Nyt alkoi eläkeuudistuksen valmistelu
NYT se starttasi virallisesti seuraavan eläkeuudistuksen valmistelu.
Eläkejärjestelmän vahvistaminen on kirjattu hallitusohjelmaankin, mutta pääministeri Petteri Orpo (kok) puheet keskiviikkona työmarkkinajohtajien tapaamisen jälkeen viestivät siitä, että eläkejärjestelmän uudistus halutaan eteenpäin vauhdikkaasti.
Orpon mukaan eläkemaksuihin kohdistuu yhden prosenttiyksikön korotuspaine.
Uudistukselta toivotaan noin miljardin euron sopeuttavaa vaikutusta julkiseen talouteen. Suhteessa bruttokansantuotteeseen säästötavoite on 0,4 prosenttia.
KAUTTO huomauttaa toisaalta, että valmistelussa kaikki vaihtoehdot ovat varmastikin pöydällä. Niitä voivat olla sijoitusuudistuksen ja työeläkemaksujen korotusten lisäksi eläkkeiden indeksimuutokset tai jopa tulevien eläkkeiden leikkaamiset.
Kauton mukaan jo maksussa olevat eläkkeet eivät sen sijaan ole leikattavissa, siten kuin perustuslakia ja omaisuudensuojaa on Suomessa tulkittu.
Tulevia eläkkeitä olisi poliittisesti helpompi leikata, joko palkkakarttuman tai esimerkiksi palkattomilta ajoilta kertyvien eläkkeiden osalta. Valtiovarainministeriön listoilla mahdollisia kohteita ovat esimerkiksi sairauden, työttömyyden, koulutuksen tai lastenhoidon työeläkelisiä.
SIJOITUSTOIMINNAN sääntelyyn on toivottu uudistusta jo useita vuosia, työeläkeyhtiöiden johtajien puheissa ja useammassa selvityspaperissa. Samaa viestiä tulee myös työmarkkinajärjestöiltä.
Laskennallisesti ilmeinen vaihtoehto on sijoituspuolella, jossa on saavutettavissa isoakin hyötyä pitkällä aikavälillä, korkoa korolle -vaikutuksen ansiosta, Kautto sanoo.
Tässä vaihtoehdossa on se hieno puoli, että kenenkään etuuksiin ei kosketa eikä tarvitse nostaa työntekijöiden tai -antajien maksuja. Poliittisesti potentiaalinen kohde.
Kommentit (32)
Eli lisätään eläkerahastojen riskejä ja osakepainoa 10%, ja nyt jo etukäteen juhlitaan saatuja voittoja säästöinä?
Riskeissä on vaan se ongelma että ne voivat realisoitua. Se kun on semmoinen se RISKI!
Muutenkin tuntuu hurjalta, että tulevaisuuden mahdollisia sijoitustuottoja aletaan pitämään jotenkin itsestäänselvinä kun joku ekonomi ja anaali on taas laskenut näin.
Eläkeyhtiöiden johto toki tykkää riskien ja osakepainon korotuksista, koska onnistuessaan sijoitukset tuottavat ja bonukset paranevat.
No jos kuitenkin menee pisnekset vatuiksi, niin riski on tietysti asiakkailla. Sitten vaan nostetaan maksuja ja leikkaillaan eläkkeitä.
Pakko sitä riskiä on ottaa, koska muuten rahat loppuu hyvin pian. Minusta taas olisi järkevä juuri tuo henkilökohtaisen maksuosuuden kasvattaminen, eli että eläkettä saisi säästä itse itselleen, eikä rahat menisi nykyisten eläkeläisten elättämiseen.
Eläkeyhtiöt tehneet 16miljardia tappiota sijoituksilla ja siitä huolimatta eläkeyhtiöt saavat lisää valtuuksia riski sijoittamiseen, ei ihme jos taas ollaan veronmaksajan kukkarolla.
Olen nyt 58-vuotias , takana työuraa kohta 40 vuotta, ja suoritettu eläkettä kartuttamaton 11kk asepalvelus. Työssäoloaikanani työeläkettäni on huononnettu moneen monituiseen kertaan siitä lähtien kun astuin koulun penkiltä työelämään. Alle 23 vuotiaana tehdyistä töistä ei kerrtynyt eläkettä vaikka eläkemaksut minulta kerättiin. Eläkemaksut ovat moninkertaistuneet ja nyt jo minilta ja työnantajaltani kerättävät työeläkemaksut on yhteensä noin 26% bruttopalkastani. Eläkemaksuja minulta on kerätty jo satoja tuhansia euroja. Alinta eläköitymisikääni nostettiin neljällä vuodella, superkarttumat on historiaa. Koko työuran aikana maksetut palkat vaikuttavat kertymään, ymmärrettävästi työuran alkuvaiheen pienemmät palkat vaikuttavat heikentävästi tulevaan eläkkeeseen merkittävästi verrattuna edellisten sukupolvien eläkkeensaajiin joiden eläke laskettiin viimeisten työvuosien suurempien palkkojen keskiarvosta.
