Ostetteko lapsillenne kaikkea tarpeellista joulupakettiin?
Siis sukkia, yöpukuja, hanskoja jne. Me olemme ostaneet joka vuosi lapselle 1-2 toivottua lahjaa ja niiden lisäksi kaikkea tarpeellista. Paketteja on tullut yhteensä ehkä 15, kun kaikki on laskettu mukaan.
Miten teillä tehdään?
Kommentit (67)
Hukuttaisiin tavaraan jos ostaisin 2 lapselle joka joulu lakanat, pyyhkeet ja mukit. Olen vähentänyt 4 hlö perheen käyttöön vain tarpeelliset eli 8xpellavalakanat, 8xhamampyyhkeet + nippu käsi- ja kasvopyyhkeitä, 1 koneellinen astioita. Vain perushyvät perustarvikkeet. En aio säilöä turhia pyyhkeitä, lakanoita ja astioita. Selkeästi yhdet käytössä ja yhdet pesussa ja kun astiat on kaikki likaisia, ne pestään. Vaatteissakin suosin laatua ja vähäisiä määriä.
Tuollaisia tarpeellisia asioita ostetaan lapsilisillä sitä mukaan kun tarve ilmenee. Jouluna ostetaan kaikkea kivaa, muutama toivottu lelu, peli, tekeminen yms. Jouluna ei tule yhtään mitään tarpeellista ja samalla kaikki tarpeelliset toiveet. Tulee n.3-5 pakettia / lapsi omalta perheeltä ja sit perheen ulkopuolelta tulee 3-4 pakettia jotain pientä kivaa lelua/peliä/tekemistä.
Olen 35 ja minulla on edelleen tallessa ja käytössä lapsena joululahjaksi saamiani lakanoita. Ne ovat nyt omalla lapsella käytössä ja hän tykkää niistä hurjasti. Näitä tavaroita katsellessa tulee ihania muistoja mieleen. Samoin minulla oli vuosikausia käytössä Marimekon sukat, jotka sain nyt jo edesmenneeltä äidiltäni lahjaksi. Aina sukkia käyttäessä tuli äiti mieleen ja se mukava joulu kun ne lahjaksi sain.
Itse aion ainakin jatkaa tätä perinnettä, että lahjaksi annetaan myös tarpeellista. Minusta siinä vain silloin kuuluu olla se juju, että tavara on tavallista mieluisampi lapselle. eli ei vain esim. paita, vaan juurikin joku Ninjago tms. paita.
Meidän jouluun kuuluu paljon lahjoja, joten todellakin niistä löytyy myös tarpeellista tavaraa! Ovat tottuneet siihen pienestä asti ja ovat ihastelleet sukkahousuja tai pitkiä kalsareita.
Vierailija wrote:
Hukuttaisiin tavaraan jos ostaisin 2 lapselle joka joulu lakanat, pyyhkeet ja mukit. Olen vähentänyt 4 hlö perheen käyttöön vain tarpeelliset eli 8xpellavalakanat, 8xhamampyyhkeet + nippu käsi- ja kasvopyyhkeitä, 1 koneellinen astioita. Vain perushyvät perustarvikkeet. En aio säilöä turhia pyyhkeitä, lakanoita ja astioita. Selkeästi yhdet käytössä ja yhdet pesussa ja kun astiat on kaikki likaisia, ne pestään. Vaatteissakin suosin laatua ja vähäisiä määriä.
Mitä tänä jouluna ostat lapsille lahjaksi ?
Joo. Jostain syystä meidän lapset ei ihan kauheasti toivo tavaraa. Toivovat esim mun äidin tekemiä villasukkia. Iät 12 ja 9.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hukuttaisiin tavaraan jos ostaisin 2 lapselle joka joulu lakanat, pyyhkeet ja mukit. Olen vähentänyt 4 hlö perheen käyttöön vain tarpeelliset eli 8xpellavalakanat, 8xhamampyyhkeet + nippu käsi- ja kasvopyyhkeitä, 1 koneellinen astioita. Vain perushyvät perustarvikkeet. En aio säilöä turhia pyyhkeitä, lakanoita ja astioita. Selkeästi yhdet käytössä ja yhdet pesussa ja kun astiat on kaikki likaisia, ne pestään. Vaatteissakin suosin laatua ja vähäisiä määriä.
Mitä tänä jouluna ostat lapsille lahjaksi ?
Hyvä kysymys. 12-v tytön toiveena on maalaustarvikkeita ja pohjia, 14-v pojalle jonkun mopon osan mitä tarvii. Perinteisesti olen ostanut molemmille kirjat ja hupparit sekä suklaata. Pelirahaa saavat myös 50e/nuppi. Toiselta mummolta saavat rahaa ehkä 100e. Toiselta toivottavasti villasukat ainakin.
