IS: Suurperheen äiti myrkytti naapurin mehiläistarhan mehiläiset, livahti mm. synttärijuhlista myrkytyspuuhiin
Empaattinen äiti taas vauhdissa, hieno esimerkki lapsilleen.
Tällä kertaa tosin hienon esimerkin näyttäminen tuli kalliiksi, sai kymppitonnin laskun rikoksestaan. Toivottavasti naapuri saa tällä aloitettua bisneksensä uudelleen.
Kommentit (85)
Ikävä uutinen. Itse mehiläistarhaajana teki pahaa lukea tämä. Tuossa naapurisodassa ei ole kumpikaan osapuoli toiminut oikein, ja kärsijöiksi joutui viattomat luontokappaleet.
Meillä tarhaajilla on aika tiivis ja aktiivinen fb-yhteisö, ja siellä on kyllä porukkaa laidasta laitaan. Osa pitää tiukasti kiinni omista oikeuksistaan tarhata naapurin rajalla, vielä senkin jälkeen kun ongelmia on ilmaantunut. Enemmistö onneksi haluaa toimia sopuisasti ja pitää tärkeänä ammattikunnan mainetta ja haluaa harjoittaa ammattiaan/harrastustaan tuottamatta ongelmia muille, vaikka se vaatisikin enemmin vaivannäköä itseltään.
Jos mun mehiläiset vaikeuttaisi naapuruston elämää edes murto-osan verran tuosta artikkelista kuvatusta, niin pesät siirtyisi ihan hemmetin kauas. Ei kenenkään tarvi pelätä anafylaktista shokkia omassa pihassaan, koska ulkopuolinen haluaa tarhata mehiläisiä naapuritontilla! Ja ne mehiläiset voi ihan oikeesti tuollaisesta pesämäärästä valloittaa jonkin pihan ihan täydellisesti, eihän siellä ulkoilisi tarhaaja itsekään jos vaarana on talloa mehiläisiä ja saada pistoja.
Pari faktantarkistusta vielä tähän väliin: Kaupunki/kunta määrittelee itse onko tarhaus sallittua kaava-alueella, siitä ei ole lakiin kirjattua sääntöä. Ilmeisesti Tampereella on varsin vapaata tarhauksen suhteen. Tähän olisi hyvä saada tiukemmat rajat. Ja mehiläiset pyrkii hakemaan mettä pesien läheltä, mutta lentomehiläisen (medenkerääjän) lentosäde on kolme km, kuningatar voi lentää häälennolle jopa 10 km päähän. Suomessa aktiivinen lentoaika on touko-elokuu, mehit löytää kyllä mesikasveja tuolla aikavälillä, joskus lähempää ja joskus kauempaa. Riippuu mesikasvin kukinta-ajasta mistä ne meden kulloinkin hakee.
Vierailija kirjoitti:
"Mehiläistarhaaja on aina itse vastuussa mehiläisten aiheuttamista ongelmista, mahdollisista vahingoista ja kustannuksista. Pääperiaatte on siis sama, mikä koskee kaikkia muitakin tuotanto- tai lemmikkieläimiä."
Kai sitä olis voinut viedä lapsen joka piston jälkeen terveyskeskukseen ja lasku naapurille
Tai opettaa lapsensa elämään sopusoinnussa luonnon kanssa?
Lisään vielä edelliseen viestiini, että mehiläisiä on toki mahdollista tarhata tiiviisti asutulla alueella myös ilman ongelmia, ja moni tekeekin niin. Mutta jos niitä ongelmia tulee, niin toki ne pitää korjata jos on toistuvaa.
Ja miksi nuo uutisen mehiläiset on kerääntyneet naapurin pihaan? Luultavasti ne ovat tottuneet hakemaan sieltä vettä, se ainakin aiheuttaa melkoista ruuhkaa. Ehkä siellä on niiden mielestä tosi hyvää vettä, kenties jotain mineraaleja tai muuta houkuttelevaa. Ja kukkiiko nurmikolla apila, joka on mehiläisille hyvin mieluisa mesilähde? Näissä tapauksissa tarhaaja olisi voinut ehdottaa naapurin pihaan kohdistuvia toimenpiteitä, jolloin mehit ei enää pitäisi pihaa niin kiinnostavana paikkana.
-se mehiläistarhaaja
Vierailija kirjoitti:
Eli ymmärsinkö oikein, elinkeinoaan saa harjoittaa myös naapurin tontilla. Saman logiikan mukaan voin perustaa vaikka villisikafarmin ja antaa niiden käyskennellä vapaasti naapurin tontilla.
