Joko olette aloittaneet jouluvalmistelut
Ostin juuri 10 kg lanttuja ja 2 kg pubajuutia
rosollia ja lanttulaatikkoa tulee
Kommentit (23)
Joo, varasin etelänmatkan jouluksi.
Minä teen joulukoristeita viikonloppuna
otinnpahvilaatikoita ja maalaan nätiksi - paketteihin noita
Lahjoja ollaan jo ostettu. Mies alkoi suunnitella niiden ostamista jo lokakuussa.
Lahjat hankittu. Pankin välityksellä.
Juu. Valmistelut ja joulunalusfiilitelyt pikkujouluineen on juttuni. Joulupyhät on liian nopeasti itselleni ohi.
Olen katsonut kuusi jouluelokuvaa. Piirrättänyt yksinäisille vanhuksille koululaisteni kanssa joulukortit. Laittanut pikkujoulukuusen. Tein piparkakkutaikinan, jotta joulukuun myötä on pipareita glögikavereille ( glöginkin ostin). Joululahjalista on valmiina. Teen töihin ja kotiin tarjoiluksi pari joulukakkua. Suunnittelin ja valmistin myös koululaisilleni joulukalenterin.
Olohuoneeseen on jo joulukuusi pystytetty ja koristeltu. Jouluvaloja on laiteltu sekä koristeita. Joulukalenterit ostettu.. tästä se lähtee... ruokia ei voi vielä tehdä, mutta tarjouksia kyttään.
Olen ostanut mädin pakastimeen ja kaivoin juuri maustekakun reseptin esiin. Joko 1.12 tai sitten 1. adventtina laitan tähden ikkunaan ja joulukoristeen ulko-oveen. Vielä en ole varma, viitsinkö tehdä piparkakkuja. Parin viikon sisään teen lanttulaatikot pakkaseen.
Joo. Aion käydä ensimmäisen adventti pullon käydä ostamassa. 🍷
Joulukoristeet on jo otettu esille ja lahjat tilattu ulkomailta. tänä vuonna joulupöydässä ei ole lihatuotteita.
En enkä suuremmin valmistelekaan. Aattopöytään mennään muualle ja ostan muutaman lahjan lähempänä aattoa. Jätin taakseni ne lanttu-ja porkkanakilot ja hirveän jokavuotisen joulusirkuksen kun lähdin kotoa. Joulu tulee muutenkin.
En ole aloittanut, koska tämä joulun tuotteistaminesmarkkinointi tökkii vuosi yhä vuodelta pahemmin.
Kyllä pubajuutia on syytä hankkia runsaasti ja hyvissä ajoin.
Vierailija kirjoitti:
Juu. Valmistelut ja joulunalusfiilitelyt pikkujouluineen on juttuni. Joulupyhät on liian nopeasti itselleni ohi.
Olen katsonut kuusi jouluelokuvaa. Piirrättänyt yksinäisille vanhuksille koululaisteni kanssa joulukortit. Laittanut pikkujoulukuusen. Tein piparkakkutaikinan, jotta joulukuun myötä on pipareita glögikavereille ( glöginkin ostin). Joululahjalista on valmiina. Teen töihin ja kotiin tarjoiluksi pari joulukakkua. Suunnittelin ja valmistin myös koululaisilleni joulukalenterin.
Ei helevetti että olet varmaan rasittava tantta.
Olen laitellut ensimmäisiä valoja jo marraskuussa, viime viikonloppuna vähän joulutallia, tonttuovea ym esille. Kohta vaihdan keittiöön talvisemmat verhot ja pöytäliinan sekä olohuoneeseen tekstiilit. Matot vien huomenna pesulaan. Joulusiivous tilattu. Ekat lahjat ostettu. Pitkin matkaa jouluun asti teen kaikenlaista, kuten leivon lastenlasten kanssa, käyn joululounailla ja sisarusten kanssa ym.
Joo, tontut on olleet esillä koko vuoden
Aatteliin etten valmistele mitään. Tuleehan se sieltä valmistelemattakin. Ihanan erilainen joulu, kun ei tee yhtään mitään sen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juu. Valmistelut ja joulunalusfiilitelyt pikkujouluineen on juttuni. Joulupyhät on liian nopeasti itselleni ohi.
Olen katsonut kuusi jouluelokuvaa. Piirrättänyt yksinäisille vanhuksille koululaisteni kanssa joulukortit. Laittanut pikkujoulukuusen. Tein piparkakkutaikinan, jotta joulukuun myötä on pipareita glögikavereille ( glöginkin ostin). Joululahjalista on valmiina. Teen töihin ja kotiin tarjoiluksi pari joulukakkua. Suunnittelin ja valmistin myös koululaisilleni joulukalenterin.
Ei helevetti että olet varmaan rasittava tantta.
Kenelle ? Yksin vietän joulun pyhät joten fiilisten tätä joulun alusaikaa.
Laitoin olohuonetta jouluisempaan kuosiin viime viikolla, koska meillä pidettiin ystäville pikkujoulut viikonloppuna. Lahjoja en oo vielä ostanut. Taitaa jäädä taas aika lähelle joulua se homma.
Ehkä tänä vuonna poltan vain kynttilöitä. En tee muuta.
Itsenäisyyspäivänä tehdään piparkakut