Yle Areenassa leffaklassikko "Mississippi palaa" - olipas todella hyvä
FBI:n tutkijat menevät 1960-luvun alkupuolella syvään etelään selvittämään kansalaisoikeusaktivistien katoamista ja törmäävät pikkukaupungin järjestelmälliseen ja institutionaaliseen rasismiin. Tuolloinhan oli vielä rotuerottelu voimissaan, samoin Ku Klux Klan ja esim lynkkaukset. Todella väkevä leffa. Willem Dafoe on nuori, koulutettu FBI:n tutkija ja kaverina on Gene Hackmanin näyttelemä old school-mies, jolla on kokemusta syvän etelän touhuista muutenkin kuin teoreettisena kysymyksenä.
Leffa on valmistynyt 1988 mutta kestänyt aikaa todella hyvän. Leffan teemat tosiaan on ajankohtaisia ja joissakin määrin ällistyttävän voimakkaasti tähänkin aikaan sidottuja. Suosittelen!
Kommentit (71)
Leffa saa varmaan monet ajattelemaan. Hienosti siinä kuvataan vihaa ja Willem Dafoe kysyy: "mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa"?
Gene Hackan on itse etelästä kotoisin ja aikanaan ollut jopa seriffi etelässä, joten hän tuntee mentaliteetin. Sittemmin hän on siirtynyt "Hooverin poikiin", eli on FBI:ssä. Jenkeissähän osavaltiot edelleen hoitaa omat lainvalvontansa ja FBI astuu mukaan jos liittovaltion etu vaatii ja tuohon aikaan se oli iso juttu. Hackman osaa käsitellä rasistisia juntteja omalla tavallaan, kun taas Dafoe on koulutetumpi ja liberaalimpi kaveri, joka on kyllä kova kaveri itsekin.
On hyvä leffa joo. Sai muistaakseni todella monta Oscaria. Rotuerottelu, väkivalta ja se masentava kulttuurinen todellisuus on kuvattu väkevästi.
Perustui jollakin tasolla tositapahtumiin. Kolme aktivistia murhattiin juuri tuolla 1960-luvun alussa paikallisten toimesta ja homma salattiin. Tekijänä KKK.
Alkuperäinen leffa ilmestyi 1967, jolloin sillä oli yhteiskunnallista merkitystä. Hyvä soundtrack:
Vierailija kirjoitti:
Alkuperäinen leffa ilmestyi 1967, jolloin sillä oli yhteiskunnallista merkitystä. Hyvä soundtrack:
Kappas!
Oikeastaan sama kuin helsinkiläinen KRP menisi Pohjanmaalle selvittämään paikallisten persujen rikoksia ja sitten koko mätäpaise puhkeaisi.
Näyttäkää lapsillenne heti kun on ikää. Hyvä rokotus rasismia vastaan.
Tämä on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Areenassa on muutenkin ollut hyvää tarjontaa.
Aloin katsomaan, mutta lopetin puolen tunnin jälkeen. En kestänyt sitä karmeutta (siis elokuvan tapahtumia).
Vierailija kirjoitti:
Jaa voisin katsoa illalla.
Suosittelen!
Ihan ok raina. Olisi voinut alleviivata sitä miten republikaanit saivat orjuuden loppumaan ja demokraatit vastustivat vielä senkin jälkeen ankarasti afroamerikkalaisille kansalaisoikeuksien antamista.
Jos nämä teemat kiinnostavat, katsokaa joskus palkittu In the heat of the night.
On tullut Suomen tv:ssä.
Asian vierestä, mutta miesten tyyli 60-luvun alussa oli todella hyvä. Tässäkin leffassa esim FBI:n Dafoe on hoikka, istuva puku päällä, siistit silmälasit ja tukkakin kammattu öljyllä taaksepäin.
Green Book on myös aikakauteen sijoittuva elokuva. Siinä valkoinen kaupunkilaisportsari lähtee mustan muusikon kuskiksi syvään etelään juurikin 60-luvun alussa. Viggo Mortensen näyttelee tätä portsaria.
Vierailija kirjoitti:
%3D%3D Alkuperäisin elokuva "Kansakunnan synty" vuodelta 1915 kuvaa paremmin KKK:n ja muun demokraattisen puolueen väen vastenmielisiä viharikoksia.
Tässä vuoden 1915 leffassa kuvataan KKK tyypit sankareina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
%3D%3D Alkuperäisin elokuva "Kansakunnan synty" vuodelta 1915 kuvaa paremmin KKK:n ja muun demokraattisen puolueen väen vastenmielisiä viharikoksia.Tässä vuoden 1915 leffassa kuvataan KKK tyypit sankareina.
Aivan kuten vuoden 2023 YLE kuvaa yhä demokraatit hyviksinä. Isot laivat kääntyy hitaasti.
Samat teemat toistuu kuin nykypäivänä: FBI:n tyyppejä pidetään "liberaaleina kommareina" jotka tunkeutuvat junttien tontille selvittämään mahdollista rikosta. Paikalliset on täysin ummehtuneita ja vihamielisiä "kaupunkilaisia nuuskijoita" kohtaan ja paikallinen poliisilaitoskin on täysin omalakinen. Hienosti kuvattu sisäänpäinkääntynyt yhteisö, etelän kulttuuri, jännitteet ja sen sellaiset. En spoilaa, mutta kovaa menoa tässä leffassa, jokaa pistää miettimään. Tuostakaan kun ei kovin pitkä aika kuitenkaan ole.