Et ymmärtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Olen tuon äitin puolella. Ihan käsittämätöntä että tuo naapuri saa piinata perhettä mehiläisillään tuolla tavalla
Siis rikollisen puolella? No, arvonsa kullakin.
Meillä on naapurissa 10 pesää, eipä ole häirinnyt koskaan. Päinvastoin, saadaan aina hyvä sato esim. marjoista.
Vierailija kirjoitti:
Kamala nainen! Eivät mehiläiset 'hyökkää kimppuun', jollei niitä häiritse, ala huitoa ja käyttäydy itse hysteerisesti. Jo syntyessäni meillä oli 6 pesää tontilla, sittemmin enimmillään 12. Eläessäni olen saanut 3 mehiläisenpistosta ja niistäkin yksi oli täysin oma vika. Toki parveiluaikaan mehiläistarhaus on hieman haasteellisempaa. Tämä nainen ihan omin käsin tappoi paljon muutakin hyvää kuin hunajaa tekeviä tuotantoeläimiä! Ei liene ollut edes Google auki älyluurissa, että olisi hieman tarkistanut omia toimintatapojaan...
N50+
Kyllä ne mehiläiset hyökkäävät kaiken liikkuvan kimppuun. Minä olen haudannut sukulaiset niiden tuholaisten takia kun ne pisti ja tappoi hänet.
On täysin mielenvikainen laki jos yksi tarhaaja saa tehdä käytännöstä naapurreiden elämästä täysin mahdotonta ja tuhota samalla heidän talonsa ja tonttinsa arvon.
Vierailija kirjoitti:
Eli ymmärsinkö oikein, elinkeinoaan saa harjoittaa myös naapurin tontilla. Saman logiikan mukaan voin perustaa vaikka villisikafarmin ja antaa niiden käyskennellä vapaasti naapurin tontilla.
Juuri tämä. On mielenvikainen ajattelutapa että omaa liiketoimintaa saa harjoittaa toisen tontilla ja samalla tehdä toisten ihmisten elämästä mahdotonta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala nainen! Eivät mehiläiset 'hyökkää kimppuun', jollei niitä häiritse, ala huitoa ja käyttäydy itse hysteerisesti. Jo syntyessäni meillä oli 6 pesää tontilla, sittemmin enimmillään 12. Eläessäni olen saanut 3 mehiläisenpistosta ja niistäkin yksi oli täysin oma vika. Toki parveiluaikaan mehiläistarhaus on hieman haasteellisempaa. Tämä nainen ihan omin käsin tappoi paljon muutakin hyvää kuin hunajaa tekeviä tuotantoeläimiä! Ei liene ollut edes Google auki älyluurissa, että olisi hieman tarkistanut omia toimintatapojaan...
N50+
Kyllä ne mehiläiset hyökkäävät kaiken liikkuvan kimppuun. Minä olen haudannut sukulaiset niiden tuholaisten takia kun ne pisti ja tappoi hänet.
On täysin mielenvikainen laki jos yksi tarhaaja saa tehdä käytännöstä naapurreiden elämästä täysin mahdotonta ja tuhota samalla heidän talonsa ja tonttinsa arvon.
Sellainen satu tänään.
🥱
Ottamatta kantaa itse rikokseen, tuntuu kyllä uskomattomalta että toisen ihmisen pihalle saa päästää tuhatpäin pistiäisiä ihan laillisesti. Täytyy sanoa että itsellänikin varmaan napsahtaisi päässä jossain kohtaa.
Kyllä on ällöttävää jos mehiläisiä on paljon. Meillä oli yksi kesä terassin alla pesä ja ei terassilla voinut olla.
Kuinkahan moni teistä hyväksyisi asian. Myrkyttäminen oli silti väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kormaali nainen. Ei edes lait kiinnosta kun omaa etua haetaan mutta tuo on niin tuttua jo naisten kanssa että siihen on tottunut. Ainoa mikä aiheuttaa ihmettelyä että miksi naiset vaativat muita noudattamaan lakikirjaa pilkulleen kunnihannjoka nainen on valmis rikkomaan lakia oman edun tai omien lasten etujen takia
Eivät kaikki naiset ole tuollaisia, kuten kaikki miehetkään eivät ole raiskaajia.
Todennäköisemmin kuka tahansa mies onraiskaaja kuin kuka tahansa nainen mehiläismyrkyttäjä.
