Onko kukaan enää tyytyväinen elämäänsä? Millaista se on?

Lapsettomia samanhenkisen puolison kanssa yhdessä yli 30 vuotta ja ollaan rakenettu unelmiemme täydellinen koti ja puutarha. Kesämökki on samalla tontilla ja vähän kauempanakin peritty mökki tai mörskä, rötisköä vastaava ja kun ei kiinnosta ulkomaan matkustelut niin kotoillaan pääasiassa. Ilmastomuutoksen takia alkaa olla jo ihan liian kuumaa viettää kesiä jo suomessakin kun ikää tulee. Kuumimilla säillä haluaa viettää aikaa vain sisällä enimmäkseen, olen sen huomannut nyt ikääntyessä.

Meillä on harrastuksia niin ettemme ole koskaan kärsineet mistään puutteista ja miksiköhän olisi muka pitänyt kärsiä jostain sellaisesta mitä ei halua. Muiden ihmisten mukaan emme ole koskaan eläneet ja muut saa tehdä mitä lystää. Me emme ole laumaeläimiä sen suhteen.

Kaikkien elämä loppuu kuolemaan ja kukaan ei tänne ole jäänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Live fast die young kirjoitti:

Elän kurjaa elämää vaikka tulen toimeen hyvin. Mikään raha ei tee minusta onnellista koska en saa rakkautta naisilta.

Opettele tulemaan toimeen itsesi kanssa, niin sinun ei tarvitse olla päivääkään onneton.

Kun on ollut ikänsä hylkiö niin ei takuulla tule toimeen kenenkään kanssa, vähiten itsensä kanssa. Töissä tulee riittävästi, kun se on roolileikkiä tavallaan.

Tv: toinen samassa jamassa oleva mies

Muuta sitten erakoksi, jos ihmisten kanssa et saaavuta onnea. Erakon on pakko oppia tulemaan toimeen itsensä kanssa.

En tyytyväinen elämään. Voisin kuolla pois. Elämä ei anna mitään. Ruumis kulutettu loppuun. Haudassa lepo äidin vieressä.

Minä voin ihan rehellisesti sanoa olevani onnellinen. Asun teltassa mieheni kanssa ja odotamme ensimmäistä lastamme. Ei tietenkään Suomessa, sillä eihän sitä katsottaisi hyvällä. Jokainen aamu on uusi mahdollisuus kun aurinko nousee. Rakastan nukahtaa tähtitaivaan alla ja herätä siihen "perhanan" auringonnousuun joka paistaa silmiin. Päivä kerrallaan, elämä on loppujenlopuksi aika lyhyt.

Olen tyytyväinen. Ja syy on varmaankin se, että minulla on ollut paljon hankaluuksia elämässäni. Nyt nautin pienistä asioista ja tasaisesta elämästä. Tällä hetkellä omat ja lasten sairaudet ovat hallinnassa ja asun kauniissa kaupungin rivitalossa. Saan käydä töissä josta pidän suunnattomasti. Se ei haittaa, että ulosotto vie palkasta niin, että saan lisäksi toimeentulotukea, koska koen, että toimeentuloni on kuitenkin vakaa ja turvattu. Mieluummin näin kuin työtön tai epämukavassa työssä, oli palkka mikä hyvänsä. Rahat riittävät jotenkin ruokaan ja herkkuihinkin toisinaan. Harrastuksina riittää Suomen kaunis luonto. Eniten nautin siitä, etten enää pyri sisäisesti koko ajan parempaan tai enempään, vaan osaan vain olla ja nauttia elämästä. Ja olla oma itseni. Tämän kaiken saavuttaminen kesti lähes 50vuotta.

Nainen 54v , oma pieni koti kerrostalossa, mielekäs työ mutta pieni palkka, kolme lasta omillaan joista kahdella isot haasteet elämässään. Syövästä parantunut ns jatkoajalla. Paljon ystäviä tuttavia ja kavereita. Kiinnostunut monista asioista ja tekemisistä. Raajat toimii ja niitä mielellään liikutankin, sillä vaikutusta mielialaankin.

Olen aina ollut onnellisuuteen taipuvaisen. Ihan pikkulikasta saakka lasi on aina ollut puoliksi täynnä.

