Asperger-ihmiset: oletteko onnistuneet ystävystymään muiden assien kanssa?

En ole onnistunut. Kaikki harvat tuttavani ovat neuronormaaleja.

En ole yrittänyt sillä minulla on muutenkin tarpeeksi ystäviä

No mulla on kyllä monia aspergereita kaveripiireissä. Läheskään kaikilla ei ole dg:tä, mutta kyllä joissain mun kaveripiireistä on varmaan tavallisempaa olla assi ku nentti... Mutta mulla on paljon tuttuja, ystäviä... Ikäänkuin ei vain yhtä piiriä jossa liikkuisin. on sellasiakin porukoita, joissa suurin osa nenttejä ja siellähän mää oon se outo.

Minulla ei oikeastaan ole muita ihmissuhteita sukulaisten lisäksi. Enkä koe sellaisia tarvitsevanikaan.

Ei niitä ystäviä/kavereita kannata yrittää väkisin hankkia, jos tuntuu, ettei kaveruus luonnistu. Niitä tulee, jos on tullakseen.

Sehän tässä assiudessa juuri onkin niin surullista, että kokee itsensä aina ulkopuoliseksi muiden seurassa. Edes muiden assien kanssa en ole päässyt samalle aaltopituudelle enkä ystävystymään läheisemmin.

Epäilyksiä on että joillain "normaaleilla" kavereilla voisi myös as olla. En itsekään mikään tyypillisin assi ole.

Olen. Lähes kaikki kaverini ovat autisteja. Helppo tulla toimeen. 

En. Ei ole ollut oikein kiinnostusta tai motivaatiotakaan sellaiseen. En koe itseäni yksinäiseksi enkä tarvitse ystäviä. Viihdyn yksin.

En, päin vastoin tulen oikeastaan muiden assien kanssa juttuun vielä huonommin kuin neurotyypillisten kanssa. Tiedä sitten, mikä siinä on, ehkä liian samantyyliset haasteet ja vaikeudet korostuvat?

En ole. Olen todella erakko ja introvertti, hyvin harvassa ovat ihmiset, joista aidosti pitäisin ja joiden seurassa todella viihtyisin. Toimeen kyllä tulen kaikkien kanssa.

Mulla on yksi kaveri, jonka olen tuntenut yli 20 vuotta. Emme ole koskaan puhuneet diagnooseista, mutta hän on ilmiselvästi autistinen. Minä taas en suostunut myöntämään itse olevani, vaan skarppasin ja maskasin kypsään keski-ikään saakka. Sain diagnoosin, kun tuli paha romahdus ja en vaan enää jaksanut (yrittää) esittää normaalia.

Olen alunperinkin viehättynyt tästä kaveristani juuri autismipiirteiden takia. Vuosien varrella olen tsempannut ja puolustanut häntä muita vastaan. Näin tehdessäni olen tavallaan hakenut myös itselleni oikeutusta olla se mikä olen. Vaikka häpeän pelossa en uskaltanut olla oma itseni. Nykyään olen melko erakko, minulla on vain 2 kaveria, joiden kanssa lähinnä viesteillään, joskus tavataan. Siis kahdestaan; nämä ihmiset eivät tunne toisiaan.

En yritä ystävystyä kenenkään kanssa. Ihmiset tulee ja menee elämässä. En minä jää pitämään kiinni jos en tervetulleeksikaan toivota.

Vierailija wrote:

En ole. Olen todella erakko ja introvertti, hyvin harvassa ovat ihmiset, joista aidosti pitäisin ja joiden seurassa todella viihtyisin. Toimeen kyllä tulen kaikkien kanssa.

Sama. Useimmat ihmiset ovat vain rasittavia. Pikku ripaus sosiaalisuutta kerran, pari viikossa riittää. Inhoan turhanaikaista höpötystä. Yksi assikaveri minulla on, mutta en kestä häntäkään kuin lyhyen aikaa kerrallaan. Kiva silti, että on edes joku kaveri. Pelkkä mielikuva siitä riittää, käytännön kaverius saisi melkein jäädä viesteilyn tasolle.

Minulla ei ole muita kavereita kuin harrastuskaverit. Kaikki heistä ovat tietääkseni neurotyypillisiä.

Kaikki läheisimmät ystävät ja seurustelu- ja tapailukumppanit on olleet neurokirjolla, vaikka kukaan meistä ei ole sitä tutustuessa tiennyt 😃. 

Et ole oikea asperger jos kaipaat muiden ihmisten seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Et ole oikea asperger jos kaipaat muiden ihmisten seuraa.

Tuo nyt ei pidä lainkaan paikkaansa. Asperger ei vaikuta siihen, onko ihminen introvertti vai ekstrovertti - ja introvertitkin kaipaa toisten ihmisten seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Et ole oikea asperger jos kaipaat muiden ihmisten seuraa.

Mitä ihmettä? Mistä oot tuollaista saanut päähäsi?

Ei siis todellakaan pidä paikkaansa. 

Ainoa 10v palkkatyöurani ajalta ystäväksi tullut henkilö on mitä ilmeisimmin asperger.

Diagnoosia hänellä ei ole, kuten ei minullakaan.

T:nimim. Assburger