Alkaako tää " vyyhti" vihdoin purkautua?
Mieheni ilmoitti minulle kesäkuussa haluavansa erota. Olin sitä mieltä, että hänellä on burnout, stressi, masennus tms. tai nämä kaikki yhdessä. On tehnyt sikamaisia temppuja perheelleemme puolen vuoden aikana. Monen mutkan kautta päädyttiin siihen, että Joulu toi mukanaan katastrofin, josta täällä jo kirjoittelinkin. Mies " muutti" pois kotoa joulupäivänä. Eilen puhelimessa kertoi itkeneensä pitkät pätkät eilisen päivän aikana.
Tänään aamulla soitti kysyäkseen miten mulla ja lapsilla menee. Ihan oikeasti ei ollut kiinnostunut asiasta, vaan ilmeiseti halusi vaan jutella jonkun kanssa. Itki puhelimessa, kun jututin häntä. Iltapäivällä puhuimme uudestaan, oli suht koht ok.
Tämän päivän aikana on jo myöntynyt siihen, että ehkä asiat olisi parannettavissa, jos antaisi periksi ja menisi kertomaan lääkärille, että nyt ahistaa ja tarvitaan apua. Ei itse saanut vielä aikaa tilattua, mutta sanoin tilaavani sen huomenna ja lupasi jopa mennä sinne.
Mietin, onko (ja toivon että on) avioliittomme vielä pelastettavissa...
Kommentit (4)
Ja siihen on mahtunut jokunen kriisi ja eroa ollaan tehty 3-4 kertaa mutta aina ollaan jatkettu yhteiseloa kun on saatu eka etäisyyttä asioihin, joten tuskin teidänkään liitto loppu on, jos viitsitte nähdä vähän vaivaa ongelmien ratkaisuun.
Itse olen jo vyyhtini purkanut, tätä kriisiä kun on kestänyt jo about 1,5 vuotta. On tullut ongelmaa ongelman päälle, on ollut sairautta ja lisää sairautta + muita ongelmia. Itse olen hakenut ammattiapua jo toista vuotta sitten ja olen avun saanutkin.
Mies on koko ajan ollut sitä mieltä, että hän ei ongelmistaan puhu, mutta alkaa kait nyt ymmärtää, että hänellä on pelissä aika paljon, käytännöllisesti katsoen kaikki, koko elämä. Jos ero tulee, ainoa, mitä hänelle jää, on työ (josta osittain ongelmat ovat lähtöisin, työnarkomaani yrittäjä kyseessä) ja osa-aikaisyys. Kaikki muu lähtee.
ap
Kiitos rohkaisevista sanoistasi. Toivon, että olet oikeassa.
ap
mutta ainakin on hyvä, että miehesi hakee keskusteluapua itselleen. Toivon, että teidän vyyhtinne alkaisi selviytyä ja jatkaisitte yhdessä. Käy sinä itsekin keskustelemassa jonkun hyvän ja luotettavan ihmisen kanssa, jotta myös toisesta päästä vyyhti alkaisi aueta. Joskus tarvitaan kunnon kriisi, jotta asioista päästään puhumaan.