Pahoitinko mieleni teidän mielestä turhaan? Äitini ja siskoni kommentista. ov
Meille syntyi kaksoset ja päätimme jo odotus aikana miehen kanssa, että lapsista tulee Väinö ja Martta, koska meillä oli sellainen tunne koko ajan, että tulokkaat on tyttö ja poika.
Laitoimme myöskin sukulaisille tekstarin vauvojen syntymän jälkeen tyyliin; Kaksosemme Martta ja Väinö näkivät päivänvalon tänään klo XXXXX.
Olimme joulun vietossa äitini luona ja hän kysyi meiltä, että olimmeko me ihan tosissamme noista nimistä ja me vastasimme, että kyllä. Ne ovat ne lopulliset nimet. Pojasta tulee Väinö Juhana ja tytöstä tulee Martta Inkeri. Äitini sitten alkoi nalkuttamaan, että Väinöstä tulee mieleen joku kahjo sukulaissetä tai tuttavamies, josta en ole koskaan kuulutkaan. Ja Martta taas tuo mieleen mammani, joka oli kyllä aika erikoislaatuinen täti, mutta hän oli kylläkin karjalainen. Ja äitini aikoo kutsua poikaa JUSSIKSI.
Menimme sitten joulupäivänä siskoni luokse ja hän kysyi myöskin samaa, ollaanko me ihan tosissaan noista nimistä. Ja alkoi hirnumaan Martta nimen kuulleessaan. Se oli siis niin lähellä etten mä avannut suutani ja sanonut pari valittua sanaa hänen lastensa nimistä.
Myös siitäkin on saanut kuulla koko ajan, että miksette kasta lapsia. No ei kasteta, koska emme kuulu miehen kanssa enää kirkkoon.
Mä kyllä vedin hieman herneitä nenään siskoni ja äitini takia. Tyttö näyttää niin Martalta kuin olla ja voi. Yhtä tomera.
Kommentit (40)
mutta mä olen ainakin niin hyvissä väleissä siskoni kanssa, että jos se kastaisi lapsensa noilla nimillä, hirnuisin minäkin. Mutta jos niistä ne sitten tulisi, niin muutamassa vuodessa niihin tottuu
Kerrottuamme hänelle esikoisemme nimen isälläni oli otsaa kysyä " no mistäs te nyt tommosen nimen keksitte" ...
Kylläpä sinulla, ap, on tyhmät äiti ja sisko, kyllä omani saavat/saisivat kuulla pari valittua sanaa tuollaisessa tilanteessa!
Vierailija:
mutta mä olen ainakin niin hyvissä väleissä siskoni kanssa, että jos se kastaisi lapsensa noilla nimillä, hirnuisin minäkin.
Uskomatonta. No, toisten mielipiteiden kunnioitus ei tässä maassa paljoa merkitse...
t. 5
Mekin saatiin kuulla monen monta kertaa meidän tyttären nimestä. Tytöstä tuli kuitenkin Malviina, vaikka sukulaiset olivat toista mieltä nimen kauneudesta.
Kun kerrottiin nimi, niin kysyi " ei kai" ?
No, sen jälkeen ei ole mitään negatiivista nimestä sanonut.
Muista että sinä ja miehesi valitsette nimet, ei äitisi tai siskosi. Ihan sama tykkääkö tai ei.
Tottahan toki saat olla loukkaantunut, jos lähimmät käyttäytyvät noin typerästi :(. Vaikka nimet olisivat kuinka ja kamalat, kenelläkään ei ole varaa alkaa niitä moittimaan. Nimivalinnat ovat muutenkin toosi vaikeita ja KOSKAAN ei voi miellyttää kaikkia. Te valitsette lapsillenne mielestänne kauniit nimet. Piste.
Ja tosi kauniit nimet olettekin valinneet :)! Olen ihan nimi-intoinen ja noissa nimissä on kaikki kohdallaan. Siis nimet eivät liian samanlaisia kaksosille, mutta kuitenkin sopivat toisiinsa (saman ajan saman tyylisiä nimiä). Lisäksi toisten nimien kanssa tulee toikein tasapainoisia yhdistelmiä. Juhana ja Inkeri ovat kanssa ihania nimiä!!
tavalliset suomalaiset nimet ja olleet allakassiakn jo pitkään mutta ei niitä tarvi siltikään rumimpia antaa..
4
Vaikka yleensä ollaankin rehellisiä, niin nää on niin herkkiä asioita...kukin kuitenkin valitsee lapselleen sen mielestään kaikkein kauneimman nimen.
Ja kaikkeen tottuu. Muistan, miten ensireaktioni oli " siis mikä?" kun kuulin serkkuni lapsen nimen, ja nyt en osaa ajatella lapsella mitään muuta nimeä.
