BBC: Israel iski taas uuteen sairaalaan - 12 kuollutta
"Israelin tankit siirtyvät sairaalaan Gazan pohjoisosassa
Israelin tankit ovat siirtyneet Indonesialaiseen sairaalaan Pohjois-Gazassa, jossa noin tusinan ihmisen kerrotaan kuolleen Israelin tämänaamuisten iskujen seurauksena.
Vähän aikaa sitten sairaalan johtaja tohtori Marwan Al-Sultan kertoi BBC:lle, että Israelin armeija oli noin 20 metrin päässä rakennuksesta. Aiemmin hän kertoi kuulleensa tulitusta ympäriltä ja että leikkauksen jälkeisen hoidon osastoon oli isketty."
Kommentit (308)
En luottaisi BBC lähteenä. Niille oli melkein mahdotonta tunnustaa hamas terojärjestöksi.
Nyt pitää ymmärtää, että Hamas pakottaa Israelia hyökkäämään sairaaloihin, kouluihin ja muihin siviilikohteisiin. Ja Hamas, joka on sanonut luovuttavansa panttivangit, jos Israel suostuu tulitaukoon, ei suostu neuvotteluihin
Kertokaas viisaammat Palestiinan asiantuntijat, että missä ne Hamaksen tukikohdat on, jos ei sairaalan alla?
Gazan sairaaloista kertoo kaiken, että jokaisen alueella oleskelee noin 1200 siviiliä, jotka ei ole potilaita, henkilökuntaa tai omaisia. Vielä sittenkin kun tiedossa on, että Israel pommittaa sairaaloita. Kulunvalvonta on vitsi paikassa missä on tärkeimmät paikalliset resurssit, ruuat & lääkkeet ja laitteet.
Hamas on siis tehnyt taas tukikohdan tuohonkin sairaalaan.
Vierailija kirjoitti:
No höh vaan 12. Aika heikko suoritus.
Joo, luulisi että jos tavoitellaan kansanmurhaa niin pystyttäisiin vähän parempaan.
Palestiinalaiset tietenkin jättää kertomatta, että noihin kahteentoista henkeen kuului hamaslaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No höh vaan 12. Aika heikko suoritus.
Tällaisia psykopaatteja ovat joukkomurhaamisen kannattajat. Tällaiset saastat ovat Israelin puolella.
Yks v*^%n ignorantti lammas oot sinäkin
Israel evakuoi sairaalasta vauvat ja vei keskoskaappeja sinne. Kyllä tästä oli ihan suomen mediassakin mut se on kova pala kun ehdoin tahdoin halutaan värittää Israelista kuvaa baby killerinä. Kyllä se on se toinen osapuoli joka 7.10 r ai s k asi ja jopa poltti elävältä ja uunissakin Isr. Vauvoja.
ra is k a 5i niin että kehot hajosi aivan täysin.
kat kot ttiin sormet..
siinä on meillä vapaustaistelijoita! Ja Suomessakin on tätä oksettavaa porukkaa jotka olivat hiljaa tästä vain koska kyseessä oli israelilaiset uhrit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No höh vaan 12. Aika heikko suoritus.
Tällaisia psykopaatteja ovat joukkomurhaamisen kannattajat. Tällaiset saastat ovat Israelin puolella.
Tuollainen psykopaatti kuin sinä voisit painua sinne palestiinaan naukumaan ettei täällä tarvitse esittää jotain puolta kun todellisuudesta tuosta et tiedä mitään käymättä siellä itse.Kummaa kun palestiinalaiset ovat antaneet rakentaa sairaaloidensa alle terroristien käytäviään jos he tässä tapauksessa ovat viattomia alku hyökkäykseen israeliin.

Itse olet saasta ja vielä hemmetin tyhmä kun seisot terr järjestön puolella
Sinun terroristijärjestösi, jota Israeliksi kutsutaan, on pommittanut nyt kymmeniä tuhansia siviileitä. Se on sotarikollinen. 75 vuoden ajan se on tehnyt erilaisia rikoksia Palestiinan kansaa kohtaan. Kaikki ihmisoikeusjärjestöt, kansainvälinen oikeus ja valtiot ympäri maailman tuomitsevat Israelin.

Amen. Minä kustannan lentolipun. Paluulentoa tuskin tarvitsee
Israelin taisteluhelikopteri tulitti festivaalilla olleita omia siviileitään. Myös IDF:n sotilaat ampuivat siviileitä. Israelin lehdistö on nyt raportoinut asiasta ja uutinen leviää länsimediassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No höh vaan 12. Aika heikko suoritus.
