Äitini kuoli, olin ainoa lapsi ja muutenkin yksin. Äidillä oli avomies
joka jäi yksin siihen heidän taloonsa. Kaikki äitiin liittyvät asiat jouduin hoitamaan yksin. Äidillä oli syöpä ja voi todella huonosti loppuajat. Palliatiivisella oli vasta viimeiset 10 päivää. Vaikka konttasi kotonaan kaksi viikkoa (kieltäytyi menemästä osastolle)
Hänen miehensä on ollut aina jotenkin tyhmä, alistettu. Ei mitään realiteetteja halua missään asiassa hyväksyä.
Meillä ei ole mitenkään läheiset välit. Hänet jotenkin testamentattiin minulle. Hän ei osaa hoitaa mitään käytännön asioita itse. Äiti hoiti hänen puolestaan kaiken yli 30 v.
Miehellä on Parkinsonin tauti ja ajokortti on katkolla taas. Vasta vuosi sitten oli sama. Neurologin suositus uudesta inssistä. Tai siis vaatimus.
Asuu haja-asutusalueella. Ei julkisia eikä ole edes käyttänyt julkisia. Todella paljon pihatöitä, puutöitä. Talo puilla lämmitettävä.
Ruokailu on lähinnä pullaa ja kahvia. Syyttelee minua siitä, että joutuu yksin joulunsa viettämään.
Ei ole trolli!
Kommentit (8)
Älä ala hoitamaan. Siitä ei pääse ikinä irti. Sinulla ei ole mitään velvollisuuksia. Ota omasi pois. Jos asunto oli heidän puoliksi niin vaadi oma osuutesi. Hae äitisi omaisuus pois.
Vierailija wrote:
Tee tuosta huoli-ilmoitus sossuun ja kai tuolla on jotain omiakin sukulaisia. Ota heihin yhteys ja kerro tilanteesta. Älä nyt ainakaan tuon hoitajaksi rupea.
Olen tehnyt! Ei ottanut niitä sosiaalityöntekijöitä vastaan moneen kuukauteen ensin! Meni monta kk ja sitten lopulta pääsivät. Olin mukana käynnillä. Ainoa sato oli se, että ruokapalvelu saa tuoda ruokaa 3 krt viikko.
Keväällä 2022 neurologin kontrollikäynnille ei päässyt resurssipulan vuoksi. Hänellä loppui ne Parkinson lääkkeet ja niitä ei voitu enää uusia apteekista.
Hänellä on 3 kissaa, joista vanhin on todella kipeä. Siitä tein elsun.
Jos on sairas pitää ymmärtää. Haluaako hän asua talossa vai jonkun helpomman kodin kyliltä? Onko hänellä omia sukulaisia vielä elossa, kaikkien sukulaiset eivät välitä. Joskus joillakin ei ole lähisukulaisia. Ehkä talo antaa vapautta ja maisemia. Mutta kenen se on.

Lääkkeet voi uusia suoraan apteekinkin kautta. Ne lähettävät pyynnön lääkärille. Ei tarvitse käyntiä reseptin uusimiseen.
Tuo Parkinson on kamala tauti, olen seurannut ystäväni matkaa kohta 15 vuotta. Oireita hänellä oli jo aikaisemmin. Nyt asuu hoitolaitoksessa, jossa ei ehditä häntä syöttämään, kun itse ei kykene. Omaiset aina yrittävät syöttää käydessään.
Se elämä on sellaista lääkkeiden kanssa tasapainottelua, pitää olla joko päästään sekaisin tai hirveissä kivuissa.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Tee tuosta huoli-ilmoitus sossuun ja kai tuolla on jotain omiakin sukulaisia. Ota heihin yhteys ja kerro tilanteesta. Älä nyt ainakaan tuon hoitajaksi rupea.
Olen tehnyt! Ei ottanut niitä sosiaalityöntekijöitä vastaan moneen kuukauteen ensin! Meni monta kk ja sitten lopulta pääsivät. Olin mukana käynnillä. Ainoa sato oli se, että ruokapalvelu saa tuoda ruokaa 3 krt viikko.
Keväällä 2022 neurologin kontrollikäynnille ei päässyt resurssipulan vuoksi. Hänellä loppui ne Parkinson lääkkeet ja niitä ei voitu enää uusia apteekista.
Hänellä on 3 kissaa, joista vanhin on todella kipeä. Siitä tein elsun.
Lääkkeet voi uusia suoraan apteekinkin kautta. Ne lähettävät pyynnön lääkärille. Ei tarvitse käyntiä reseptin uusimiseen.
Ei pystynyt esim silloin 2022. Vaati käynnin erikoislääkärillä reseptin uusimiseksi. Ja lääkärille ei päässyt, koska resurssipula
Vierailija wrote:
Jos on sairas pitää ymmärtää. Haluaako hän asua talossa vai jonkun helpomman kodin kyliltä? Onko hänellä omia sukulaisia vielä elossa, kaikkien sukulaiset eivät välitä. Joskus joillakin ei ole lähisukulaisia. Ehkä talo antaa vapautta ja maisemia. Mutta kenen se on.
Hän on introvertti. Sosiaalisesti kömpelö. Sisaruksia on, mutta ei ole halunnut olla tekemisissä. Kun jäi eläkkeelle, katkoi suhteet myös entisiin työkavereihin.
Haluaa elää talossa! Viljelee perunoita, jotka sitten viskoo metsään. Ruokaa ei osaa laittaa. Äitini tekee kaiken.
Aluksi ei löytänyt kaupasta leivinpaperia, hammastahnaa, suodatinpusseja jne