Ylihintaisista keikkalääkäreistä puhutaan, mutta kukaan ei puhu hoitajista
Suuri osa vanhuspalveluista, päiväkodeista ja vammaispalveluista pyörii käytännössä keikkahoitajien eli vuokratyövälitysfirmojen kautta.
Heitä on paljon enemmän kuin lääkäreitä ja he vasta hyvinvointialueille ja kunnille kalliiksi tulevatkin. Keikkahoitajan palkka ei ehkä ole niin tähtitieteellinen kuin keikkalääkärillä, mutta se on välitysfirman kautta huomattavasti korkeampi kuin vakituisen työntekijän palkka. Itse olen keikkaillut niin, että tuntipalkkani keikkalaisena oli puolet suurempi kuin normituntipalkkani.
Kivasti aiheuttaa kireyttä myös työpaikoilla, kun keikkalaiset saapuvat tekemään yhden työvuoron ja käytännössä kuitenkin kaikki vastuu on vakituisella henkilöstöllä - eihän se keikkalainen ole kuin käymässä siellä ja vaatii joka asiassa neuvomista ja perehdyttämistä. Tuntipalkka kumminkin puolet parempi kuin sillä vakkarilla.
Joku voisi laskea, paljonko tämä maksaa kunnille?
Kommentit (20)
Eikä esim psykologeista, joiden tutkimuksiin perheneuvoloissa on jopa vuoden jonot eikä koulupsykologejakaan tahdota saada. Mutta ykstyissektorille pääsee hetkessä...
Ei meistä keikkailevista sairaalahuoltajistakaan vouhkata, onneksi. En missään nimessä menisi enää hyppyytettäväksi.
No nyt puhutaan hieman erilaisista rahasummista. Esim vakituisen lähihoitajan palkka 15 euroa, keikkalaisen 18-20 euroa. Ootko lähi- vai sairaanhoitaja ja paljonko sulle on sitten maksettu?
Kaikkein hauskinta tässä keskustelussa on että koko lääkärijahdin aloitti psykologin kirjoittama mielipidekirjoitus, jonka lääkärivihastaan tunnettu Hesari vahingossa (?) otsikoi niin että tekstin olisi kirjoittanut lääkäri. Vaivihkaa sitten muuttivat otsikon jälkeen päin.
Itse teen kahden eri vuokrafirman kautta töitä lähihoitajana. Palkkani toisessa 17e ja toisessa 19e(sis.lomarahat) en nyt koe tuon olevan hurjasti parempi kuin tavallinen lähihoitajan palkka täysillä 10v kokemuslisillä.
Meitä keikkaileva hoitajia on myös paljon erilaisia. On niitä jotka vain tekevät sen hetken työn miten sattuu.
Suurin osa on varmasti minun kaltaisiani, käyn tietyissä paikoissa säännöllisesti. Olen tuttu hoitajille sekä osalle hoidettavista. Käyn tarkasti läpi hoidettavien tiedot sekä tuplatarkistan lääkitysasiat. Olen tarvittaessa myös ns. vastuuhoitaja. Joten en ole samaa mieltä tuosta että vastuu on aina vakituisella henkilökunnalla. Keikkailevalla hoitajalla on suuri vastuu ottaa asioista selvää sekä muistaa kirjata asiat hyvin.
Tämä nyt ei varsinaisesti vastannut aiheeseen. Halusin vain tuoda työn tämänkin puolen tietoon.
Missä oot saanut ~30e tuntipalkkaa hoitajana?
Älä edes yritä kaataa tätä hoitajien niskaan. Keikkaileva hoitaja saa rekryfirman kautta sen, mitä jokaisen hoitajan kuuluisi saada- myös niiden vakituisten ja kunnalla töissä olevien. Puhutaan alle 5 euron eroista tuntipalkassa.
Keikkalääkärien palkkiot taas on silkkaa ahneutta. Siinä vedetään jo valmiiksi korkean palkan päälle messevät lisätulot.
t. Keikkahoitaja
Kohta loppuu huolesi, ainakin Varha aikoo lopettaa keikkahoitajien käytön, myös oman keikkajärjestelmänsä.
Yhteisöllinen asuminen vaatii vähemmän hoitajia?
Joo, keikkahoitajat tienaa paljon vähemmän kuin keikkalääkärit, mutta toisaalta niitä hoitajia on valtavan paljon enemmän kuin lääkäreitä. Että isoista summista tässäkin puhutaan.
Monet tajusi aloitukseni jotenkin hoitajia syyllistävänä. Sitä se ei ole. Mun mielestä vakituisten työntekijöiden palkat pitäisi nostaa sellaiselle tasolle, että hoitajat pysyisivät töissä ja ala olisi houkutteleva. Jos vakituisten lähi- ja sairaanhoitajien tuntipalkkoja nostettaisiin edes muutamalla eurolla, niin kustannussäästö olisi silti ihan huomattava verrattuna keikkalaisten palkkaamiseen.
Vierailija wrote:
Mikä hyvinvointialue palkkaa hoitajia vuokrafirmoista?
Öh, kaikki hyvinvointialueet todennäköisesti?
Vaikka kohtuullinen palkka onkin tärkeää, edes palkka ei saisi minua palaamaan vakituiseksi ennen kuin koko organisaatiomalli ja työkulttuuri muuttuu.
Vierailija wrote:
Joo, keikkahoitajat tienaa paljon vähemmän kuin keikkalääkärit, mutta toisaalta niitä hoitajia on valtavan paljon enemmän kuin lääkäreitä. Että isoista summista tässäkin puhutaan.
