Onko muilla sellaisia kausia, ettei tule pidetyksi yhteyttä oikeastaan kehenkään, edes puhelimella.
Kommentit (5)
Välillä poden huonoa omatuntoa, välillä en. Kolme pientä lasta, mies ja työ imevät ihanalla tavalla mehut. Ajatuskin, että soittelisin ja kyselisin kaverin kuulumisia väsyttää. Inhottaa vedota omiin kiireisiin, mutta kun just ja just selviää arjesta, ei jaksa mitään ylimääräistä. Kerron kyllä ystävilleni, että ovat mielessäni, mutta ei kai se lämmitä. Mulla on muutama sinkkuystävä, jotka valittaa just sitä että ihminen on aika yksin maailmassa (kolmevitosena) jos ei ole perhettä. Surullista.
Onhan se vähän rasittavaa. Mutta toisaalta ymmärrän myös, en itsekään aina jaksa kaikkia ja kyseinen kaveri kärsii myös jonkinasteisesta masennuksesta. Ollaan yhteyksissä muutaman kuukauden välein, useimmiten mä soitan.
Toisaalta olen oikeasti epäsosiaalinen ja vaikka ystäviäkin on, en koko ajan kaipaa heidän seuraansa. Oma perhe riittää.
Tuntuu, että kun kyselet kuulumisia, se on myös aika yksipuolista. He jotain kysyvät minusta, perheestä, mutta pääpaino on valituksella, valittamisella, valituksesta valittamisesta.. Ei siinä jaksa paljoa soitella ja kuunnella sitä. Mieluummin pistää sen täydelliset naiset töllöstä tulemaan ja käpertyy ihanasti sohvan nurkkaan.
t.4
Onneksi ne muutamat lähimmät tietää tämän eikä loukkaannu.