Miten olla työsähköpostissa jämäkkä mutta kohtelias kun pyytää ihmisiä tekemään jotain?
Tuntuu että olen jatkuvasti tekemisissä kaiken maailman pinnareiden ja vitkuttelijoiden kanssa, mutta en ole sellaisessa asemassa, että mulla olisi auktoriteettia komentaa ketään. Huomaan miettiväni jatkuvasti sähköpostien muotoiluja kun tekisi mieli kirjoittaa että viitsitkö nyt saa t4nan pässi tehdä tämän, mutta asia pitäisi saada välitettyä ystävällisesti ja silti niin että jotain tapahtuisikin. Minkälaisia fraaseja käytätte?
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja toteaa, ettei ole auktoriteettiasemassa, mutta jättää selittämättä, millä muulla perusteella hänen kuuluisi huolehtia työtovereidensa tekemisistä ja tekemättä jättämisistä. Jos esihenkilö on (joko yleispätevästi tai yksittäistapauksessa) määrännyt tehtävän suoritettavaksi siten, että kunkin työvaiheen tekijällä on tietty määräaika, on vitkastelevan työtoverinkin etu, että muistutus tulee ensin työtoverilta ja vasta tarvittaessa esihenkilöltä. Sen sijaan on vaikea ymmärtää, miksi työtovereilta pitäisi ottaa vastaan tehtäviä, jos ne menevät esihenkilön määrittämien jakoperusteiden ulkopuolelle.
Oliskohan vaikka siksi, että esihenkilö on delegoinut tehtävän tälle työntekijälle.
Älä käytä hymiöitä. Nykyisin ihmiset tuntuvat unohtaneen lukutaidon, joten pitää erikseen laittaa tekstiin hymiöt, jotta vastaanottaja tietää ettei sitä tarkoitettu patistuksesi tai käskyksi tai miksikään negatiiviseksi. Ellei sitten käytä negatiivisia hymiöitä
Yksi tapa on piiloutua prosessin taakse: tämä nyt vaan pitää olla valmiina ajankohtana x, eikä muu voi tulla kysymykseenkään.
Vierailija kirjoitti:
Muistathan, että tämän piti olla valmis jo eilen.
Huomioithan, että raportti tulee olla palautettuna kello kolmeen mennessä.
Ethän unohda asian määräaikaa, joka on jo huomisaamuna.
Turhaa lässyttelyä jos ollaan samalla viivalla:
Muista, että tämä piti olla valmis jo eilen.
Huomioi, että raportti pitää olla palautettuna kello kolmeen mennessä.
Minä en ainakaan ole uusavuton. Kuule kyllä niitä keinoja löytyy, jos ei hommat ala sujumaan. Minulla oli tapana tehdä käskytyskierros koko toimistolle, kun asiat eivät edistyneet. Menin jokaisen luokse henkilökohtaisesti vittuilemaan. Tarpeeksi monta kertaa kun tekee tämän, alkaa yhtäkkiä hommat pelittämään. Kukaan ei halua kuulla kunniaansa säännöllisin väliajoin.