Miksi vauva otetaan aina mukaan???!!!
Kyllä ärsyttää yksi kaveriäiti. Pidin viikonloppuna naispuolisille kavereilleni illan istujaiset meillä kotona. Joulumusiikkia, hyvää syötävää, kuumaa glökiä. Ajattelin että on mukava kerrankin viettää iltaa naisten kesken ja rauhassa jutellen, kuitenkin niin että ei mene yömyöhään. Mies lähti meidän lasten kanssa siksi aikaa kylään toiseen perheeseen jonka äiti tuli meille illaksi.
no, kaveripiiriin kuuluu sitten mamma joka raahaa vauvan mukanaa joka ikiseen paikkaan. Lapsi on 11kk ikäinen eikä edes tissillä, joten mitään syytä ei ole vauvaa raahata mukanaan. Meille otti sen mukaan, koska " täällähän nyt on vapaita sylejä joten pääsen itse helpolla eikä sitten miehenkään tarvitse kärvistellä yksin iltaa lapsen kanssa" .
Joten ilta meni hyvin pitkälle lässyttäessä tälle lapselle. Hänen taidoistaan puhuttiin ja niitä ihasteltiin. Lapsen äiti ei edes vaippaa sille vaihtanut, pokalla sanoi et vauvalla taitaa olla kakka, voitsitko sinä Maija vaihtaa kun vauva on nyt sun sylissä.
Mä haluan joskus puhua jostain muustakin kuin lapsista. Ja jos olen saanut omista lapsistani vapaaillan, en tosiaan höösää kenenkään muunkaan lapsia sillä aikaa. Suututtaa kun tältä osin meni tällainen harvinainen naisten ilta pilalle!!!
Kiitos kun sain purkautua.
Kommentit (30)
pakon edessäkään OMIA lapsiaan, niin jättäkää sellaiset kusipäät!
nämä ketkä näitä vauoja kuskaavat on niitä..." meijänhä lapset on niiiiiiiiin ihania että ei niistä ole haittaa, kaikkihan niistä tykkää!!!" että mä inhoon tollasia.
kannattaa kyllä tehdä selväksi, jos on tosiaan " naisten ilta" eikä lapsia. jos ei saa hoitajaa niin jää sitten pois.
mutta ap: jos oli " illanistujaiset" niin eikö se vauva mennyt nukkumaan??? ja saitte olla sitten rauhassa? vai?
Miten voi olla isiä, jotka eivät SUOSTU omia lapsia hoitamaan edes yhden illan ajan? Ja jos on, niin miten vaimot sietävät sellaisia?
naiset oli meillä klo 17-22. Vauva ei mennyt nukkumaan, tarkoitus oli alun perinkin se, että ei olla yömyöhään vaan ainoastaan ilta istutaan. Ja pitihän myös meidän lasten päästä kotiin nukkumaan. Joten vauva siis oli koko illan meidän " ilona" , ja viimeiset kaksi tuntiä kitisi väsymystä.
toki sitten eräs äit otti lapsensa 2v mukaan, ei kait raaskinut jättää kotiin?! Mies olisi varmasti lapsen hoitanut. Me muut pidimme hauskaa, kun tämä äiti sai hoitaa lastansa. autoimme toki tarvittaessa, mutta emme sen takia jättäneen juhlimista kun on yksi lapsi mukana. Äiti sai siis hoitaa omansa, kun mukaan piti kerta saadakkin. Ei tainnut olla ihan unelma loma hänelle...
Kun nuorinkin oli vielä tissillä niin jätin senkin välillä kotia.
Kyllä mullakin on oikeus välillä käydä ihan yksikseen jossakin.
Tietenkin jos oli yhdelle viikolle useempana päivänä meno niin saatoin muina iltoina ottaa vauvan mukaan.
Mutta en todellakaan aina raahaa mukaan.
Mä kans luulen, että sen mies ei suostu hoitamaan sitä vauvaa eikä kehtaa sitä sanoa kenellekkään.
Tiedän tällasia tapauksia.
johon halusin todella osallistua, mutta miehen kanssa osui päällekkäisiä menoja, joten sovimme muiden kanssa, että saan ottaa omani mukaan. Eikä se kyllä minulle mitään saamista ollut: en halunnut, että kenenkään muun ilta menisi meidän tytön takia pilalle, joten omani jäi aika vaisuksi. Toisaalta tilaisuudessa tapahtui sellaisia asioita, joita en olisi jättänyt väliin, joten olin iloinen, että pääsin edes osaksi osallistumaan, mutta pidän huolen, ettei näin käy jatkossa.
Loukkaannutko sitten jos sanotaan että nyt ei ole lapsia kutsuttu?
ja vielä kurjempi jos kaverillasi on mies joka ei yhtä iltaa voi omaa lastaan hoitaa!!!Tollaset naisten illat on kivoja, enkä kyllä minäkään kaipaisi sellaseen yhtään kitinää kuultavaksi...!