Omien vanhempieni ikäluokkiin verrattuna pääsen eläkkeelle vähintään 3 vuotta myöhemmin (oma isäni pääsi valtion virkamiehenä 58-vuotiaana eli itseni ikäisenä eläkkeelle, kun oma alin nostettu eläköitymisikä on 65v4kk), olen jo nyt maksanut työurani aika ainakin nelinkertaisia eläkemaksuja ja tuleva eläkkeeni tulee olemaan vähintään neljänneksen pienempi kuin heillä. Kuinka helvetti te oikein kehtaatte vielä kajota tulevien sukupolvien eläkkeisiin huonontavasti? Maksa 5 saat yhden diilihän tämä on!
Viimeisessä uudistuksessa olen kärsijä , eläke-ikä nousi ja työeläkkeeseen otetaan huomioon vain yli 21-vuotiaana tehnyt työt . Vi..taa muutenkin .
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt 58-vuotias , takana työuraa kohta 40 vuotta, ja suoritettu eläkettä kartuttamaton 11kk asepalvelus. Työssäoloaikanani työeläkettäni on huononnettu moneen monituiseen kertaan siitä lähtien kun astuin koulun penkiltä työelämään. Alle 23 vuotiaana tehdyistä töistä ei kerrtynyt eläkettä vaikka eläkemaksut minulta kerättiin. Eläkemaksut ovat moninkertaistuneet ja nyt jo minilta ja työnantajaltani kerättävät työeläkemaksut on yhteensä noin 26% bruttopalkastani. Eläkemaksuja minulta on kerätty jo satoja tuhansia euroja. Alinta eläköitymisikääni nostettiin neljällä vuodella, superkarttumat on historiaa. Koko työuran aikana maksetut palkat vaikuttavat kertymään, ymmärrettävästi työuran alkuvaiheen pienemmät palkat vaikuttavat heikentävästi tulevaan eläkkeeseen merkittävästi verrattuna edellisten sukupolvien eläkkeensaajiin joiden eläke laskettiin viimeisten työvuosien suurempien palkkojen keskiarvosta.
Omien vanhempieni ikäluokkiin verrattuna pääsen eläkkeelle vähintään 3 vuotta myöhemmin (oma isäni pääsi valtion virkamiehenä 58-vuotiaana eli itseni ikäisen eläkkeelle, kun oma alin nostettu eläköitymisikä on 65v4kk), olen jo nyt maksanut työurani aika ainakin nelinkertaisia eläkemaksuja ja tuleva eläkkeeni tulee olemaan vähintään neljänneksen pienempi kuin heillä. Kuinka helvetti te oikein kehtaatte vielä kajota tulevien sukupolvien eläkkeisiin huonontavasti? Maksa 5 saat yhden diilihän tämä on!
Tuon takia jäinkin nuorena hyvissä ajoin eläkkeelle että kerkeää eläkkeestä nauttia ennen kuolemaansa ja ennenkuin eläkeikää taas nostetaan ja eläkkeitä huononnetaan joten alta pois!
Vain nopeat elävät
Työeläkkeet rahoitetaan työntekijöiden ja työnantajien maksamilla työeläkemaksuilla sekä työeläkerahastojen sijoitustuotoilla. Minkätakia eläkeläiset joutuisivat ikäänkuin tuplamaksamaan, johan sitä veroa on maksettu koko työelämänajan ja vielä eläkkeelläkin julkisiin menoihin. Menee jo ihan överiksi.
"Kauton mukaan jo maksussa olevat eläkkeet eivät sen sijaan ole leikattavissa, siten kuin perustuslakia ja omaisuudensuojaa on Suomessa tulkittu."
Tämä tulkinta pitäisi ehdottomasti ottaa uudelleen mikroskoopin alle.
Juurikin nuo maksussa olevat eläkkeethän koko järjestelmän kaatavat.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeyhtiöt tehneet 16miljardia tappiota sijoituksilla ja siitä huolimatta eläkeyhtiöt saavat lisää valtuuksia riski sijoittamiseen, ei ihme jos taas ollaan veronmaksajan kukkarolla.
Lähde?
Katsokaa Tubesta Ivan Puopolon juttu eläkkeiden kertymästä. Hyvin silmiä avaava. En saa sitä linkitettyä tänne.
Sodan jälkeinen sukupolvi tyhjentää kassan ja muut maksaa saamatta mitään. Kaikessa vetävät välistä.
Tämmöinen uudistus tulee kerran vuosikymmenessä, sillä kansallisen itsemurhan syntyvyydellä maksajat käyvät vähiin. Tämä ei ole viimeinen eläkeuudistus.
Just tän takia en maksa veroja töistäni, teen vaan pimeänä. En edes elä eläkeikäiseksi, useampi sairaus jotka leikkaavat rajusti elinikää, mutta eipä sitä huomioida.
