Humalassa loukkaantuminen säälittekö?
Jos aikuinen ihminen, esim. keski-ikäinen loukkaantuu (fyysisesti), koska on humalassa eikä hallitse tietenkään kehoaan, liikkeitään kuten selvinpäin. Säälittekö vai mitä ajattelette?
Kommentit (19)
Setäni oli ihan hyvässä asemassa, työssäkäyvä alkoholisti. Hän oli muutaman kerran paikkailtavana humalassa, ja kolmannella kerralla ei enää paikkailtu, vaan kuoli parin päivän sairaalan jälkeen, oli iskenyt päänsä kaatuessaan kotonaan.
Näitä taitaa olla Suomessa aika paljon, jotka käy töissä ja alkoholi on ongelma.
En sääli humalassa loukkaantuneita, enkä myöskään niitä, jotka joutuvat rikoksen uhriksi humalassa. Säälittävää, mutta en sääli
Jos on nuori ihminen, silloin tietysti apua tarvitsee ja säälinkin. Mutta aikuisen pitää tajuta rajansa. Ei säälitä yhtään.
Nyt, kun sairaanhoito ei riitä edes selville? No en todellakaan.
Mielestäni verrattavissa siihen, että loukkaantuu esimerkiksi urheiluharrastuksessa. Kaikki me otamme riskejä. Jos eläisimme niin, että yrittäisimme pelkästään maksimoida turvallisuutemme, niin aika tylsää se olisi.
Riippuu humalatilan voimakkuudesta. Kaatokännissä koheltajat harmittavat, koska tuhlaavat yhteiskunnan varoja. Silloin on melkein todennäköisempää että jotain sattuu, kun että jotain ei satu.
Vierailija kirjoitti:
Jos on nuori ihminen, silloin tietysti apua tarvitsee ja säälinkin. Mutta aikuisen pitää tajuta rajansa. Ei säälitä yhtään.
Ei toki sen takia, että on nuori, villi ja vapaa, vaan sen hoidon tulee olla tarvittaessa tahdonvastaista, jotta pääsee kierteestä eroon. Mutta ei mitään silittelyä
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni verrattavissa siihen, että loukkaantuu esimerkiksi urheiluharrastuksessa. Kaikki me otamme riskejä. Jos eläisimme niin, että yrittäisimme pelkästään maksimoida turvallisuutemme, niin aika tylsää se olisi.
EI yhtään verrattavissa. Kohtuullisesti alkoholia käyttävä ei loukkaa itseään, pitää olla jo kunnolla alkoholia veressä, että lähtee tasapaino niin että loukkaantuu.
Kännääminen on vain haitallista, kun urheilu on terveellistä (ehkä joku nyrkkeily verrattavissa kännäämiseen, ja eipä taida nyrkkeilijöillekkään säälipisteitä herua, vaan eivätpä niitä kyllä kerjääkkään, toisin kuin jotku känniläiset).
Näin kerran, kun minulle tuntematon satutti itsensä humalassa pahan näköisesti. Olin ahdistunut monta päivää, mutta säälini oli kyllä enemmänkin kaikkien silminnäkijöiden puolella. Varmaan kukaan ei unohda sitä näkyä koskaan.
Joo. Mielestäni johdonmukaista, kun olen itsekin joskus humalassa ollut.
Vierailija kirjoitti:
En sääli humalassa loukkaantuneita, enkä myöskään niitä, jotka joutuvat rikoksen uhriksi humalassa. Säälittävää, mutta en sääli
Så din moral säger att det är helt ok att våldföra sig på folk som man anser vara i fyllan?
En sääli mutta huolta aiheuttaa, koska tuollainen ihminen pitää saada hoitoon, irti viinakoukusta. Jos näen umpihumalaisen toikkaroivan pelti kiinni yleisessä tilassa niin aivan varmasti puutun asiaan. Soitan apua paikalle. Ihminen on silloin umpitiedoton.
samaa kastia kuin lihavat, oma valinta.
En kyllä hirveästi sääli, jos keski-ikäisenä ei ole oppinut hillitsemään juomista niin se on säälittävää, ei se henkilö sääliä kaipaa. Nuorena noita ylilyöntejä voi tulla, mutta humalahakuinen juominen tietyn iän jälkeen on vain noloa.
Tai sitten se on alkoholisti ja omassa suvussa on ollut noita ihan tarpeeksi ja on saanut lähietäisyydeltä seurata miten ne tuhoaa elämänsä niin ei riitä sääliä alkoholisteillekaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En sääli humalassa loukkaantuneita, enkä myöskään niitä, jotka joutuvat rikoksen uhriksi humalassa. Säälittävää, mutta en sääli
Så din moral säger att det är helt ok att våldföra sig på folk som man anser vara i fyllan?
Utan alkohol är det lättare att ta hand om sig själv och skydda sig. En berusad är inte ett offer....
Vielä vähemmän säälin näitä erilaisia urheilijoita jotka paikkuuttavat itseaiheutettuja vammojaan yhteiskunnan varoilla
Ihmettelen. En sääli, paitsi jos tyyliin joku ajaa suojatiellä päälle eikä johdu humalatilasta.
Enemmänkin ärsyttää humalaiset, joita paikkaillaan milloin mistäkin viikonloppuisin. Suurin osa ihmisistä juo kuitenkin järkevästi, saa olla kaatokännissä melkein, että itseään ruhjoo.