Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kumppanin kaksi puolta

Vierailija
28.09.2023 |

Kun aloimme seurustella muutama vuosi sitten (molemmilla lapsia ja erottu edellisistä liitoista, kumppani ei tuntunut olevan ihan varma haluaako sitoutua, enkä minä osannut nähdä kaikkia hälytysmerkkejä, tietenkään.

Muutettiin sitten yhteen kuitenkin ja selvisi, että mies ei ollutkaan virallisesti eronnut. Annoin senkin mennä läpi. Hänestä nousi esiin aika kontrolloivia piirteitä siisteyden ja lastwn kurinpidon suhteen. Kumpikaan meistä ei osannut luoda toistemme (teini-ikäisiin) lapsiin suhdetta, ja päädyttiin ratkaisuun, että asumme erillään mutta jatketaan seurustelua vuoden yhdessä asumisen jälkeen.

Alun haasteista suhde on kehittynyt ja kumppani muuttunut aika paljon (hyvään suuntaan). Hänellä on viimeinenkin lapsi lentämässä pesästä ja hän on alkanut puhua yhteen muuttamisesta. Itse epäröin edellisen kokemuksen takia. En osaa täysin luottaa häneen, vaikka viime vuosina hän on osoittanut sitoutumista, auttanut ja ollut tukena todella paljon. Ollut unelmakumppani, vaikkakin on nähty 1-2 kertaa viikossa ainoastaan. Joskus mennyt parikin viikkoa. Hirmu paljon on hyvää tässä suhteessa.

Minä viihdyn itsekseni, en kaipaa arkeeni enää kumppania (vähempikin näkeminen riittää hyvin) ja ajattelen että kasvatan rauhassa tämän oman nuorimmaiseni, jonka täysi-ikäisyyteen on vielä useampi vuosi. Kaikki on aika hyvin, enkä haluaisi keikuttaa venettä.

Kumppani on jopa ottamassa lisätyön, että saisi kerättyä meille pesämunaa yhteiseen kotiin.

Miten voi mennä ajoitus taas näin pieleen.

Uskon että hän tyytyy tähänkin elämäntilanteeseen, koska olemme useamman vuoden nyt oltu yhdessä. Kumpikaan tuskin haluaisi aloittaa taas alusta jonkun toisen kanssa.

Mutta nyt on tunne, että velvollisuudesta pitäisi kuitenkin muuttaa yhteen kun hän sitä niin kovasti toivoo.

Tosin en tiedä mitä siitä sitten tulisi, kun oltaisiin niin paljon yhdessä. Nousisiko samalla tavalla niitä huonoja puolia toisesta esiin.

Ja eipä tuo selviäisikään kuin muuttamalla yhteen.

Tai sanomalla etten halua muuttaa yhteen 😅

Kommentit (22)

Vierailija
1/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksanut lukea 😴

Vierailija
2/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Uiddu

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Etupuoli ja takapuoli vai yläpuoli ja alapuoli?

Vierailija
4/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ööh. Aika täällä loppuu, mutta sanoisin että perseestä on, kuten munkin kumpoanini. Mieti tarkkaan.

Vierailija
5/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hulluseo

Vierailija
6/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei erota. Niin harvoin tapaa. 😂

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tee mitä sydän sanoo.

Vierailija
8/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perse koko nsmies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Tee mitä sydän sanoo.

Vierailija
10/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis teidän suhde on jo alunperin perustunut valheeseen ja epäluottamukseen. Mietippä ihan itse, mitä luulet että tulevaisuus on? Olet jo varmaan sen ikäinen tietääksesi, että mikä on oikein ja miltä sinusta tuntuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain toinen osapuoli haluaa muuttaa yhteen - OI MIKSI SILLOIN PITÄISI MUUTTAA YHTEEN?

ON MULLAKI HYVÄ MIESYSTÄVÄ. halunnu muuttaa yhteen 15 vuotta, minä en halua.

Enkä muuta.

Yhteinen lapsemme täytti juuri 18.

Vierailija
12/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Johan oli tajunnanvirtaa. Joko muutatte, vai sitten ette. Voi olla, että kumppanisi kyllästyy tai löytää toisen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ne tunteet ne tässä sotkee ajattelua, mutta tämä palsta on siitä hyvä, että raaka totuus tulee palstalaisten suusta :D

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis teidän suhde on jo alunperin perustunut valheeseen ja epäluottamukseen. Mietippä ihan itse, mitä luulet että tulevaisuus on? Olet jo varmaan sen ikäinen tietääksesi, että mikä on oikein ja miltä sinusta tuntuu.

Vierailija
14/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mullakin oli alkuun se, että alkoi sitten yhtäkkiä hokea ettei aio sitoutua. No, minä loukkaannuin, oli isoja riitoja, mies sitten selitti ettei mene naimisiin. No en minä sitä halunnutkaan, halusin että seurustelee yksinoikeudella. Esitteli minut uudenvuodenaattona joillekin naapireille mielitiettynään, olin onnellinen muka, kunnes myöhemmin selvisi että samana päivänä oli joku nainen facessa ehdottanut tapaamista "kun tutun mielestä sopisivat niin hyvin yhteen", ja mies oli vastannut että olisi kiva tavata!

Nyt se keräilee niitä nuoria naisia, eikä tajua, tai ei välitä että minä lähden jos ei ne ala hävitä. Tämäkin nainen toki on listoilla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi valepukki kiinnostaa sinua?

Vierailija
16/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hömppärallaa. Ei ole mikään pakko muuttaa yhteen tai edes seurustella.

Suhteet voi toimia jopa paremmin, kun asuu erillään.

Vierailija
17/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tiedän pariskunnan, jotka ovat kumpikin tahoillaan eronneet ja aikuiset lapset lentäneet pesästä. Menivät kihloihin. Mutta eivät koskaan aio muuttaa yhteen. Asuvat noin 1,5 km päässä toisistaan, vierailevat ja yökyläilevät toistensa luona, mutta yhteistä asuntoa eivät halua laittaa. Toimii heillä, varmaan 15 vuotta pitäneet yhtä noin. Eli kuka tässä maailmassa on määritellyt, että ainoa oikea parisuhdemalli on asua samankaton alla, jos kumpikin on tyytyväisiä omiin asuntoihinsa.

Vierailija
18/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos muutto tulee velvollisuuden tunteesta eikä omasta tahdosta, niin koko kuvio tulee tod näk räjähtämään jossain kohtaa käsille. 

Vierailija
19/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kantsii vähän panostaa tekstin loogisuuteen ja kappalejakoon, niin saa muitakin kommentteja kuin "en jaksanut lukea". Kyllä täällä on pitkiinkin aloituksiin tullut kiitettävästi tasokkaita kommentteja, kun asia on selkeästi ilmaistu.

Vierailija
20/22 |
28.09.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä muuta yhteen. Kerro tuntemukset. Ehkä pitäisi erota, koska hän haluaa asua jonkun kanssa ja sä et halua sitä, koskaan välttämättä. Eikä väkisin voi asua. On turvallisempaa sulle, että sulla on oma koti ja rauha. Ehkei ole se oikea kyseessä. Tai sitten miehen pitää tyytyä asumaan tällä järjestelyllä ja vähemmällä näkemisellä. Kaikille se ei käy. Mutta sun pitää katsoa oma etusi ensin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän yksi kuusi