Onko normaalipainon sisällä laihduttaminen mahdotonta?
Tarkoituksenani on normaalipainon ylärajalta tiputtaa painoa 10 kg. Nyt tosin viisikin kiloa alkaa tuntua riittävältä, kunhan paino tippuisi. Aiemmin olen painoni on ollut normaalipainon alarajalla ja se oli itselle hyvä paino. Paino nousi hitaasti muutaman viime vuoden aikana, koska liikunta jäi. Ruokavalio oli perusterveellinen, mutta sisälsi liikaa herkkuja. Palasin ryhmäliikunnan pariin alkukesästä ja vähensin herkkuja. Aloitin reilu kuukausi sitten säännöllisen kuntosaliharjoittelun ja lopetin herkut kokonaan. Herkkuna korkeintaan pari suklaapalaa viikon aikana. Ruokailurytmi on säännöllinen ja kasviksia runsaasti.
Mikä sitten on tulos? Paino sahaa päivästä riippuen jopa parilla kilolla, mutta paino on tippunut vain puolella kilolla! En ajatellutkaan, että muutos tapahtuisi nopeasti, mutta olen tehnyt pieniä muutoksia jo usean kuukauden ajan. Iho voi paremmin, kun sokeri on minimissään, mutta muuta iloa tästä muutoksesta ei ole ollut. Olen pohtinut, että kyseessä voisi olla säästöliekki, mutta en ole niin paljoa karsinut ruokavaliota, että olisin niin miinuskaloreilla ollut. Ikää on 37-vuotias, mutta käsittääkseni aineenvaihdunnan ei niin paljoa olisi pitäynt vielä hidastua, ettei laihduttaminen onnistu. Pohdinkin, että jos vetäisin lyhyen nutrauskuurin, jotta painoa saisi alas.
Miten te muut normaalipainon sisällä laihduttaneet olette onnistuneet?
Kommentit (13)
Voi, mutta ihannpainon ylläpidon opetteluun kannattaa varata aikaa
Täysin sama ongelma, olen 160 ja paino normaalipainon jumittaa ylärajalla vähän alle 63kg. Pysynyt nyt 2 kk tässä ihan samoissa lukemissa.
Elän melko passiivisesti, eli ajattelin kokeilla ensin pariksi viikoksi liikunnan lisäämistä (kävelyä) maltillisesti mutta pysytellä samalla melko pienissä kalorimäärissä. Haluan lähinnä vain nähdä, että lähteekö yhtään tippumaan.
Vierailija kirjoitti:

Kiitos vertaistuesta. Tuntuu todella turhauttavalta, kun mitään ei tapahdu. Välillä tekisi mieli vain luovuttaa, mutta en millään haluaisi olla tämänpainoinen.
Silkkaan painon pudotukseen sali ei ole ihan optimaalinen, koska lihas ei halua kasvaa miinuskaloreilla, eikä läski palaa pluskaloreilla. Toki jokainen poltettu kalori on kotiin päin, ja pitkäjänteinen jyystö vie voittoon.
Jos rasvanpoltto on ykköstavoite, suosittelisin (kunto)nyrkkeilyä. Olen lajin ohjaajana puolueellinen toki, mutta noin sadalla prosentilla säännöllisistä harrastajista on pyykkilautavatsa, yliluonnollinen aerobinen suorituskyky ja räjähtävää voimaa.

En ole ap mutta hyvä vinkki, kiitos.
Ryhmäliikunta ja kuntosali ei juuri kaloreita kuluta lyhytkestoisuutensa vuoksi. Vaihda ne kävelyy. 3 tuntia reipasta kävelyä päivässä, niin paino putoaa vauhdilla.
