En ymmärrä miten jotkut osaavat jo nuorena tehdä järkeviä valintoja

Kasvatuksesta kaikki lähtee. Yksinhuoltajaäiti ei voi lapselleen elämänohjeeksi muuta antaa kuin lämmintä kättä. Ehjän perheen lapsilla on paljon paremmat lähtökohdat. Ei tule sorruttua kateuksissaan oikoreitteihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten selitätte sen, että sisaruksilla täysin eri valmiudet?

Toinen tietää 5 vuotiaana, että hänestä tulee isona ydinfyysikko ( ja tuli myös) toinen haahuilee vielä kolmevitosena

geenit ei jakaudu tasaisesti

Lisäksi myös se haahuileva voi olla hyvinkin älykäs. (Ydinfyysikon ammatti todistetusti vaatii älykkyyttä, ja yleensä älykkyys periytyy, ja jos ei ole jotain selkeää vammaa, on epätodennäköistä, että samassa perheessä olisi huippuälykäs ja i*******.)

On todella ikävä asia, että älykkyys on suomalaisessa yhteiskunnassa niin suuri tabu. Huippu-urheilijoista puhutaan paljon, ja onhan selvää, että parimetrinen hujoppi geeneillään on parempi koripalloilija kuin 150-senttinen. Samoista asioista ei voida puhua älyn suhteen. Se on väärin. Kun äly on kuitenkin vain yksi ominaisuus muiden joukossa. Jos siitä puhuttaisiin enemmän, koulutettaisiin vanhempia ja opettajia, niin yhteiskuntamme todennäköisesti voisi paljon paremmin kuin nyt. 

Jaarituksen jälkeen itse asiaan. Sen verran mitä olen ehtinyt elämässä havaita, monista (yhteiskunnan kannalta liian monista) älykkäistä ihmisistä tulee haahuilijoita, kuten esimerkin sisarukset. Minä siis en ole aiemman kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että "sisaruksilla on eri valmiudet". Pikemminkin valmiudet saattavat olla hyvinkin samat, mutta jokin persoonallisuuspiirre tai ihan vaikka sattuma elämänkokemuksessa johtaa saman tason älykkyyden omaavilla sisaruksilla näennäisesti täysin eri suuntiin. Esimerkiksi se ydinfyysikoksi tullut on saattanut törmätä lapsena tai nuorena vaikutuksen tehneeseen fysiikanopettajaan tai kaverin isosisarukseen, tai on lukenut jotain "fysiikkaa lapsille"-kirjaa, ja siten se oma "intohimo" on löytynyt jo hyvin nuorena.

Se sisarus on todennäköisesti kutakuinkin yhtä älykäs, mutta hänelle ei ole tullut sitä "omaa juttua". Hän on saattanut soittaa useita instrumentteja, harrastaa useita urheilulajeja, opiskella useita kieliä ja kaikki reaaliaineet pitkänä. Hän on todennäköisesti ollut hyvin kiinnostunut monista eri asioista, kuten älykkäät ja uteliaat ihmiset yleensä ovat. Häneltä on todennäköisesti puuttunut suunta, ihan vaikka siitä syystä (vedän näitä spekulaatioita tietenkin ihan hatusta, se on selvää), että omassa suosikkikouluaineessa opettaja on ollut nihkeä tai tylsä, tai ei ole ollut lähipiirissä ihmistä, kenestä katsoa mallia.

Kommentoijan tarina ei tokikaan kertonut, oliko se 35-vuotias haahuilija opiskellut mitään ja jos, niin mitä ja millä lopputuloksilla. Toki on mahdollista, että hän vain ei ole sisaruksensa tavoin älykäs, mutta jotenkin en usko siihen. Oikeanlaisella kannustuksella, välittämisellä ja ennen kaikkea ohjauksella (joko koulusta tai kotoa/lähipiiristä, mieluiten molemmista) hänet olisi saatettu hyvinkin saada "yhteiskuntaa hyödyttävälle polulle". Juuri siksi älykkyyden pitäisi olla yksi aspekti koulutuksessa ja kasvatuksessa: että vaaditaan jokaiselta hänen kykyjensä mukaan, ei päästetä ketään "liian helpolla".