Elämään on kuulunut ja kuuluu suuria murheita, surua, sairauksia, menetyksiä ja kaikenlaista vaivaa, mutta niitä tuntuu kuuluvan jokaisen elämään enempi tai vähempi. Samaan aikaan on paljon hyvää ja onnea. Taloustilanne on vaihdellut.

Minulla on aviopuoliso ja keskenämme hyvä suhde. Suurperhe, rakkaat lapset, joista osa jo elää omaa elämäänsä. On todellisia luotettavia ystäviä. Sukua, joka pitää yhtä. Olemme onnistuneet kohtuullisesti yhdistämään perheen ja työt, eri tavoin eri tilanteissa. Teen mielekkääksi kokemaani työtä. On mukava koti ja piha, jota laittaa. Omaa aikaakin on ja haaveita. Onnea tuovat ajanvietto ja keskustelut perheen ja muiden läheisten kanssa sekä arki silloin, kun se soljuu suuremmitta kivittä. Ulkoilu, luonto ja liikunta ovat tärkeitä. Olen perusluonteeltani tyytyväinen ja myönteinen, sekin auttaa.

Minäkin tunnustaudun melko onnelliseksi. Tai tyytyväiseksi. Rahaa ei ole paljon ja ihmissuhteiden suhteen toivomisen varaa, mutta olen selättänyt vaikean sairauden ja saanut elämänhalun sitä kautta takaisin. Tuo itsessään tuo paljon kiitollisuutta, vaikka varjojakin löytyy. 

Joissais asioissa olen hyvin vapaa ja koetan nostaa myönteisen päällimmäiseksi muutenkin.  Lähipiiristä löytyy kestokielteinen persoona, mikä omalla tavallaan pitää mielessä sen millaiseksi en itse halua tulla. Eiköhän elämä haasta kaikkia lopulta. Onneksi useimmista tulee mukavia ikääntyessään.

Olla tyytyväinen elämäänsä?

Otapa esiin Maslowin tarvehierarkia ja tutki sitä.

Perusluonteella on varmaan iso osuus näissä onnen ja tyytyväisyyden tunteissa. Ihminen ei valitse tyytymättömyyttä. Toinen on aurinkoinen ja toinen myrttynaama jo syntyessään.

Olen elämääni aika tyytyväinen, eihän se mennyt kuten suunnittelin mutta sain silti kovalla työllä ihan riittävästi aikaseksi. 

Olen onnellinen. Kasvatin aikuisuuteen kaksi aivan ihanaa lasta, joilla kummallakin omat ongelmansa mutta niiden kanssa on elettävä. Asuvat vielä kotona, joskin ovat molemmat parhaillaan siirtymässä omilleen. Heidän puolesta tietenkin hirvittää, koska nuo ongelmat vaikuttavat moneen asiaan. Meillä on äärettömän hyvät ja lämpimät välit, joten uskon, että pidämme jatkossakin tiiviisti yhteyttä (lasten ehdoilla kuitenkin).

Rahan puolesta pärjätään nyt tässä yhdessä asuessa, kun ei törsäillä. Toki tiukkaa on, mutta tilanne helpottaa nuorten muuttaessa omilleen.

Elämässä on ollut suurta surua ja monenlaisia vaikeuksia, mutta tuntuu hyvälle olla nyt monesta asiasta "voitolla". Parisuhteissa on ollut paljon pahaa oloa, minkä vuoksi sinkkuus ei ole missään kohtaa haitannut. Hyviä ystäviä on juuri riittävästi ja vastakkaisessa sukupuolessakin.

Moni meidän perheen tilanteen hyvin tietävä ihmettelee, miksi olen näin hyvinvoiva ja onnellinen.

Viiskymppinen insinööri, reilu parikymmentä vuotta alan töissä. Kotona lukiolainen ja puoliso. Okt, pari autoa, kaupunkiasunto puolison kotiseudulla, teinillä mopo. Ei talous-, terveys- tai muita huolia. Vanhemmat kuolleet joten ulkopuoliset vaatimukset ajankäyttöön on ohi.

Perjantaina menossa puolison kanssa rock-keikalle, tuntemattomampia kotimaisia bändejä kuuntelemaan. Pitkästä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Perusluonteella on varmaan iso osuus näissä onnen ja tyytyväisyyden tunteissa. Ihminen ei valitse tyytymättömyyttä. Toinen on aurinkoinen ja toinen myrttynaama jo syntyessään.