Monet tajusi aloitukseni jotenkin hoitajia syyllistävänä. Sitä se ei ole. Mun mielestä vakituisten työntekijöiden palkat pitäisi nostaa sellaiselle tasolle, että hoitajat pysyisivät töissä ja ala olisi houkutteleva. Jos vakituisten lähi- ja sairaanhoitajien tuntipalkkoja nostettaisiin edes muutamalla eurolla, niin kustannussäästö olisi silti ihan huomattava verrattuna keikkalaisten palkkaamiseen.
No sitähän hoitajat on peräänajaneet jo monta vuotta.. mutta kun näitä muutoksia ei vaan haluta tehdä. On ennemmin haluttu maksaa enemmän sille keikkahoitajalle ja vielä sivussa iso siivu kolmannelle kädelle eli keikkafirmalle, ettei vain tarvitse hoitajien palkankorotuksiin taipua.
Kyllähän tosta Ylekin on kirjoittanut. "Päijät-Hämeen hyvinvointialue käyttää vuokratyövoiman ostamiseen tänä vuonna noin 20 miljoonaa euroa. Kolme neljäsosaa summasta menee hoitajien palkkaamiseen." Että ei nyt ihan pikkurahoja kumminkaan.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Mikä hyvinvointialue palkkaa hoitajia vuokrafirmoista?
Öh, kaikki hyvinvointialueet todennäköisesti?
Ei ainakaan tällä. Kaikki keikkaa tekevät työntekijät ei tule vuokrafirmoista.

Sinällään ongelma ei ole edes ne keikkalääkärit vaan hyvinvointialueilla suurissa päivystävistä lääkäreistä on vuokrafirmoista.
Vierailija wrote:
No nyt puhutaan hieman erilaisista rahasummista. Esim vakituisen lähihoitajan palkka 15 euroa, keikkalaisen 18-20 euroa. Ootko lähi- vai sairaanhoitaja ja paljonko sulle on sitten maksettu?
Jos lähäri saa 15 euroa tunnilta, se maksaa työnantajalle lakisääteisine maksuineen noin 22,5 euroa tunnilta.
Jos lähäri saa keikkafirmalta 20 euroa tunnilta, hän maksaa keikkafirmalle 30 euroa tunnilta.
Koska työntekijät tunnetusti sairastelevat, keikkafirmoissa on yllättävän paljon väkeä töissä ja vielä pitää voittoakin saada, maksaa työnantaja keikkafirmalle 45 euroa tunnilta.
Tähänhän se kaksinkertainen hinta perustuu, työntekijä saa hyvinkin 20 % isomman palkan ja työnantajalle hinta on 100 % kalliimpi.
Hulluinta tässä on se, että oikein porukalla nokitaan siitä että keikkalaiset on ahneita. 😳
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Joo, keikkahoitajat tienaa paljon vähemmän kuin keikkalääkärit, mutta toisaalta niitä hoitajia on valtavan paljon enemmän kuin lääkäreitä. Että isoista summista tässäkin puhutaan.
Monet tajusi aloitukseni jotenkin hoitajia syyllistävänä. Sitä se ei ole. Mun mielestä vakituisten työntekijöiden palkat pitäisi nostaa sellaiselle tasolle, että hoitajat pysyisivät töissä ja ala olisi houkutteleva. Jos vakituisten lähi- ja sairaanhoitajien tuntipalkkoja nostettaisiin edes muutamalla eurolla, niin kustannussäästö olisi silti ihan huomattava verrattuna keikkalaisten palkkaamiseen.
No sitähän hoitajat on peräänajaneet jo monta vuotta.. mutta kun näitä muutoksia ei vaan haluta tehdä. On ennemmin haluttu maksaa enemmän sille keikkahoitajalle ja vielä sivussa iso siivu kolmannelle kädelle eli keikkafirmalle, ettei vain tarvitse hoitajien palkankorotuksiin taipua. 
Ihan varmasti Terskanperän terveyskeskukseen olisi ihan yhtä vähän tulijoita siinäkin tapauksessa, että kaikkien hoitajien palkat tuplattaisiin. Joihinkin paikkoihin on tulijoita, joihinkin ei.
Minulle psykologina kyse ei ole niinkään rahasta, vaan työoloista. Menen sinne, missä voin tehdä osa-aikatyötä, vaikuttaa työpäivieni sisältämään työmäärään ja missä suoran asiakastyön ja muun työn suhde vastaa liiton suositusta. Menen sinne, missä voin tehdä etätyötä ilman, että siihen täytyy anoa lupa viikkoja etukäteen. Valitsen koneet ja käyttöjärjestelmät, joita olen tottunut käyttämään enkä jotain 15-vuotiaita hitaita ja jumittavia pöytäkoneita.
Vierailija wrote:
No nyt puhutaan hieman erilaisista rahasummista. Esim vakituisen lähihoitajan palkka 15 euroa, keikkalaisen 18-20 euroa. Ootko lähi- vai sairaanhoitaja ja paljonko sulle on sitten maksettu?
Luuletko, että tuo 3-5 euron ero tunnissa on ainoa, mitä kreikkalaiset maksaa enemmän? Mitä isompi tuntitaksa sitä isommat sivukulut. Lisäksi tulee voitot keikkafirmalle. Keikkatyöntekijä on helposti kaksi kertaa kalliimpi kuin oma työntekijä ja tämä veronmaksajien rahasta!
Mikä hyvinvointialue palkkaa hoitajia vuokrafirmoista?