En saanut vanhemmiltani lainkaan kasvatusta. Muita?

Kylvyssä muistan käyneeni, koska se oli hauskaa, mutta en tiedä miten usein tämä tapahtui. En muista oliko meillä edes shampoota ja jos oli, niin opetettiinko mua miten hiukset pestään.



Nyt kun ajattelen, että ala-asteikäinen (saati sitä pienempi) lapsi jätettäisiin tekemään kaikki päätökset ja asiat itsenäisesti, niin melko hurjaltahan se ajatus tuntuu!

ap

Mä olen myös saanut lapsena vapaan kasvatuksen ja kyllä minusta ihan veronmaksaja tuli.

Mun setä oli edesmenneen vaimonsa kanssa luokanopettajia ammatiltaan ja heillä on kolme aikuista lasta ja setäni nuorena sanoi, että hän ei ymmärrä, kun puhutaan, että miten lapsia tulisi kasvatus, kun eihän lapsia tarvitse kasvattaa kun ne kasvavat ihan itsestään. Ja heidänkin lapsista tuli ihan täyspäisiä.

Mä ainakin osasin huolehtia itsestäni kuten pestä pyykkini ja hampaani.

Pasin vanhempieni vaatteet, kodin tekstiilit kylpyammeessa.

Niin no. Vapaa kasvatus on ehkä eri asia kuin ei kasvatusta ollenkaan. Kyllähän kasvatusta on sekin, jos vanhemmat jaksaa tehdä asioita yhdessä lapsensa kanssa (lapsi oppii siinä samalla miten asioita tehdään ja miten käyttäydytään) ja olla aidosti läsnä ja kuunnella lasta. 



Mä tein aina kaiken yksin, eikä ollut mitään mallia mistä oppia paitsi koulussa tietty muut lapset ja opettaja.

Vierailija wrote:

Mä ainakin osasin huolehtia itsestäni kuten pestä pyykkini ja hampaani.

Pasin vanhempieni vaatteet, kodin tekstiilit kylpyammeessa.



Hienoa jos osasit. Mä en oikein osannut, tai en halunnut esim. pestä hampaita. Ja kun kukaan ei sitä vaatinut, niin jäi usein tekemättä.

ap

En minäkään koska, jäin orvoksi 11vuotiana tyttönä.Lastenkoti kasvattajana kuin  kasvatajana eri ajan jaksot oli 3 sisartani ja kaikilla eri kasvatusperiaatteet.Kun aikoinaan he mottivat minua  3kpl.Sanon olen teidän 3 kasvatuksen tulos vain.Katsokaa rauhassa toisianne,mitä saitte aikaiseksi?

Minä sain jo hyvin pienenä päättää omista harrastuksista ja siinähän kävi sitten niin, että aloitin vaikka mitä, mutta lopetin sitten heti kun ei huvittanut enää mennä. Harvalla lapsella on pitkäjänteisyyttä harrastaa jotain yhtä asiaa pitkään, ellei vanhemmat kannusta ja joskus jotain vaadikin.



Mua harmittaa, kun kaikki harrastukset jäi niin pian. Aikuisena toivoisin, että olisi ollut edes yksi harrastus joka olisi jäänyt pidemmäksi aikaa. 

Mulla täysin samanlainen lapsuus. En sitten esim. osannut tehdä ruokaa, kun muutin omilleni. Ekana iltana omassa kodissa tein munakasta ja käryytin sitä hella täysillä. Kotitöitä meidän ei tarvinnut koskaan tehdä. Toivoinkin lapsena, että meillä olisi ollut joku kotityölista tmv ja vanhemmat olisivat pakottaneet pitämään niistä kiinni.

Olin kateellinen kavereilleni, jotka saivat joskus kotiarestia. Kaverin luona yökylässä ollessani ihailin kaverin äitiä, kun hän kehoitti meitä tekemään alapesut ja pesemään hampaat ennen nukkumaanmenoa. Me mentiin kotona vain suoraan nukkumaan ja saatiin nukkua ihan missä vaatteissa haluttiin. Lähdinkin monesti suoraan sängystä kouluun.

Muistan ihmetelleeni etenkin teini-iässä sitä, miksi mun kaverit tottelee vanhempiaan esim. kotiintuloajoissa, kun itse pystyin olemaan vaikka kuinka myöhään ilman mitään seuraamuksia. Nykyään ymmärrän, että minä olin se vähemmän onnekas...



Olin jo lähellä täysi-ikäistymistä, kun joku terveydenhoitaja tai sairaanhoitaja sanoi mulle, että pitää vaihtaa puhtaat alushousut joka päivä. Varmaan jotenkin huomasi ja ymmärsi, että mulle ei kotona tällaisia asioita neuvottu. 



ap

Sama täällä. Aika monta asiaa piti opetella sitten aikuisena ja nyt nelikymppisenä alkaa tuntua, että ne tärkeimmät asiat alkaa olla hanskassa. Perheen arvot olivat myös pahasti pielessä, joka toki oli kasvatusta sekin ja siltä osin oppi meni perille - tässä ollut terapeuteilla töitä.

Ehkä erikoisimpana seurauksena oli osaamattomuus huolehtia itsestä (hygienia, vaatetus, ravitsemus, asuminen, vuorokausirytmi, elämänhallinta jne.) ja huono itsetunto. Akateemista menestystä odotettiin jonkun verran ja se olikin ainoa, jossa sain eväitä elämään.

Vierailija wrote:

Sama täällä. Aika monta asiaa piti opetella sitten aikuisena ja nyt nelikymppisenä alkaa tuntua, että ne tärkeimmät asiat alkaa olla hanskassa. Perheen arvot olivat myös pahasti pielessä, joka toki oli kasvatusta sekin ja siltä osin oppi meni perille - tässä ollut terapeuteilla töitä.

Ehkä erikoisimpana seurauksena oli osaamattomuus huolehtia itsestä (hygienia, vaatetus, ravitsemus, asuminen, vuorokausirytmi, elämänhallinta jne.) ja huono itsetunto. Akateemista menestystä odotettiin jonkun verran ja se olikin ainoa, jossa sain eväitä elämään.



 

Minulla jostain kumman syystä nuo mainitsemasi käytännön asiat on sujuneet aikuisiällä yllättävän hyvin. Tuo huono itsetunto on vieläkin, vaikka ikää melkein 50. Lisäksi sellainen syvä turvattomuuden ja arvottomuuden tunne muiden ihmisten seurassa; en osaa olla oma itseni - toisaalta en ehkä oikein tiedä millainen se oma itseni edes on. Jonkinasteinen häpeä itsestä on myös aina läsnä, tuntuu että en ole yhtä arvokas ja samalla viivalla kuin muut.



ap