Oliko mehiläisiä liikaa alueella? Tai liian lähellä tarha. Tuliko siitä nyt myrkkyhunajaa vai pitikö tarhat uusia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamala nainen! Eivät mehiläiset 'hyökkää kimppuun', jollei niitä häiritse, ala huitoa ja käyttäydy itse hysteerisesti. Jo syntyessäni meillä oli 6 pesää tontilla, sittemmin enimmillään 12. Eläessäni olen saanut 3 mehiläisenpistosta ja niistäkin yksi oli täysin oma vika. Toki parveiluaikaan mehiläistarhaus on hieman haasteellisempaa. Tämä nainen ihan omin käsin tappoi paljon muutakin hyvää kuin hunajaa tekeviä tuotantoeläimiä! Ei liene ollut edes Google auki älyluurissa, että olisi hieman tarkistanut omia toimintatapojaan...
N50+
Se riippuu siitä millaista se ympäristö on. Meille tuli apilanurmelle järjetön määrä mehiläisiä kun lähistöllä oli pesiä. Ei lapset voineet leikkiä siinä. Oli pakko poistaa koko nurmi vaikka kalliiksi tuli.
Eikö pelkkä lyhyeksi leikkaaminen olisi riittänyt, ettei nurmikolla kuki mikään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On seki ku pelätään mehiläisiä, jos antaa olla rauhassa nii ei ne mitään tee. Taas nähään kuinka vajaita ihmiset on
Et nyt selvästi ymmärrä millaista se on jos pesiä on paljon ja ihan vieressä. Esim. koko sun nurmikko on täynnä niitä. Et voi kävellä siinä.
Eihön niitä pesiä ollut nurmikolla vaan niitä oli naapurin omassa pihassa 13 kpl.
Etkö osaa lukea vai etkö vain ymmärrä lukemaasi vai mikä oli ongelma että aloit noin valehtelemaan?
Nyt kylää voisi kysyä saman sinulta. 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuota äitiä hyvin. Miten on mahdollista että vaarallista toimintaa saa tehdä ok-alueella.
Mehiläiset pistävät vain ärsytettyänä ja vaarallista siittä tekee ainoastaan allergia.
Ei tuossa ole mitään vaarallista ellet itse mene kiusaamaan ja ihan täysin laillinen ja luvallinen asia
Sekö on kiusaamista, että lapset leikkii OMALLA PIHALLAAN, missä naapurin mehiläiset pörrää ja jäävät vahingossa nurmikolla jalan alle? Meillä on ihan luonnon mehiläiset/ kimalaiset/ ampiaiset pistänyt lapsia jalkapohjaan nurmikolla, ei niitä välttämättä huomaa ja harva lapsi tuijottaa jalkoihinsa, tai aikuinenkaan, on ne aikuisetkin saanu pistoja jalkoihinsa. Amppari on pistänyt myös meidän vaunuissa nukkuvaa vauvaa, varmaan se muutaman kuukauden ikäinen oikein kiusasi sitä ampparia. Vahinkojahan nämä on.
Vierailija kirjoitti:
Eli ymmärsinkö oikein, elinkeinoaan saa harjoittaa myös naapurin tontilla. Saman logiikan mukaan voin perustaa vaikka villisikafarmin ja antaa niiden käyskennellä vapaasti naapurin tontilla.
Et ymmärtänyt oikein, senkin trolli. Mehiläistarhaajan elannon lähde, eli pesät, on hänen omalla tontillaan. Se mihin mehiläiset lentävät ei ole tarhaajan päätettävissä. Mehiläinen on sillä tavalla erilainen "lemmikki" että omistaja pitää sen asunnosta huolta ja mehiläinen pitää itsestään huolta. Jos pesään ei olla tyytyväisiä, parvi lähtee ja etsii uuden kodin tarhaajan toiveista viis. Villisiat sen sijaan voidaan tarhata ja niiden menemistä rajoittaa.
Vaikka nuo pesät olisi 50m päässä muista asutuksista ne mehiläiset olisi tiheään tuossa alueella.
Oikein toimittu.
Ei naapuri voi terrorisoida tuolla tavalla. Elikoita voi kasvattaa jossain metsässä, turha niitä on asujaimiston viereen tunkea.
Mun pihalle ei tuu vieraat lapset, kissat, koirat eikä muutkaan elukat. Jos tulee niin ne tapetaan, se on mun maksama piha.