Minä taasen ajattelen, että suhtautumisessa voi paljolti valita itse, vaikka perusluonne on mikä on. Keskittyykö valittamaan kaikesta vai näkeekö myös hyvän? Usein se vahvistuu, mihin keskittyy.

Olen keski-ikäinen nainen, lapset jo teinejä. Muutettiin perheen kanssa kymmenen vuotta sitten pienelle paikkakunnalle Helsingistä. Minulla vakaa työ, joka ei rasita liikaa. Täällä välimatkat ovat lyhyitä, joten ehdin viettää aikaa perheen kanssa.

Vasta nelikymppisenä saavutimme "aikuisen ihmisen" elintason: on omakotitalo ja ihana piha, jossa voi harrastaa puutarhanhoitoa. Mies ja lapsetkin viihtyvät, maalaiskoulu on tosi hyvä. Taloustilanne on vakaa, sillä maalla ei tarvinnut ottaa isoa asuntolainaa. Täällä on myös hyvä yhteisö, kaikki tuntevat toisensa.

Kaikki elämänpalikat kunnossa, perhe, työ, terveys, ystävät, harrastukset, taloudellinen tilanne.

Ei voisi enempää pyytää elämältä.

Vierailija kirjoitti:

Live fast die young kirjoitti:

Elän kurjaa elämää vaikka tulen toimeen hyvin. Mikään raha ei tee minusta onnellista koska en saa rakkautta naisilta.

Opettele tulemaan toimeen itsesi kanssa, niin sinun ei tarvitse olla päivääkään onneton.

Tämäkin on totta mutta ei itsensä rakastaminen yksin kaikkia onnelliseksi tee. Ihminen kaipaa luonnostaan toista vierelleen. Lämpöä, rakkautta, kumppanuutta. Vaikka olis itseensä tyytyväinen, ei se noita asioita korvaa. Siten voin ymmärtää kyllä tätä miestä tuossa yllä. Rahaa on mutta ei rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Kotiäiti. 4 lasta, aviomies, koira, omakotitalo, oma puutarha. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Me olemme onnellinen perhe.

Myös erittäin tyytyväinen olen elämääni. Eläkeputkessa, kahdestaan puolison kanssa, koira, kissa, omakotitalo, puutarha, metsää.

Niiinn kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Live fast die young kirjoitti:

Elän kurjaa elämää vaikka tulen toimeen hyvin. Mikään raha ei tee minusta onnellista koska en saa rakkautta naisilta.

Opettele tulemaan toimeen itsesi kanssa, niin sinun ei tarvitse olla päivääkään onneton.

Tämäkin on totta mutta ei itsensä rakastaminen yksin kaikkia onnelliseksi tee. Ihminen kaipaa luonnostaan toista vierelleen. Lämpöä, rakkautta, kumppanuutta. Vaikka olis itseensä tyytyväinen, ei se noita asioita korvaa. Siten voin ymmärtää kyllä tätä miestä tuossa yllä. Rahaa on mutta ei rakkautta.

Mutta täytyy viihtyä itsensä kanssa, rakastaa ensin itseään, jotta olisi edellytyksiä antaa rakkautta toiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perusluonteella on varmaan iso osuus näissä onnen ja tyytyväisyyden tunteissa. Ihminen ei valitse tyytymättömyyttä. Toinen on aurinkoinen ja toinen myrttynaama jo syntyessään.

Minä taasen ajattelen, että suhtautumisessa voi paljolti valita itse, vaikka perusluonne on mikä on. Keskittyykö valittamaan kaikesta vai näkeekö myös hyvän? Usein se vahvistuu, mihin keskittyy.

Mä olin ekan puolen elämästäni ihan automaattisesti aurinkoinen optimismi, ei tarvinnut edes yrittää, kaikki onnistui. Sitten sairastuin ja se muutti mut ajan myötä pessimistiksi, kun kaikki alkoikin mennä pieleen vaikka kuinka yritti.

Olen tehnyt tosi paljon duunia päästäkseni takaisin vanhaan mentaliteettiin ja ajoittain se onnistuukin hetkeksi, mutta kyllä se sitten aina palaa siihen synkkyyteen nykyään. Se on siis nyt se perusasetus. Mun kokemuksen mukaan ei ole siis valintakysymys onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi.