Mies sanoo että lapsien tuloa ei voi suunnitella, se vaan tapahtuu

Haluaisin mielipiteitä ja keskustelua tämän hetkiseen tilanteeseeni. Olen tapaillut tätä miestä vuoden verran, ja usein omat ajatukseni ja yhteiset keskustelumme menevät lapsiin ja niiden mahdolliseen saamiseen. Minä olen lapseton ja kumppanillani on esiteini edellisestä suhteesta.

 

Minulla on aina ollut tietynlainen idea siitä, että jos perhettä hankin minun on tunnettava partnerini todella hyvin jotta voin varmistaa lapsilleni toisen hyvän vanhemman. Mielestäni vuoden parin yhdessä olo ennen lasta ei pitkällä tähtäimellä kerro suhteen vahvasta perustasta, vaan se vaatii toisen tuntemista pitemmän aikaa mm. yhdessä asumista ja yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia joita varten säästetään ja tehdään yhdessä töitä. Minulla olisi suuria haasteita myöntää itselleni, että en valinnut kumppaniani huolella ja lapseni saavat maksaa siitä lopun ikäänsä. Tietysti ymmärrän että eroja ja muuta tapahtuu monista syistä, enkä tarkoita että kaiken tulisi olla täydellistä ja etteikö niin voisi tapahtua. Kuitenkin ajattelen että mitä enemmän ajatusta ja työtä näihin laittaa etukäteen, sitä vähemmän tulee yllätyksiä.

Noh niinkuin aikasemmin sanoin kumppanillani on esiteini aikasemmasta muutaman vuoden suhteesta, jossa erottiin lapsen ollessa vauva. Hänen mentaliteettinsa lasten saantiin on että se tapahtuu kahden rakastavan ihmisen välillä, eikä sitä voi sen enempää suunnitella. Hänen mielestään lapsien saantia ei pysty eikä edes kuulu suunnitella. Hän ajattelee raskauden ja lapset ihmeenä, jotka annetaan. Tämä jotenkin kuulostaa minusta kuitenkin täysin hullulta idealta, sillä tietystihän sen pystyy suunnittelemaan jo sillä miten sitä seksiä harrastetaan? Minustakin lapsien saanti voi parhaimmillaan olla todella kaunis ja hieno asia, ja naisen keho on ihme jo itsessään että voi vauvan tänne maailmaan tuoda. Mutta se ajatus että sitä ei voisi suunnitella on mielestäni todella vastuuton tapa ajatella, sillä minä itse on haluaisi syntyä tänne maailmaan niin, että vanhempani eivät ole vakavasti pohtineet haluavatko minut tänne maailmaan vai ei. Siinähän on valtavat riskit olemassa kaikille perheenjäsenille, erityisesti tälle uudelle elämälle joka ei ole voinut päätökseen vaikuttaa.

Minkälaisia ajatuksia tämä teissä herättää? Ajattelenko mielestänne tämän liian rationaalisesti, vai onko ajatuksissani oikeasti järkeä? Mitä mieltä olette kumppanin ajatuksista ettei lapsia voi suunnitella, ne vaan tulevat kun on tullakseen?