Tällaisia psykopaatteja ovat joukkomurhaamisen kannattajat. Tällaiset saastat ovat Israelin puolella.
Itse olet saasta ja vielä hemmetin tyhmä kun seisot terr järjestön puolella
Sinun terroristijärjestösi, jota Israeliksi kutsutaan, on pommittanut nyt kymmeniä tuhansia siviileitä. Se on sotarikollinen. 75 vuoden ajan se on tehnyt erilaisia rikoksia Palestiinan kansaa kohtaan. Kaikki ihmisoikeusjärjestöt, kansainvälinen oikeus ja valtiot ympäri maailman tuomitsevat Israelin.
Älä viitsi. Ihan oikeesti. Ota selviää mitä rikoksia palet on tehnyt israelilaisille kaikki nämä vuodet. Pelkkää ter ro rismia ja it se mur haiskuja sivilleihin. Lue vaikka intifadasta. Et varmaan tiedä mitä se edes tarkoittaa. Osaakohan edes tavuttaa sitä. Israelilaiset on ihan omalla maallaan. Ympärillä riittää vaikka kuinka monia arabimaita mutta on vain yksi juutalaisvaltio.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No höh vaan 12. Aika heikko suoritus.
Tällaisia psykopaatteja ovat joukkomurhaamisen kannattajat. Tällaiset saastat ovat Israelin puolella.
Itse olet saasta ja vielä hemmetin tyhmä kun seisot terr järjestön puolella
Sinun terroristijärjestösi, jota Israeliksi kutsutaan, on pommittanut nyt kymmeniä tuhansia siviileitä. Se on sotarikollinen. 75 vuoden ajan se on tehnyt erilaisia rikoksia Palestiinan kansaa kohtaan. Kaikki ihmisoikeusjärjestöt, kansainvälinen oikeus ja valtiot ympäri maailman tuomitsevat Israelin.
Bäää, aivopesty lammas.
Vierailija kirjoitti:
Israel = terroristivaltio
Älä usko propagandaan.Seuraa itse ulkomaan uutisia. Nyt kun aloittaja arabit saavat nokilleen miksi kääntää viha Israelia kohtaan?
Vierailija kirjoitti:
Israel evakuoi sairaalasta vauvat ja vei keskoskaappeja sinne. Kyllä tästä oli ihan suomen mediassakin mut se on kova pala kun ehdoin tahdoin halutaan värittää Israelista kuvaa baby killerinä. Kyllä se on se toinen osapuoli joka 7.10 r ai s k asi ja jopa poltti elävältä ja uunissakin Isr. Vauvoja.
ra is k a 5i niin että kehot hajosi aivan täysin.
kat kot ttiin sormet..siinä on meillä vapaustaistelijoita! Ja Suomessakin on tätä oksettavaa porukkaa jotka olivat hiljaa tästä vain koska kyseessä oli israelilaiset uhrit.
Sinä olet se hullu psykopaatti palstalla, josta on jo laitettu useampi nettivinkki poliisille sairaiden, tappamiseen ja ihmisten "metsästykseen" kannustavien viestiesi takia.
Vierailija kirjoitti:
En luottaisi BBC lähteenä. Niille oli melkein mahdotonta tunnustaa hamas terojärjestöksi.
A Jazera uutisoi samoin kuin BBC
Nämä ketkä mussuttaa kansanmurhasta.. palejen väliluku on kasvanut 2 miljoonaan vuosien saatossa. Mitenkäs se on mahdollista jos Israel kerran haluaa kansanmurhata niitä? Kyllä se olis jo heidän armeijallaan onnistunut jos se ois tavoite.
ja tulitaukoa vaativille: tulitauko oli ennen 7.10 ha masin hyökkäystä. Nyt ei olisi palejenkaan puolella uhreja jos ha mas ei olisi hyökännyt. Miksi ette syytä ha masia? Moni palekin syyttää heitä nyt omista kärsimyksistään.
Vierailija kirjoitti:
Israelin taisteluhelikopteri tulitti festivaalilla olleita omia siviileitään. Myös IDF:n sotilaat ampuivat siviileitä. Israelin lehdistö on nyt raportoinut asiasta ja uutinen leviää länsimediassa.
Älä viitsi valehdella.
Siellä ei totisesti jää kiveä kiven päälle.
Hamasilla on sairaaloiden alla pitkät luolastot täynnä aseita. Siinä ei ole betonia säästelty.