Oletko pannut naapurin kanssa
Kommentit (54)
Olen naapurssa asui 35 v sinkkunainen. Päädyttiin kerran samaan baariin ja nainen teki suoran ehdotuksen että tulisinko yöksi hänen luokse. Minähän menin sitten ja seksiä meillä oli. Tapailtiin 8 kk ja sitten se muutti pois.
Kyllä muutaman kerran 7 kerroksen ja 5.lerroksen naisen kanssa. Nyt asun 3 kerroksissa talossa. Enkä viellä ole ajatellut asiaa
En ole pannut mutta antanut ja saanut suuseksiä. Hänen mies oli pidemmällä työmatkalla ja jotenkin vain ajauduttiin tilanteeseen. Ja oli muuten minun elämän eka posliinipillu jota sain nuolla. Ihana muisto tästä
Kyllä olen pannut naapuria. Kyllä hänen aloitteesta. Sanoi siten miehelle että olin pannut häntä. Naiset on hulluja.
Panin naapurin kymmenen vuotta vanhempaa rouvaa, 64 v. Oli sellainen tilaisuus jossa käytiin saunassa ja siinä hän huomasi kun katselin. Sanoin että onpas sinulla hyvä kroppa kun oli oikeasti tosi timmi nainen uikkareissa. Lähdettiin yhdessä pois päin ja kysyin saanko tulla kylään. Ensin hän esteli, mutta sitten sanoi tuu nyt tämän kerran ja kysyi että onko sun vaimo kotona. Ei ollut niin sain olla yötä ja tyhjentää pussit kunnolla.
Minulla oli nuorempana silloisen naapurini kanssa ns.fwb suhde.toimi erittäin hyvin!kesti n.5 vuotta kunnes muutin toiselle paikkakunnalle työn perässä.olin silloin n.35,hän hiukan nuorempi.m48
Olen pannut naapurin kanssa olutta. Hänellä on autotalli, minulla oli välineet. Pari-kolme kertaa vuodessa pannaan siis vain olutta. Olemme molemmat heteroita niin muita panotouhuja ei harrasteta kuin omien vaimojemme tai vieraiden naisten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
En ole pannut mutta antanut ja saanut suuseksiä. Hänen mies oli pidemmällä työmatkalla ja jotenkin vain ajauduttiin tilanteeseen. Ja oli muuten minun elämän eka posliinipillu jota sain nuolla. Ihana muisto tästä
Itselle joskus käynyt samalla tavalla kun menin naapurin naiselle korjaamaan ja säätämään kaapin ovia ja vaihtamaan lamppuja. Kiitokseksi sain ensin kiusaavaa käsihoitoa ja suikkarin hymyillen. Naisen mies oli silloin työmatkalla ja sanoi että seksielämä kuihtunut
Kyllä. Ollaan ihan sujut pannujen kanssa. Minä vein niitä hänelle ja sain toisenlaisia pannuja tilalle. Terveisin, fingerpori :D
Naapurin vanhempi mies käy välillä kylässä kun vaimo ja lapsen on reissussa. Saan apua renkaiden vaihdossa ja muissa ns miesten hommissa ja hän saa palkaksi seksiä josta itsekin nautin
N27
Itekin nuorena miehenä sain seinänaapuriksi parikymppisen kauniin neidon, jonka kanssa sitten seurustelin ja seksittelin aivan mahdottomasti. Onnellisinta aikaa koskaan. Joskus laskin 8 kertaa tuli lauettua neljään tuntiin. Voi mahdoton miten kulliin sattui jo viimeisellä kerralla, mutta piti vaan pukittaa minkä jaksoi.
Nuorempana asuin kerrostalossa hiljaisella asuntoalueella. Meillä oli erään viereisen talon ihanan muodokkaan, , tumman hoiva-alan naisen kanssa ollut kauan erilaista flirttiä pihalla ja muutenkin nähdessämme jossakin.Ei koskaan oltu päästy pidemmälle.Hän oli jonkinlaisessa on-off-suhteessa välillä johon ei ollut tyytyväinen.