Lisäksi vielä yksi, vähän ärsyttävä pointti älykkäistä ihmisistä. Historia (ja varmasti nykypäiväkin) tuntee huippuälykkäitä ihmisiä, jotka näkevät ja seuraavat yhteiskunnan menoa paikalliselta valtion- ja kansainvälispoliittiselle tasolle huomattavasti tarkemmalta ja laaja-alaisemmalta kannalta kuin me "tavikset". Ja he saattavat turhautua, ja siksi aktiivisesti pyrkiä pois siitä menosta ja meiningistä, joka täyttää meidän muiden elämän. Se on tietenkin sääli useimpien kohdalta, koska ihmisyhteisössä kuitenkin on suurimman osan ihmisistä parasta olla.

Hyvin sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Kotikasvatus. Minä tiesin jo 12-vuotiaana mikä musta tulee usona, mulla ei ole kuin opintolaina ja elämä on mallillaan. 2 maisterintutkintoa ja vakityö enkä oo ees 30 vielä. Kotona opetettiin pienestä asti miettimään, että mikä mulle on tärkeää, mitä haluan elämältäni ja mistä minä pidän. Oon joutunut pienestä asti tekemään valintoja. Esimerkiksi ostanko nyt viikkorahoillani karkkia vai ostanko parin viikon päästä uuden kirjan. Yleensä valitsin sen kirjan. Samoha valintoja isommassa mittakaavassa on aikuisen elämä. Lähdenkö bilettämään ja käytän siihen 50€ vai jättäsinkö väliin ja laitan senkin rahan säästöön esim. asp-tilille. Nyt kun oo töissä ja saan säästöön enemmän joka kuukausi, niin mulla on ihan kohta varaa ostaa asunto ja jää vielä remonttirahastoonkin.

Olipa harvinaisen ylemmän keskiluokkaisesta perhetaustasta kielivä kommentti. Niin, joillainhan tuo 50e menisi opiskelijana esim. ruokaan, mutta jätit varmaan tässä mainitsematta, että et varmaan työskennellyt kovinkaan paljon opintojen ohella ja vanhemmat auttoivat. Ja monilla ei ollut mitään viikkorahoja lapsena, karkkia sai kun vanhemmilla oli rahaa, jota ei ryypännyt pois. Onnittelut, että sinulla on ollut hyvä perhe, mutta voisitko olla ehkä vähän vähemmän omahyväinen ja esittää pientä nöyryyttä ja kykyä syväluotaavaampaan analyysiin saavutuksistasi? Kiitos.

(en ole ap)

Vierailija kirjoitti:

Se varmaan lähtee ihan lapsuudesta ja kotoa, että kuinka oppii arvostamaan itseään. Osa taas oppii käyttämään muita hyväkseen ja pyrkii pääsemään päättäviin asemiin. Toiset menevät ihan fiiliksen mukaan ja vähän niinkuin ajelehtivat päivästä toiseen.

Juuri näin. Ja esimerkin voima on mun mielestä paras tapa opettaa, ei nalkuttaminen, paasaaminen ja komentelu. Hyvin on mennyt perille meidän vanhempien asenteet esim huumeita kohtaan, opiskelusta, työmoraalista ja rahankäytöstä.

Meillä lapset ovat olleet mukana kaikessa ja heidän kanssaan on mm keskusteltu perheen rahatilanteesta jo alakoululaisina.

Kuopuksen kohdalla mietimme hetken miten käy kun oli kotona oppinut parempaan elintasoon kuin isoimmat aikoinaan mutta viikko 150km opiskelupaikkakunnalle muuton jälkeen lähetti kkbudjettiexcelin tarkistettavaksi ja kysyi olenko huomannut kaupassa kilohintojen suurta eroavaisuutta:D Huolimatta töistä ja aika kivasta rahantulosta on todella tarkka.

Vanhemmilla sisaruksilla on rahaa säästössä, kauniit kodit ja työpaikat. Kun perusasiat on kunnossa voi höllätä ja nauttia elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta kaikki lähtee. Yksinhuoltajaäiti ei voi lapselleen elämänohjeeksi muuta antaa kuin lämmintä kättä. Ehjän perheen lapsilla on paljon paremmat lähtökohdat. Ei tule sorruttua kateuksissaan oikoreitteihin.

"Mulla on kaksi siskoa, joista toinen on osannut tehdä niitä järkeviä valintoja puolison löytämisestä lähtien, toinen taas on samanlainen haihattelija kuin minäkin ja suunnilleen samanikäisinä ollaan kaikki lähdetty maailmalle. Vanhempani ovat pitkässä avioliitossa ja vakavaraisia.

