Miten teillä jaetaan lapsille lahjat? Ajattelin tänä vuonna tehdä niin
että asettelen lahjat olkkarin lattialle yöllä jo valmiiksi niin lapset saavat heti aamulla avata ne. Toinen lapsi uskoo vielä joulupukkiin mutta on jo kuitenkin niin iso että on vaikeaa toteuttaa mitään hei ovikello soi mitähän siellä on... Joulupukkia meille ei siis tule.
Kommentit (8)
jouluaaton tekee ihanaksi juuri se odottaminen että illalla saa paketit.
Voihan se joulupukki tuoda ne yön aikana kuusen alle, mutta availkaa vasta illalla.
Minä juoksen sillävälin lahjasäkit kellarista oven taakse odottamaan. Sitten kun ovat pukeutuneet ja hiukset laitettu niin kysyn että kuuliko joku kolinaa. Lapset ryntäävät heti ovelle... :)
Toimii meillä parhaiten, kaikki pääsee siten helpommalla. ;)
Ei sitä jännityksen aiheuttamaa riehumista jaksa erkkikään.
ap
Meillä lahjakassit ovat makuuhuoneen nurkassa tavallaan esillä. Eipä ole kukaan käynyt tonkimassa. Lapset vaan jännittävät kuinka monta lahjaa saavat ja mitä sieltä paljastuu. Meille ei ole tullut joulupukkia vuosiin,, koska se tuntuu huijaamiselta.
Meillä on sellainen systeemi että yhden saa avata aamulla ja sitten puolen päivän jälkeen seuraavan ja sitten siitä eteenpäin availlaan pikkuhiljaa niitä lahjoja. Viimeksi viimeisä availtiin kuuden aikoihin.
Tämä on parempi systeemi kun ja nyt tällätavoin neljäs joulu, lapsista tämä tapa on mielekäs. Ehtii tutustua rauhassa lahjoihin ja koko päivä on hauska. Ennen silloin kun pukki vielä kävi saivat avata lahjat pukin lähdettyä. Mieletön hulabaloo kun repivät paketteja auki ja roskakasat kasvoi. Nyt vievät roskiin kääreet avattuaan lahjan.
Mies ei tykkää ollenkaan siitä, että lahjoja joutuu odottelemaan pitkään. On kuulema jäänyt mieleen omat lapsuuden joulut, kun lahjat jaettiin vasta puolilta öin ja vanhemmat ryypiskeli jo pitkin päivää. Että olisivat aikuisetkin saaneet yhtälailla odotella pullojen aukeamista sinne puolille öin, niinkuin lapsetkin saivat odotella lahjoja...
Eivät vielä lahjoista paljoakaan ymmärrä.
Minä olen laittanut lahjat kuusen alle jo viikolla, kun kuusi tuli kotiin. Illaksi tullaan kotiin avaamaan lahjat.
Aamulla löydetään ne. Illemmella, kun ollaan mummolassa, tulee joulupukki :)