Hei te, joiden vanhemmat ovat lääkäreitä tai toinen ainakin?

ap

Vanhempani eivät ole lääkäreitä. Toisaalta paljon lääkäreitä tuntevana en mitenkään voi kuvitella ammattikunnan olevan erityisen suvaitsevaista joukkoa, ihmisiä tässä vaan ollaan...

että alalle siivilöityy aivan todennäköisyyslaskelmienkin mukaan tästä populaatiosta älykkäintä, mahdollisesti myös arvomaailmaltaan ns. terveintä materiaalia/yksilöitä.

Jos AP:n väittämä on fakta, todennäköisesti tuo suvaitsevaisuus lapsissa selittyy aivan yksinkertaisesti tuolla tietyn älykkyystason ylittävällä ominaisuudella, joka luonnollisesti heijastuu positiivisesti lapsiin.

ihmisiä, jotka jo valmiiksi pitävät itseään jumalan lahjana ihmiskunnalle, eikä tuota niin kauheasti oikota siellä koulutuksessakaan.



Suvaitsevaisuus ja pätemisenhalu ei ole sama asia.

populaation parasta antia, on epätoivoni syvenevä entisestään...

Kaikesta sen huomaa.

jankuttaja, joka vastaa luovasti tämän saman vastaukseen kaikkeean aihetta vähänkin sivuavaan. Vakuuttavaa.

ei siellä ole mitään soveltuvuuskokeita tai suvaitsevaisuustestejä.

Sattuuko lähipiiriin yhtään sitä lajia - ole onnellinen jollei, itselläni molemmat vanhemmat, sisko, kolme serkkua, täti, eno ....



Eivätkä todellakaan edusta mitään humaania avarakatseisuutta.

En tiedä kasvatuksesta suhteessa ammattiin. Kai minut ihan suvaitsevaiseksi on kasvatettu, tai itseni sellaiseksi koen. Eliitistä en sitten tiedä - olen ihan tavallinen tallaaja. En ole tyhmä, ehkä älykäskin saatan olla mutta varsinainen elämänviisaus tulee vain elämänkokemuksen myötä eikä siihen mitkään tittelit vaikuta. Kyllähän tietysti työn kautta tulee keskivertoa empaattisemmaksi väkisinkin kun tapaa kärsiviä ihmisiä, mutta joskus pakko ottaa kylmäkin rooli että jaksaa.

kiinnostaa...

ole empaattisia, varmaan kylmimpiä tyyppejä mitä maailmassa tapaa.

Lääkärin kuuluu viran puolesta olla niitä molempia potilaita kohdatessaan, mutta on eri asia, onko hän sitä sisimmässään. Ja eihän se aina onnistu tuo " viran puolesta" - osiokaan, toisilta onnistuu paremmin kuin toisilta.

Se, että tuoko lääkäriys mukanaan suvaitsevaisuutta, riippuu varmaan siitäkin, mihin vertaa. Jos on elänyt hyvin suojattua elämää ja menee töihin johonkin " siistiin" työpaikkaa (toimistotyö tms) niin ei välttämättä todellakaan tiedä niiden ihmisten elämästä mitään, joilla ei mene niin hyvin. Lääkärin työ avaa ikkunoita monenlaisiin elämiin, ja avartaa maailmankuvaa ihan väkisin - siis jos työnkuva on sellainen. Jos on esim. työterveyslääkäri, niin eihän silloin työttömiä näe, eikä lastenlääkäri näe vanhuksia... ja silmälläkrit ei kamalasti selvittele sosiaalisia ongelmia... Mutta yleisesti ottaen kai suvaitsevaisuus kehittyy lääkärin työssä.

Oman äitini kohdalla kyllä joskus tuntui, että työ imi hänestä kaiken suvaitsevaisuuden, ja kotona piti saada olla rauhassa... joskus kun kysyin, kun äiti oli tosi väsynyt, että miten hän jaksaa potilaille olla ystävällinen, niin vastaus oli että " rutiinilla"

T:lääkäriäidin lääkäritytär

eihän se lääkäri ole ollenkaan empaattinen, vaan SYMPAATTINEN. jos makaat ojassa, sympaattinen tulee hakee sut pois sieltä, mutta empaattinen tulee makaa sinne sun kanssa..