä käyttäytyy hyvin.



Ensimmäiseksi karta tilanteita joissa lapsella valinnan mahdollisuus. Sekoittaa liikaa.



Älä lähde mukaan riehumiseen. Pidä äänesi matalana ja painokkaana. Vaatii saamarain paljon itsekuria mutta huomaat kun tyttö ei saa sinusta kumppania riitaan ne vähenevät.



Ilmoita ettet osallistu tähän. Toinen keino on ennakointi niin ettei kriisitilanteita syntyisi. Luovi.



Jos nämä ei auta parissa viikossa niin:



Soita kasvatusneuvolaan ja käy juttelemassa siellä, meillä tehtiin näin kun tilanne ajautui hankalaksi. Käytiin siellä puoli vuotta viikottain ja teki hyvää lapselle, äidille ja koko perheelle.



Nyt meillä tilanne on tasoittunut, joskus joku ylilyönti. Tytön luonne on sellainen että raivoaa. Tietää ongelman ja yrittää parhaansa ja se riittää. Johdonmukaisesti sanon etten osallistu tähän keskusteluun puhutaan sitten kun olet rauhoittunut. Provosoi ja joskus edelleen sorrun lähtemään mukaan. Määrällisesti nämä on jääneet kymmenesosaan entisetä joten suunta on oikea.

Lapsesi tarvitsee sinut seinäksi, jota vastaan tapella. Jos seinä murtuu (eli sinä menetät malttisi), lapsen perusturvallisuus häviää. Saat toki suuttua, ei kaikkea tarvitse eikä saa hyväksyä mutta satuttaa ei saa. Samat säännöt oltava kaikilla osapuolilla!



Hanki esim. Jo Frostin kirja ensiavuksi. Tuon ikäiselle lapselle voi hyvin kokeilla jo esim. palkintojen keräämistä, esim. tarra jokaisesta hyvin sujuneesta pukemisesta tai Frostin tapaan joku taulu tai astia, johon hyvin sujuneesta jutusta lisätään jotain ja huonosti sujuneesta vähennetään jotain. Kun saavutetaan esim. viisi hyvin sujunutta aamua, lapsi saa jonkun sovitun palkinnon, esim. elokuvareissu tai uimahallikäynti. Jäähypenkki tms. käyttöön. Seurasta poistaminen on tehokas rangaistus. Lue lisää vinkkejä kirjoista. Muista, että sinun tehtävä on pysyä aikuisena, älä alennu lapsen tasolle huutamaan ja riehumaan!

Olen itsekin tuota kasvatus- tai perheneuvolassa käyntiä miettinyt. Jotenkin vaan tuntuu kamalalta uskaltaa myöntää jollekin ihmiselle, että meillä (minulla) on ongelma..

Tyttö on todella temperamenttinen tapaus, ja olen huomannut että hän ottaa minusta mallia. Kun olen suuttunut hänen raivarin aikana ja menettänyt malttini, niin tyttö on tehnyt samalla tavalla sitten isoveljelleen kun heillä on tullut riitaa jostain. Tiedän, että minä olen se josta muutoksen täytyy lähteä.

Kaikki uudet neuvot/vinkit/kokemukset luen mielellään.



T: Ap

Lapset vain ovat tällä hetkellä 4,5v ja kohta 6v. Meillä vanhin on raivonnut 1,5 vuotiaasta lähtien. Kauheita raivareita sai aina, ja ne saattoivat kestää kaksi tuntiakin putkeen. Mikään ei auttanut. Tilannetta vain pahensi, jos yritti mennä väliin, ottaa syliin, rauhoitella. Lopulta paras vaihtoehto oli antaa vain raivota itsekseen, kuitenkin niin, että lapsi tiesi, että aikuinen on lähellä. Ei se helppoa ollut vain katsoa vierestä. Jälkeen päin sitten yritettiin keskustella tilanteesta, mutta sekään ei yleensä onnistunut.

Itse olin aivan väsynyt tilanteeseen. Samoja juttuja tein kuin sinäkin:(

Pojan uhma rauhottui noin 4,5 vuotiaana. Sen jälkeen on ollut kuin eri poika, kiltimpi, rauhallisempi ja isompi. Ainut, mikä on jäänyt, on tottelemattomuus. Poika ei todellakaan usko juuri mitään, ennen kuin suutun kunnolla. Luulen, että se on perua tästä minun aikaisemmasta käytöksestä.



Vieläkin hermostun liian helposti. Juuri toissa iltana keskusteltiin lasten kanssa minun ja heidän käytöksestä ja tottelemattomuudesta. Minua myös suunnattomasti rassaa heidän mahdoton riitely. Aina ovat tappelemassa jostakin asiasta ja toistensa kimpussa.



Nyt en voi kirjoittaa enemmän kun pienin heräsi.

Meillä on vähän sama tilanne, 3,5-vuotias on TODELLA rasittava raivonpuuskiensa takia, ja niitähän tulee päivittäin. Mutta kamala totuus on se, että saan hillittömän raivoamisen loppumaan vaan ja ainoastaan suuttumalla itse. Siis pimahdan, huudan kovaa ja olen tosi vihaisen näköinen yms., siihen loppuu meillä huuto. Ja tottakai tunnen jälikäteen itseni ihan epäonnistuneeksi ja huonoksi.

Niin tuttua...oletko ap yrittänyt sitä että et päästä itseäsi raivon

partaalle? Sillä hetkellä kun alkaa edes tuntua että kohta keittää niin jätät tytön kiljumaan ja menet pois rauhoittamaan itsesi.

Olen itse sitä lajia että pakko toimia noin jotta ei lapseen satu.

Kun olet itse rauhoittunut on helpompi jatkaa asiaa. Ja jos näyttää siltä että lapsi ei ole valitsemispäällä niin kylmän rauhallisesti päätät sinä mitä puetaan ja piste. Ei kannata lähteä mukaan lapsen riehuntaan vaan katkaista tilanne muutoin.