Vierailija kirjoitti:
Katsokaa Tubesta Ivan Puopolon juttu eläkkeiden kertymästä. Hyvin silmiä avaava. En saa sitä linkitettyä tänne.
Sodan jälkeinen sukupolvi tyhjentää kassan ja muut maksaa saamatta mitään. Kaikessa vetävät välistä.
Ja itkevät pienistä eläkkeistään, jotka syövät 80% koko sotebudjetista.
Käyttävät eniten terveyspalveluita.
Kun heille puhuu esim. lapsilisien leikkaamisesta Sipilän aikoina, alkaa "no mut entäs mun indeksit"-mussutus.
Minimieläke alkaa ysillä, ja sen päälle saa tehdä töitä parin tonnin edestä ilman että vaikuttaa veroihinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeyhtiöt tehneet 16miljardia tappiota sijoituksilla ja siitä huolimatta eläkeyhtiöt saavat lisää valtuuksia riski sijoittamiseen, ei ihme jos taas ollaan veronmaksajan kukkarolla.
Eiköhän ne tappiot ole tehty nimenomaan matalan riskin sijoituksilla jotka on viime vuosina tuottaneet legendaarisesti persnettoa kun korkeariskiset on puksuttaneet kohti aurinkoa. Tämä sama kehitys on nähtävissä matalan riskin rahastoillakin. Ruotsissa on paljon suurempi riskiprofiili eläkerahastoilla ja ne tuottaa huomattavasti enemmän kuin suomalaiset rahastot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsokaa Tubesta Ivan Puopolon juttu eläkkeiden kertymästä. Hyvin silmiä avaava. En saa sitä linkitettyä tänne.
Sodan jälkeinen sukupolvi tyhjentää kassan ja muut maksaa saamatta mitään. Kaikessa vetävät välistä.
Ja itkevät pienistä eläkkeistään, jotka syövät 80% koko sotebudjetista.
Käyttävät eniten terveyspalveluita.
Kun heille puhuu esim. lapsilisien leikkaamisesta Sipilän aikoina, alkaa "no mut entäs mun indeksit"-mussutus.
Minimieläke alkaa ysillä, ja sen päälle saa tehdä töitä parin tonnin edestä ilman että vaikuttaa veroihinkaan.
Sipilä leikkasi pieneläkeläisiltä ja jäädytti indeksin samalla pienimmissä eläkkeissä, että ihan samalla viivalla oli lasten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Viimeisessä uudistuksessa olen kärsijä , eläke-ikä nousi ja työeläkkeeseen otetaan huomioon vain yli 21-vuotiaana tehnyt työt . Vi..taa muutenkin .
Olet jokaisessa uudistuksessa kärsijä kunnes olet turvallisesti eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
On tärkeää asettaa yläraja eläkkeille. Ja myös estää muutenkin suurta eläkettä ansainneiden lisäeläkemahdollisuus, jonka työnantajat heille ovat suostuneet maksamaan, mutta eivät koskaan niille, joilla tulee olemaan pieni eläke.
Suomi on melkeinpä poikkeus, kun ei ole ylärajaa eläkkeille. "Vuorineuvokset" elävät yleensä kauemmin, kuin matalapalkka-aloilla raskasta työtä tehneet, joilla esiintyy myös paljon ammattisairauksia.
Ymmärräthän, että eläkemaksukatto leikkaa myös pienimpiä eläkkeitä. Ei voi olla niin, että maksat eläkevakuutusmaksua 2000 e/kk, mutta saat eläkettä vain 1500 e/kk, koska eihän ne työttömänä ikänsä olleetkaan enempää saa. Kannattaa nyt muistaa, että eläkevakuutusmaksu ei ole vero, se on palkasta otettu osuus, jonka vakuuttaja sijoittaa ja näillä sijoitustuotoilla maksetaan tulevat eläkkeet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsokaa Tubesta Ivan Puopolon juttu eläkkeiden kertymästä. Hyvin silmiä avaava. En saa sitä linkitettyä tänne.
Sodan jälkeinen sukupolvi tyhjentää kassan ja muut maksaa saamatta mitään. Kaikessa vetävät välistä.
Ja itkevät pienistä eläkkeistään, jotka syövät 80% koko sotebudjetista.
Käyttävät eniten terveyspalveluita.
Kun heille puhuu esim. lapsilisien leikkaamisesta Sipilän aikoina, alkaa "no mut entäs mun indeksit"-mussutus.
Minimieläke alkaa ysillä, ja sen päälle saa tehdä töitä parin tonnin edestä ilman että vaikuttaa veroihinkaan.
No mutta miksi ei tehdä kaikille säästöille samoin kuin eläkkeille eli kun täytät 65v, valtio ottaa kaiken omaisuutesi ja toteaa, että et sinä näitä tarvitse, annetaan muille.