Sitkeästi vaan! Nuorempana mullakin paino putosi saman tien kun aloin katsoa syömisiä tarkemmin mutta aikuisiällä laihtuminen on vienyt kauemmin. Mulla paino pyrkii nousemaan aina vähän ja aina myös sitten pudotan muutaman kilon ennen kuin nousee NS. liikaa. Pitää vaan jatkaa sitkeästi, kyllä se sieltä aikanaan putoaa. Ja itselläni on niin että sit kun se alkaa pudota, se kyllä putoaa vauhdilla.
lopeta vaakanumeron tuijoitus ja keskity peiliin eli miltä kroppa näyttää ja tuntuu(onko sulla hyvä olo kropassasi), varsinkin kun olet kuitenkin normaalipainon sisällä. Tietyn numerolukeman tavoittelu voi viedä vain hölmöihin lopputuloksiin ja jopa syömishäiriöön, lääkäritkään eivät suosittele huvikseen laihduttamista normaalipainon sisällä. Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat hyvä osa arkea, pakonomainen pakko saada vielä 3kg tiristettyä ei. Lisäksi iän myötä kroppa ja sen mittasuhteetkin vähän muuttuu, olen ollut parikymppisenä 55kg, nykyään tossa painossa näyttäisin lähinnä aliravitulta, normaalipainossa edelleen olen.
20000 askelta kirjoitti:
Ryhmäliikunta ja kuntosali ei juuri kaloreita kuluta lyhytkestoisuutensa vuoksi. Vaihda ne kävelyy. 3 tuntia reipasta kävelyä päivässä, niin paino putoaa vauhdilla.
Eihän sitä työssäkäynnin lisäksi muuta ehtisikään.
Vierailija kirjoitti:
Silkkaan painon pudotukseen sali ei ole ihan optimaalinen, koska lihas ei halua kasvaa miinuskaloreilla, eikä läski palaa pluskaloreilla. Toki jokainen poltettu kalori on kotiin päin, ja pitkäjänteinen jyystö vie voittoon.
Jos rasvanpoltto on ykköstavoite, suosittelisin (kunto)nyrkkeilyä. Olen lajin ohjaajana puolueellinen toki, mutta noin sadalla prosentilla säännöllisistä harrastajista on pyykkilautavatsa, yliluonnollinen aerobinen suorituskyky ja räjähtävää voimaa.
Hölynpölyä. Kuntonyrkkeily on hauska laji ja hyvää monipuolista kuntoilua, mutta ei todellakaan mikään ihmelääke, sen enempää kuin muutkaan lajit.
Terveisin: säännöllinen harrastaja vuosien ajan
Vierailija kirjoitti:
lopeta vaakanumeron tuijoitus ja keskity peiliin eli miltä kroppa näyttää ja tuntuu(onko sulla hyvä olo kropassasi), varsinkin kun olet kuitenkin normaalipainon sisällä. Tietyn numerolukeman tavoittelu voi viedä vain hölmöihin lopputuloksiin ja jopa syömishäiriöön, lääkäritkään eivät suosittele huvikseen laihduttamista normaalipainon sisällä. Liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat hyvä osa arkea, pakonomainen pakko saada vielä 3kg tiristettyä ei. Lisäksi iän myötä kroppa ja sen mittasuhteetkin vähän muuttuu, olen ollut parikymppisenä 55kg, nykyään tossa painossa näyttäisin lähinnä aliravitulta, normaalipainossa edelleen olen.
Tämä. Lisäksi kuurien todennäköisin vaikutus on hetkellinen painon putoaminen ja sen perään lihominen korkojen kera. Ei siis mitään järkeä terveyden eikä edes ulkonäön kannalta.
Hanki lihasta enemmän, kehitä keskivartalon lihaksia ja jalkoja. Paino ei putoa, mutta kehosta tulee viehättävämmän muotoinen. Tai jos haluat olla ns. "laihaläski" niin sitten kannattaa keskittyä painon pudottamiseen.
Laihduttaaksesi sinun on juurikin oltava miinuskaloreilla. Jos olet miinus kaloreilla vain vähän, paino tippuu hitaasti. Paljon, niin nopeammin. Ei ole oikotietä onneen, vaikka keinot tavoitteen saavuttamiseksi vaihtelevat.