Ap"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotikasvatus. Minä tiesin jo 12-vuotiaana mikä musta tulee usona, mulla ei ole kuin opintolaina ja elämä on mallillaan. 2 maisterintutkintoa ja vakityö enkä oo ees 30 vielä. Kotona opetettiin pienestä asti miettimään, että mikä mulle on tärkeää, mitä haluan elämältäni ja mistä minä pidän. Oon joutunut pienestä asti tekemään valintoja. Esimerkiksi ostanko nyt viikkorahoillani karkkia vai ostanko parin viikon päästä uuden kirjan. Yleensä valitsin sen kirjan. Samoha valintoja isommassa mittakaavassa on aikuisen elämä. Lähdenkö bilettämään ja käytän siihen 50€ vai jättäsinkö väliin ja laitan senkin rahan säästöön esim. asp-tilille. Nyt kun oo töissä ja saan säästöön enemmän joka kuukausi, niin mulla on ihan kohta varaa ostaa asunto ja jää vielä remonttirahastoonkin.

Olipa harvinaisen ylemmän keskiluokkaisesta perhetaustasta kielivä kommentti. Niin, joillainhan tuo 50e menisi opiskelijana esim. ruokaan, mutta jätit varmaan tässä mainitsematta, että et varmaan työskennellyt kovinkaan paljon opintojen ohella ja vanhemmat auttoivat. Ja monilla ei ollut mitään viikkorahoja lapsena, karkkia sai kun vanhemmilla oli rahaa, jota ei ryypännyt pois. Onnittelut, että sinulla on ollut hyvä perhe, mutta voisitko olla ehkä vähän vähemmän omahyväinen ja esittää pientä nöyryyttä ja kykyä syväluotaavaampaan analyysiin saavutuksistasi? Kiitos.

(en ole ap)

Ei ollenkaan, edellisen kirjoitus oli juuri sitä mitä minä soisin kaikille lapsille ja nuorille. Harva toki tietää 12v:nä mitä tekee isona (meidän perheessä 2/4 lasta).

Samat periaatteet on kuitenkin olleet meilläkin vaikka alussa olimme köyhä duunariperhe, sitten keskituloisia ja nyt - vasta kun lapset olivat lähteneet - miehen tulot yli 100ke.

Lapset ovat 15 lähtien tehneet töitä ja todellakin miettineet voiko laittaa 50e hummailuun vai ostetaanko lenkkarit tai toppatakki.

44

Vierailija kirjoitti:

Minun lähipiirini nuoret ovat aivan liian järkeviä. Puolet haluavat lääkäriksi, koska siinä voi tienata hyvin. Järkevyyttä ei löydy kyllä siinä, että ottaisivat selvää, millaista lääkärin työ oikeasti on. Sama juttu oikikseen haluavien kanssa.

Omia lukioikäisiä lapsiani kehotan miettimään, että voi olla sekä se todellinen intohimoala, vaikka kaupunkimaantiede tai kielifilosofia tai mikä tahansa, mutta siihen kannattaa satsata. Siinä rinnalla voi sitten ottaa sivuaineita tai keikkatöitä jostain vähän työllistymismyönteisemmältä alalta. Tai sitten omistaa oikean sisäisen palonsa sille intohimolleen ja tekee vähän vähemmän hohdokkaita töitä hengenpitimiksi.

Kovin kapeaa on elämä, jos valinnat tekee aina vain järkevyyden perusteella.

Kannattaa kuitenkin muistaa että ei läheskään kaikilla ole mitään intohimoalaa. Moni asia voi kiinnostaa jonkin verran mutta mikään ei niin että se olisi joku intohimo.

On yksi nykyajan harhakäsitys että pitäisi aina jahdata jotain suurta intohimoa työelämässä. Voi elää ihan hyvän elämnän kun saavuttaa töissä vain "ihan kivoja" asioita. Se intohimo voi sitten löytyä vaikka harrastuksista tai sitten siitä omasta perheestä.

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta kaikki lähtee. Yksinhuoltajaäiti ei voi lapselleen elämänohjeeksi muuta antaa kuin lämmintä kättä. Ehjän perheen lapsilla on paljon paremmat lähtökohdat. Ei tule sorruttua kateuksissaan oikoreitteihin.

