HS: Pääministeri: Puola lopettaa aseiden lähettämisen Ukrainaan
Nyt alkaa olla liikaa sattumia lyhyelle ajalle. Puolakin lopettaa aseapunsa, koska haluaa varmistaa että on itse puolustuskykyinen. Kyse lienee osin siitä viljariidasta, mutta onko myös niin, että Ukraina todellakin on riskissä kaatua ja katsotaan ettei aseiden toimittaminen ole enää järkevää? Yllättävää tässä on vielä se, että kyseessä on Puola, varmaan Euroopan innokkain maa tukemaan Ukrainaa.
Jotakin on nyt kulisseissa menossa, mitä emme tiedä. Myös Niinistön hämärät lausunnot alkaa vaikuttaa olevan tähän liittyviä,
Kommentit (16)
jaahas, johan on olettamuksia taas. Kyse kuitenkin on sisäpolitiikasta Puolassa, siellä on vaali 3 vkon kuluttua. Katsellaanpa sitten uudelleen tilannetta ilman russsän väritystä.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuunteli suomalaisen kokemuksia Ukrainasta niin noin korruptoitunut maa kyllä saa selvitä omillaan. Kaverin ryhmälle oltiin antmassa yhtä panssaritorjuntaohjusta, jolla olisi pitänyt tuhota kaksi panssarivaunua.
Ja tätä Ukrainaa nyt sitten haaveillaan EU:n jäseneksi. Puola kyll äpärjää sillä sinne ei ole otettu yhtään kumiveneilevää lääkäriä tai insinööriä.
Olet oikeassa. Ukraina tarvitsee lisää aseita, että saadaan tuhottua kaikki hyökkääjän vaunut 👍
Iiggorin joka-aamuinen uutiskatsaus klo 07:02, johon sitten vastailee itse itselleen.
Tämä on iiggorin hetki saada palstatilaa, joka päättyy kun ylläpito tulee työvuoroon klo 8 ja poistaa ketjun noin 08:02.
Vierailija kirjoitti:
jaahas, johan on olettamuksia taas. Kyse kuitenkin on sisäpolitiikasta Puolassa, siellä on vaali 3 vkon kuluttua. Katsellaanpa sitten uudelleen tilannetta ilman russsän väritystä.
Aika härski temppu harrastaa kiristystä tässä tilanteessa. Kertoo aika paljon koko maasta
Vierailija kirjoitti:
Koko sodan ajan fakta on ollut, että Ukrainalla ei tule koskaan olemaan voimaa työntää Venäjää vuoden 1991 rajojen ulkopuolelle. Ei, vaikka Ukrainaan pumpattaisiin lännestä mitä tahansa aseita. Venäjällä on laittaa linjaan aina uutta ukkkoa, yhteiskunta tuntuu olevan täysin immuuni tappioille. Ukrainalla ei puolestaan ole tällaista lähes rajatonta reserviä. Tähän kun lasketaan mukaan Ukrainan vastahyökkäys, jonka tappioiden täytyy olla murskaavia (hyökkääminen tuottaa aina enemmän tappioita), ja hyökkäyksen mitätön menestys, ollaan kohta tilanteessa että joku ratkaisu on löydettävä. Joko rintamat pysähtyvät paikoilleen ja syntyy vuosia kestävä jäätynyt konflikti (sopii Venäjälle), Venäjä romahtaa sisältäpäin niin, että sota loppuu (epätodennäköistä), Ukraina ja Venäjä neuvottelevat rauhan (vieläkin epätodennäköisempää?), Ukraina romahtaa jollain tapaa. Epätoivoinen Ukraina yrittää levittää konfliktin sen rajojen ulkopuolelle (iskut Moskovaan, Afrikkaan jne.)
Loppuupahan passskan trollaaminen, kun sinut laitetaan lapio kädessä hyökkäämään ukrainalaisia vastaan 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jaahas, johan on olettamuksia taas. Kyse kuitenkin on sisäpolitiikasta Puolassa, siellä on vaali 3 vkon kuluttua. Katsellaanpa sitten uudelleen tilannetta ilman russsän väritystä.
Aika härski temppu harrastaa kiristystä tässä tilanteessa. Kertoo aika paljon koko maasta
retoriikkaa, retoriikkaa se vaan on
Ei Ukrainan tuki toki vähenemään tule, päinvastoin.
Puolan apu on ollut tähänkin asti melkein kaikkea muuta kun aseellista apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuupahan passskan trollaaminen, kun sinut laitetaan lapio kädessä hyökkäämään ukrainalaisia vastaan 😂
Haluatko keskustella faktoista? Noin asiat nyt vain ovat, ja tämä kyllä tulee selviämään seuraavan puolen vuoden aikana, tai viimeistään ensi keväänä.
Faktoja iiggorilla ei ole toistaiseksi ollut tarjota keskusteluun, vain toiveajattelevaa jossittelua ja omien kuvitelmien jokeltelua.
Olisi mielenkiintoista kuulla mikä on se viljan hintaero joka hiertää, ja millaisista viljamääristä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei Ukrainan tuki toki vähenemään tule, päinvastoin.
Puolan apu on ollut tähänkin asti melkein kaikkea muuta kun aseellista apua.
Nyt alkaa mennä epätoivoiseksi selittelyt :DD Puola on antanu Ukrainalle mm. enemmän tankkeja kuin muut maat yhteensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei Ukrainan tuki toki vähenemään tule, päinvastoin.
Puolan apu on ollut tähänkin asti melkein kaikkea muuta kun aseellista apua.Nyt alkaa mennä epätoivoiseksi selittelyt :DD Puola on antanu Ukrainalle mm. enemmän tankkeja kuin muut maat yhteensä.
ja tulee tekemään niin edelleen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loppuupahan passskan trollaaminen, kun sinut laitetaan lapio kädessä hyökkäämään ukrainalaisia vastaan 😂
Haluatko keskustella faktoista? Noin asiat nyt vain ovat, ja tämä kyllä tulee selviämään seuraavan puolen vuoden aikana, tai viimeistään ensi keväänä.
Meinaatko iivana, että sinut laitetaan vasta puolen vuoden päästä hyökkäämään lapio kädessä?
Vierailija kirjoitti:
Toi iigoreita huuteleva "itkunaama" vaikuttaa tosi häiriintyneeltä. Mitä tapahtuu, kun tosiasiat alkaa selvitä. Mitkä on emojit kun ymmärtää tulleensa pahasti huijatuksi kun uskoi, että Ukraina voisi olla voittaja?
Painu vit tuun iivana 🖕
Vtttu että on surkeita nää ryssssän trollit 😂
Ryssssillä alkaa olla hätä kädessä, kun trollaavat psskaa epätoivoissaan
Taas on ryss ät heränneet trollitehtaalla