Vierailija:
mutta mä olen ainakin niin hyvissä väleissä siskoni kanssa, että jos se kastaisi lapsensa noilla nimillä, hirnuisin minäkin. Mutta jos niistä ne sitten tulisi, niin muutamassa vuodessa niihin tottuu
Vierailija:
tavalliset suomalaiset nimet ja olleet allakassiakn jo pitkään mutta ei niitä tarvi siltikään rumimpia antaa..
4
Vierailija:
tavalliset suomalaiset nimet ja olleet allakassiakn jo pitkään mutta ei niitä tarvi siltikään rumimpia antaa..
4
Eikös kaikki vanhemmat anna lapsilleen ne omasta mielestään kauneimmat nimet? HÄH?
sopimattomasti ja mielestäni, et pahoittanut mieltäsi turhaan.
Tsemppiä, jospa he tottuisivat nimiin ensi vuonna :)
Hienot nimet, varmasti juuri sopivat. :-)
Te olette lastenne vanhemmat ja päätätte heidän nimistään. SIinä ei ole mummeleilla eikä tätilöillä mitään sanottavaa.
Meilläkin äitini olisi halunnut tytölle toisen nimen, mutta emme siitä välittäneet. Kirjoittaa yhä sitkeästi nimen väärin kortteihin jms. Ei se minua haittaa - toki vähän huvittaa mamman jääräpäisyys. Saattaa olla itselleen uskotellut, että tytön nimi onkin oikeasti se hänen haluamansa, niin ainakin päättää monissa muissa asioissakin. :-)
pilkata toisten nimivalintoja. Olkoon mielessään mieltä mitä tahansa, vanhemmat kuitenkin päättävät lastensa nimet ja heille kyseiset nimet ovat ne kaikkein kauneimmat. Eikä ap käsittääkseeni kysynyt mitä mieltä arvon av-palstailijat nimistä ovat, siitä on kait turha ruveta kättä vääntämään.
tosin en voi kuvitella, että siskoni antaisi lapselleen sellaisia nimiä, joista en itse oikein tykkäisi, koska meillä samanlainen maku, ja ollaan mm. kysytty nimiehdotuksia ja mielipiteitä lasten nimistä.
t se joka hirnuisi siskolleen
Mun mielestä ei oo asiallista puuttua kenenkään lapsen nimivalintoihin.
Tiedän äidin, joka " päätti" lapsenlapsensa nimen, vaikka lapsen vanhemmat olivat toista mieltä. Yritti saada lapselle mieleisen nimen kutsumalla häntä sillä nimellä. Lapsen vanhemmat sitten julkistivat lapsensa nimen paljon ennen ristiäisiä. Näin kukaan ei tottunut mummon " päättämään" nimeen.
Ja jos vanhemmat eivät halua kastaa lastaan, se on heidän asiansa. Luterilainen kaste on lähinnä traditio ja kuuluu kulttuuriin. Kaste ei lasta pelasta vaan henkilökohtainen usko. Joten kastettiin lapsi tai ei, vain usko pelastaa. Ja mitä tulee pieneen lapseen, niin hän ei ole tehnyt mitään pahaa, joten varmasti pääsee taivaaseen jos ikävästi käy.
Vierailija:
tosin en voi kuvitella, että siskoni antaisi lapselleen sellaisia nimiä, joista en itse oikein tykkäisi, koska meillä samanlainen maku, ja ollaan mm. kysytty nimiehdotuksia ja mielipiteitä lasten nimistä.t se joka hirnuisi siskolleen
Meidän pojan nimi paljastettiin vasta kastepäivänä. Ennen sitä anoppi + muut sukulaiset ehdottelivat nimiä kuten Janne jne.
Noh, kastepäivänä anoppi ja siskonsa sanoivat että eivät pidä pojan nimistä. Olipas kiva päivä...
Myöhemmin ovat tottuneet kyllä nimeen, mutta anoppi hyväksyi nimen vasta kun hänen työkaverinsa kehuivat poikamme nimen maasta taivaisiin.
Älä välitä, anna niiden paasata. Mä kirjotin vauvakirjaan kastetilaisuuden kohdalle " nimesi ei kelvannut muutamille sukulaisille" ja sen luettuaan anoppi ja siskonsa olivat tosi noloja. Siinä minun kostoni heille!
Anoppi sanoi muuten kastepäivän jälkeen useasti, että voihan poika sitten aikuisena nimen vaihtaa jos haluaa. Niin voikin, mutta en usko että poika itse pitää nimeään pahana.
monta lasta, enkä halua tulla tunnistetuksi palstalla :D
4
VAIKKA ne nimet ois heidän mielestään millaiset tahansa niin ne on teidän valitsemat ja niillä nimillä he kutsuvat lapsia sit koska ne nimet lapset saa/sai.
Ja ps. Minusta Väinö ja Martta on oikein symppikset niment,pidän oikein paljonkin!! onnea kaksosista!!