Kerran sitten tuli ajatus soittaa hänelle heti lenkille lähdettyäni pihalta talonsa edestä, olisiko kotona. Oli lauantai-illansuu ja hän sanoi juuri tulleensa talosaunasta, kertoi ettei ole paljonkaan yllä ja sehän kiihotti minua ja kysyin saako tulla käymään nyt. Kun lupasi, soitin ovikelloa ja hän avasi t-paidassa ilman rintaliivejä ja pikkuhousuissa, joista kuulsi läpi tumma kolmio. Hän tarjosi oluen , istuimme sohvalle ihan vierekkäin. Aloin hyväillä ja suudella häntä varoen ja lopulta ihan kunnolla. Hän kiihottui kuten minäkin tietenkin ja olimme ihan iholla vaakatasossa. Käsi oli minun verkkareissani. Hän ei kuitenkaan halunnut jostakin syystä yhdyntää, jota piti tietenkin uskoa ( kondomeja ei kuulemma ollut ) mutta silti antoi minun hyväillä huolella ja nuollakin pikkuhousujen läpi ja oli tosi kiihottunut.Hän muutti pian sitten muualle ja jatkoa ei tullut valitettavasti koskaan.Olisi ollut ihanaa seksiä hänen kanssaan, siitä olen ihan varma. Kyllä hänkin joskus myöhemmin tavatessa myönsi, että olisi pitänyt uusia.
Kyllä! Naapurin rouva. Nyt jo edesmennyt. Ei mitenkään erityistä seksiä. Hänellä oli erityisen kookkaat häpyhuulet, se on jäänyt mieleen hänestä.
Nuorena miehenä naapurin setä pyysi aina saunomaan ja siellä istumaan saippuoidun sedän syliin, aluksi se sattui mutta opin nauttimaan siitä.
Olisko se panemista?
Vierailija kirjoitti:
Itekin nuorena miehenä sain seinänaapuriksi parikymppisen kauniin neidon, jonka kanssa sitten seurustelin ja seksittelin aivan mahdottomasti. Onnellisinta aikaa koskaan. Joskus laskin 8 kertaa tuli lauettua neljään tuntiin. Voi mahdoton miten kulliin sattui jo viimeisellä kerralla, mutta piti vaan pukittaa minkä jaksoi.
Tuttua menoa. Voi luoja niitä maratoneja. Tyttö ei asunut ihan meikäläisen naapurissa, samalla kadulla kuitenkin yksi talo välissä. Kyllähän sitä nuorena, kovakuntoisena maakuntatason urheilijajonnena jaksoi kulli koko ajan sojottamassa pystyssä. Mikään ei ollut niin ihanaa liikuntaa ja kuntoilua. Itselleni 13 orgasmia n. 8 h aikana kahdestaan talossa ollessa, tytölle varmaan tuplamäärä putosin laskuissa hänen kohdallaan jossain vaiheessa. Sängyssä, suihkussa, sohvalla, lattialla. Valtaosa noista ihan panemalla tiukasti lähetyssaarnaajassa, molemmat olimme herkkiä ja kiimaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itekin nuorena miehenä sain seinänaapuriksi parikymppisen kauniin neidon, jonka kanssa sitten seurustelin ja seksittelin aivan mahdottomasti. Onnellisinta aikaa koskaan. Joskus laskin 8 kertaa tuli lauettua neljään tuntiin. Voi mahdoton miten kulliin sattui jo viimeisellä kerralla, mutta piti vaan pukittaa minkä jaksoi.
Tuttua menoa. Voi luoja niitä maratoneja. Tyttö ei asunut ihan meikäläisen naapurissa, samalla kadulla kuitenkin yksi talo välissä. Kyllähän sitä nuorena, kovakuntoisena maakuntatason urheilijajonnena jaksoi kulli koko ajan sojottamassa pystyssä. Mikään ei ollut niin ihanaa liikuntaa ja kuntoilua. Itselleni 13 orgasmia n. 8 h aikana kahdestaan talossa ollessa, tytölle varmaan tuplamäärä putosin laskuissa hänen kohdallaan jossain vaiheessa. Sängyssä, suihkussa, sohvalla, lattialla. Valtaosa noista ihan panemalla tiukasti lähetyssaarnaajassa, molemmat olimme herkkiä
Melekonen sonni oot ollu. Ite olisin ampunut kuivia jo neljän laakin jälkeen.. :D

No joo, silloin jaksoin vaikka kuinka paljon. Eikä spermaa tullut kuin tippoja enää loppua kohti, mutta hyvältä tuntui siitä huolimatta. :))
Olen.
(..mutta vain ajatuksissani).
En kestä sitä: hula - balo - oota.. (??!)
mikä siitä (varmasti,100%:sti..) aina syntyy.