Koira kauppareissun aikana ulkona
Uskallatko jättää koiran ulos kaupassa käynnin ajaksi vai lähteekö vieraiden matkaan?
Kommentit (35)
Eiks nykyään kaikki koirat rekisteröyjä ja chippi, tosin jos jokin sellain turri joka haukkuu kaikkia ohikulkijoita, hieman eri asia. Ja en todellakaan menisi jonkun toisen koiralle välipalaa antamaan.
Pirullisin oli viime aikoina se, olin pyöräretkellä, iso koira meinasi haukkuen hyökätä kimppuun, hyvä siinä että oli talutushihnassa, vaan oli kyllä lähellä että olisin pysähtynyt, antanut hieman "neuvoa" sille taluttajalle.
Ei koiraa voi jättää kaupan ulkopuolelle, kyllä joku voi viedä.
^¨Ja sitä en voi käsittää, miksi joku haluaa viedä toisen koiraa ilman lupaa, eihän siitä mitään tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo, uskallan. Koira ei päästä vieraita ihmisiä kahta metriä lähemmäksi.
Hyvä. Rakkisi saakin pysyä mahdollisimman kaukana minusta.
No jos koira on sidottuna kaupan eteen, niin ihan sinun vastuullasi on väistää sitä niin kaukaa kuin haluat. Tapaatko usein päällekäyviä koiria, vai mistä "rakki"vihasi johtuu?
Mä kun oon nähnyt koiria kauppojen nurkilla hihnoista kiinni niin osa niistä tutisee tai haukkuu ikävää. Toisten koirien puolesta vähän pelottaakin, ettei jotkut vain härnää tai pahoinpitele koiraa (potkia, kivittää, räkiä päälle ja muuta vastaavaa)
Mun lähiseudulla ainaskin liikkuu epämääräistä porukkaa, joista osan tiedän olevan huonotapaisia.
Vierailija kirjoitti:
^¨Ja sitä en voi käsittää, miksi joku haluaa viedä toisen koiraa ilman lupaa, eihän siitä mitään tule.
Voi sen myydä, aina löytyy ihmisiä jotka ostavat (rotu)koiria välittämättä/tietämättöminä keneltä tahansa. Joku epätoivoinen nisti voi vaikka vaihtaa sen koiran pariin grammaan piriä.
Tulin just kaupasta ja siellä oli 3 koiraa! Että näköjään on ihan soveliasta tuoda koiria kauppoihin.
Ja vielä tähän hieman liittyen, ne jotka kayneet venäjällä. Siellä villit koiraparvet roumaa ympäri kauppakeskusten parkkipaikkoja, ja asiakkaat joutuu potkimaan niitä sivuun etteivät tulisi liian lähelle. Nähty.

Miten villinä riehuvat koirat Venäjällä liittyy ap:n kysymykseen
Vierailija kirjoitti:
Tulin just kaupasta ja siellä oli 3 koiraa! Että näköjään on ihan soveliasta tuoda koiria kauppoihin.
Meillä lähimarketissa kyllä ilmoitus että ei doggeja sisään kauppan vaan siellä yleisellä puolella saavat odotella. Ja jokin vesikulhokin tarjolla.
Toisella vanhemmalla, oli em opaskoira, vaan sen tehtävä oli navigointi ja vartio.
En, olen nähnyt kun omistaja haki röökiaskin tiskiltä ja joku nisti poltti koiraa sätkällä useaan kertaan.
Vaikka koira olisi kopissa niin lapset härnäävät kepeillä.
Olen nähnyt myös pari kertaa koiran varastamisen, yhesti joku alkoholisti vei koiran ja toisella kertaa romanilapsi juoksutti koiraa pakettiautoon joka tuli viereen, sen ehdin estää, näin kun omistaja meni kauppaan juuri aiemmin.
Eli jos koirasi on sinun ystäväsi niin käy kauppareissut erikseen, parissa minuutissakin sattuu vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vielä tähän hieman liittyen, ne jotka kayneet venäjällä. Siellä villit koiraparvet roumaa ympäri kauppakeskusten parkkipaikkoja, ja asiakkaat joutuu potkimaan niitä sivuun etteivät tulisi liian lähelle. Nähty.
Miten villinä riehuvat koirat Venäjällä liittyy ap:n kysymykseen
Ei liity. Eli se, pitääkö se kotikoira teljetä johki pyörätelineeseen kauppareissun aikana, tai teljetä kotiin.
Kaupan eteen yksin jätetty koira puri ohi kävellyttä puolisiani jalkaan. Koiran omistaja kertoi koiransa olevan äärimmäisen arka.
Taas on joku mahdollisesti yrittänyt myrkyttää koiria Vantaalla.
HS 27.9.2023:
https://www.hs.fi/kaupunki/vantaa/art-2000009879252.html?utm_medium=pro…
Mäkin uskallan jättää, jos on hyvin pikainen reissu maitoine ja leipineen. Joskus on helteellä täytynyt jäättää varjoon vesikulhon kanssa, jos olen ollut vaikka automatkalla tms. Eipä sitä koiraa voi silloin heittää mihinkään kotiin odottelemaan. En matkaile Piritorilla tms. paikoissa