😡

Olen ollut muutaman vuoden yh ja todellakin lapseni saivat aivan jotain muuta kuin lämmintä kättä. Jo nyt on helvetti!

He saivat kodin, rakkautta, ruokaa, vaatteet, naurua, arvostusta, ystäviä ja paljon muuta! Eväät opiskeluun, kannustusta tulevaisuuteen, kunnianhimon ja selviämisen eväät. Uskon siihen ettei lähtökohdat määrittele ihmistä vaan ihminen määrittelee itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatuksesta kaikki lähtee. Yksinhuoltajaäiti ei voi lapselleen elämänohjeeksi muuta antaa kuin lämmintä kättä. Ehjän perheen lapsilla on paljon paremmat lähtökohdat. Ei tule sorruttua kateuksissaan oikoreitteihin.

😡

Olen ollut muutaman vuoden yh ja todellakin lapseni saivat aivan jotain muuta kuin lämmintä kättä. Jo nyt on helvetti!

He saivat kodin, rakkautta, ruokaa, vaatteet, naurua, arvostusta, ystäviä ja paljon muuta! Eväät opiskeluun, kannustusta tulevaisuuteen, kunnianhimon ja selviämisen eväät. Uskon siihen ettei lähtökohdat määrittele ihmistä vaan ihminen määrittelee itsensä.

Kyllä lähtökohdat todellakin vaikuttaa siihen ihmisen tulevaisuuteen. Tämä on ihan tieteellinen fakta, sekä neurotieteellisesti että myös sosiologisesti. Sitten kun tietoinen siitä, mitä ei ole saanut vanhemmilta, niin voi tietysti muuttaa sitä suuntaa, ja voi aikuisena sitten opetella uusia asioita ja näin. Mutta sitten tuo on kyllä tosi inhottava yleistys tuolta aiemmalta kommentoijalta, että yksinhuoltaja ei voisi muka tarjota hyvää perustaa lapsilleen. On olemassa kahden vanhemmat perheitä, joissa asiat on huonosti, ja toisaalta tosi hyviä yksinhuoltajavanhempia.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Kodin malli ja vanhempien tuki. Jos on jätetty omilleen heti kun 18 täyttää niin todennäköisesti ei tee pelkkiä onnistuneita valintoja. Aivot kun kehittyy vielä vuosia. Fyysinen olemus on valmis vasta noin 25-vuotiaana, (lähde: Ihmisen anatomia ja fysiologia) ei aivotkaan ole valmiit vielä 18-vuotiaana.

Mulla on tällainen tilanne. Elämä sujunut kohtalaisesti mutta koen että olen kärsinyt siitä kovasti että kotoa ei tullut tukea aikuistumiseen. Säästämisen ymmärsin vasta liian myöhään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kodin malli ja vanhempien tuki. Jos on jätetty omilleen heti kun 18 täyttää niin todennäköisesti ei tee pelkkiä onnistuneita valintoja. Aivot kun kehittyy vielä vuosia. Fyysinen olemus on valmis vasta noin 25-vuotiaana, (lähde: Ihmisen anatomia ja fysiologia) ei aivotkaan ole valmiit vielä 18-vuotiaana.

Mulla on tällainen tilanne. Elämä sujunut kohtalaisesti mutta koen että olen kärsinyt siitä kovasti että kotoa ei tullut tukea aikuistumiseen. Säästämisen ymmärsin vasta liian myöhään.

Milloinhan mä ymmärtäisin säästämisen? :D En jotenkin kyllä jaksa uskoa, että nämä olisivat niinkään kasvatuksellisia asioita vaan enemmänkin luonteesta kiinni. Toiset ovat säästäväisiä jo pikkulapsena vaikka heitä ei siihen olisi erityisesti kasvatettu. Impulsiivisena ja hedonistisena ihmisenä en saa mitään mielihyvää siitä, että tilillä on rahaa vaan haluan ostaa niillä rahoilla jotain kivaa ja elämyksellistä. Toiset taas nauttivat siitä, että saldo kasvaa vaikka se tarkoittaisi kotona istumista ja pelkkien keitettyjen perunoiden syömistä.

Ap

Up

Aloin säästämään 15 vuotiaana kun muutin pois kotoa. Säästössä on reilut 240000 euroa. Kun näin miten vanhempani elää että tuhlaavat kaiken heti niin päätin etten elä niin köyhästi vaan teen töitä ja säästän rahaa.