Onko normaalia että nyt 50+ ikäisenä alkaa muistelemaan

On ihan normaalia.

Nostalgiankaipuu se vaan heräilee.

Jos muistelee niin kovaa, että asioista kertoo monologina muille, ja muut ei saa väliin suunvuoroa, niin kannattaa olla huolissaan.

Isäni muistisairaus alkoi näin.

Huvittavinta on, että ovat aikuisina samanlaisia kuin lapsina eli se kovis esintyy somessa koviksena  nyt 50+ ikäisenä ja se taiteellinen on valokuvaaja, jonka some on täynnä kauniita luontokuvia jne. Yksi luokkakaveri oli jo lapsena Pelle Peloton keksijätyyppi ja aikuisena on ollut menestyvä sarjayrittäjä ja sellainen menestyjä itsevarma kuten lapsena. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos muistelee niin kovaa, että asioista kertoo monologina muille, ja muut ei saa väliin suunvuoroa, niin kannattaa olla huolissaan.

Isäni muistisairaus alkoi näin.

Itsekseni muistelen ja googlailen. Ap

On, ja oudosti tosiaan jotain ihan unohtunutta muistuu. Aivot muuttuu! Mutta se on ihan ok siis.

Kuka nyt missäkin iässä. Miksei 40- tai 60-vuotiaana?

Nostalgia on täysin normaalia, varsinkin kun elämää on takana enemmän kuin edessä. Ja onnellinen on se, jolla on hyvää muisteltavaa menneisyydestään. Mä tuun hyvälle tuulelle, kun tulee mieleen joitain nuoruuden pöljäilyitä. 

Olen 58, enkä ole vielä tuollaista itsessäni havainnut. En ole yhtään kiinnostunut lapsuustuttujeni kuulumisista. Ihan vieraita ihmisiä.

Mitähän 80-90 luvun steinerkoululaisille mahtaa kuulua. Miten elämä meni ja mitä tekevät ammatikseen. Monilla on kai perhe, osalla ei ole. Päätyikö joku ulkomaille vai palasiko takas. Entä miten usko, onko kirkkousko vai uususko? Vai joku steiner-usko. Soitteleeko joku rumpua tai maalaako tauluja vai tuliko tavis.

Olen 61-vuotias ja viimeisen vuoden aikana olen muistellut vanhoja itsekseni. En lapsuuden tuttuja, mutta omien lasteni lapsuusaikaa ja omaa lapsuuttani. Ihmeellisesti muistuu mieleen asioita, esimerkiksi tänään seinäkellon tikitys vei muistot lapsuuteni keittiöön, ja muistin sieltä monia yksityiskohtia.