Tavalliset sukat, alushousut ym on outoja lahjoja. Niitä moni kaverini sai, kun oltiin lapsia. Ne kun kuuluu ostaa muutenkin. Eri asia ostaa sitten jotain erityistä lahjaksi, mikä on kalliimpaa esim merkkivaatteet ym toiveet.
Omat lapseni ovat vastelahjoina saaneet kalliimpia collegevaatteita ja itse neulottuja villasukkia. Ovat olleet toiveita.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hukuttaisiin tavaraan jos ostaisin 2 lapselle joka joulu lakanat, pyyhkeet ja mukit. Olen vähentänyt 4 hlö perheen käyttöön vain tarpeelliset eli 8xpellavalakanat, 8xhamampyyhkeet + nippu käsi- ja kasvopyyhkeitä, 1 koneellinen astioita. Vain perushyvät perustarvikkeet. En aio säilöä turhia pyyhkeitä, lakanoita ja astioita. Selkeästi yhdet käytössä ja yhdet pesussa ja kun astiat on kaikki likaisia, ne pestään. Vaatteissakin suosin laatua ja vähäisiä määriä.
Mitä tänä jouluna ostat lapsille lahjaksi ?
Hyvä kysymys. 12-v tytön toiveena on maalaustarvikkeita ja pohjia, 14-v pojalle jonkun mopon osan mitä tarvii. Perinteisesti olen ostanut molemmille kirjat ja hupparit sekä suklaata. Pelirahaa saavat myös 50e/nuppi. Toiselta mummolta saavat rahaa ehkä 100e. Toiselta toivo
Saako 14vee jo ajaa mopolla ?
Minusta on omituista ostaa jotain sukkia ja pyyhkeitä lahjaksi. Ne on tavallisia kulutusesineitä, kuten hammastahna tai deo, ei mitään lahjatavaroita. Lahjaksi annetaan jotain erityistä.

Sinun ajatukset ovat teidän kuplasta :)
Ostan tarpeellisia myös, mutta näen vaivaa, että löydän sellaisia, joiden tiedän olevan lapsesta todella kivoja. Minulla on toistaiseksi aika hyvä tuntemus siitä, mistä meidän esiteini tykkää, joten ostan ”spessukivoja” tarpeellisia lahjaksi. Tosin alusvaatteita en laita pakettiin, vaan ne ostetaan tarpeen mukaan. Mutta sukkia hauskoilla kuvioilla, yöpuku, pörröiset söpöt hanskat, uusi muhkea kaulahuivi sekä pari kivaa pitkähihaista menee kyllä pakettiin.
Lisäksi saa liput toivomaansa tapahtumaan, toivomansa yhden legon ja yhden toivomansa pehmolelun. Tämän ikäiselle on hirvittävän vaikea ostaa mitään. Lelut, toivonutkin, menee luultavasti vaan pölyttymään, kun leikkii enää aika vähän ja harvoin. Niinpä ostamme vain sellaiset, joiden tarkoitus onkin enemmän olla koristeena. Lahjatoiveita kysyville sukulaisillekin on enää nykyisin vaikea ehdottaa muuta kuin yhteistä tekemistä tai lahjakortteja.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Emme vietä krääsäjoulua joten jokaine saa yhden paketin ja kirjekuoren johon laitan 400-500 euroa rahaa jonka saa käyttää mihin ja milloin itse haluaa. Meillä lapset 9v 11v ja 13v ja kaikki ovat olleet aina tyytyväisiä.
Vaatteet ja asusteet ostamme lapsille aina erikseen,ne eivät varsinaisesti kuulu jouluun.
Jotenkin kaikenlainen turhuuksien ostelu on vain tarpeetonta hiilijalanjäljen lisäämistä
Miten teillä muuten annetaan "mihin haluavat" rahaa, arjessa siis ?
Ei niinkään "mihin haluavat" systeemillä vaan 40e viikkorahan saavat jokainen.
Jos mun lapselle antaisi tuollaisia määriä rahaa, sillä olisi ihan hirvittävät säästöt nopeasti. On tosi tarkka rahasta nimittäin eikä kyllä keksisi yhtään mihin käyttäisi tuollaisia summia.
Uskon tuon alkuperäisen kirjoittajan olevan provo, mutta yleisellä tasolla lapsia ei kyllä kannattaisi opettaa kauhean leveään elintasoon tai siihen, että löysää rahaa on jatkuvasti käytössä. Näin saadaan niitä parikymppisenä pikavippikierteeseen joutuneita.
Harva oikeasti varakkaista perheistä muutenkaan levittelee rahaa tuolla tavalla. Sen takia ne ovatkin varakkaita. Tuollainen rahalla leveily on enemmän noloa nousukasmaista toimintaa.
