On tämä nyt aika noloa, Lumon palveluksessa olevat totesivat, etteivät tunteneet yhtiön vastuunjakotaulukkoa
Asun Lumolla väliaikaisesti kun oma asunto on remontissa. Pääosin asiat ovat menneet hyvin, osin erittäinkin hyvin alihankkijoiden toimesta (esimerkiksi avaimia ja sähkötöitä hoitavat alihankkijat ovat olleet ihan 10+!).
Mutta hassua on, että nyt olen joutunut riitelemään siitä, mikä kuuluu Lumolle ja mikä ei. Tai ei edes riitelemään, koska itse olin vain googlannut vastuunjakotaulukon ja toiminut sen perusteella. Todennut, että ne asiat jotka siellä todetaan olevan Lumon vastuulla ovat heidän vastuullaan ja pyytänyt heitä korjaamaan ne.
Ensin tuli ilmoitusta, että ei kuulu heille. Linkkasin Lumon oman vastuunjakotaulukon tiedoksi, että kyllä kuuluvat heille. Nyt sieltä sitten tuli ensin valtavasti anteeksipyyntöjä etteivät olleet tienneet näiden kuuluvan heille ja että toimivat kuten pitää. Sitä odotellessa. Ja nyt olivat sitten laittaneet yleisen tiedoksiannon vastuunjakotaulukosta.
Noloa vain, että minä yksittäisenä väliaikaisena asukkaana tiedän näköjään paremmin asiat kuin firmassa töissä olevat tai firman palkkaamat alihankkijat. Kun se ei vaadi muuta kuin sen vastuunjakotaulukon googlaamisen.