Vierailija wrote:
Hukuttaisiin tavaraan jos ostaisin 2 lapselle joka joulu lakanat, pyyhkeet ja mukit. Olen vähentänyt 4 hlö perheen käyttöön vain tarpeelliset eli 8xpellavalakanat, 8xhamampyyhkeet + nippu käsi- ja kasvopyyhkeitä, 1 koneellinen astioita. Vain perushyvät perustarvikkeet. En aio säilöä turhia pyyhkeitä, lakanoita ja astioita. Selkeästi yhdet käytössä ja yhdet pesussa ja kun astiat on kaikki likaisia, ne pestään. Vaatteissakin suosin laatua ja vähäisiä määriä.
Eikö teillä siis koskaan käy vieraita? Siis noita lakanoita mietin. Ja käyttääkö lapset koulussa liikuntatunneilla samaa pyyhettä, johon kuivaavat kotona oikean kunnon suihkun jälkeen?
Meillä on lapsille vain muutama paketti per nenä. Usein joku vaate yhdessä paketissa on, mutta muuten ovat kyllä ihan lasten toivomia asioita. Joskus heidän ollessa pienempiä, paketoin kymmeniä paketteja jokaiselle. Niissä oli just sukkia, pyyhkeitä yms. toivottujen asioiden lisäksi. Silloin pakettien aukominen oli ihan sekopäistä ja maanisen oloista touhua eikä mihinkään lahjaan keskitytty. Päätin vähentää lahjamäärää seuraavana jouluna.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Hukuttaisiin tavaraan jos ostaisin 2 lapselle joka joulu lakanat, pyyhkeet ja mukit. Olen vähentänyt 4 hlö perheen käyttöön vain tarpeelliset eli 8xpellavalakanat, 8xhamampyyhkeet + nippu käsi- ja kasvopyyhkeitä, 1 koneellinen astioita. Vain perushyvät perustarvikkeet. En aio säilöä turhia pyyhkeitä, lakanoita ja astioita. Selkeästi yhdet käytössä ja yhdet pesussa ja kun astiat on kaikki likaisia, ne pestään. Vaatteissakin suosin laatua ja vähäisiä määriä.
Eikö teillä siis koskaan käy vieraita? Siis noita lakanoita mietin. Ja käyttääkö lapset koulussa liikuntatunneilla samaa pyyhettä, johon kuivaavat kotona oikean kunnon suihkun jälkeen?
Sulla ei nyt ihan laskupää pelaa. Heillä on _4_ henkeä perheessä ja lakanoita sekä pyyhkeitä _8_. Eli, kun yhdet ovat käytössä, on varalla vielä 4. Siitä riittää vieraille lakanat ja pyyhkeet. Itse kyllä otan kuntosalille ja uimahalliin ihan käytössä olleen pyyhkeeni ja laitan sen tarvittaessa sen jälkeen pesuun. Eihän puhdasta kannattaisi siihen tuhlata?
Vierailija wrote:
Minusta on omituista ostaa jotain sukkia ja pyyhkeitä lahjaksi. Ne on tavallisia kulutusesineitä, kuten hammastahna tai deo, ei mitään lahjatavaroita. Lahjaksi annetaan jotain erityistä.
Kyllä meillä lapset ovat joka vuosi tykänneet, kun ovat saaneet happy socksin sukkapaketin. Ne ei ole mitään ihan tavallisia sukkia kuitenkaan. Ja osaavat myös arvostaa pyyhkeitä ja kylpytakkeja.
Lapsen toivomia juttuja muutama ja sitten noita lakanoita ja vaatteita jokunen siihen päälle.Pitäisi vähentää kyllä ja ostaa vaan kunnollista ja tarpeellista.
Vierailija wrote:
Meillä yöpuku on perinnelahja, se tulee paketista joka vuosi, vaikka lapsilla jo ikää yli 20 vuotta. Muuta tarpeellista ei sitten osteta, vaikka lahjoja on paljon.
Miten heikkolaatuisia yöpukuja ostatte kun ne eivät kestä käytössä kuin yhden vuoden? Tosi outoa kerskakulutusta. Kasvavien lasten kohdalla vielä ymmärtää, mutta tarvitseeko yli 20-vuotias uuden yöpuvun ihan joka ikinen vuosi?
Ai kauhee, olis sitten ~20 eripari lakanaa ryhmä hausta Barbeihin ja poikabändeihin. Eihän tuollaista läjää lakanoita kukaan käytä elämänsä aikana.
Itse en yleensä osta sukkia tai boksereita lahjaksi, mutta jonkun ”turhan” hupparin tai T-paidan saatan ostaa. Pari joulua sitten ostin NinjaGo paidan, se on yksi lemppareista vaikka varsinainen lahjatoive ei ollutkaan.