Olen tajunnut, etten anna kenellekään lupaa rakastaa minua. Suututtaa jos joku aidosti välittää/osoittaa rakkautta. Muita?

Tietääkö joku onko tällaiselle jotain termiä, josta voisin ottaa enemmän selvää?

Hoitokontakti ja terapialähete olisivat hyvä idea, kun taustalla lapsuuden traumoja. Kärsit tuosta itse, ja samalla myös muut. Tosi ikävää sinusta välittäneille ihmisille, että olet ollut vihainen ja halveksinut.

Sinulla on varmasti jokin voimakas tunnelukko, jonka lapsuuden ikävät kokemukset on aiheuttaneet. Koet, ettet ansaitse tulla rakastetuksi, ja siksi välttelet kiintymystä. Suosittelen, että etsit itsellesi hyvän terapeutin, jonka avulla voit purkaa lapsuudesta juontavia traumoja.

Vaihda sukupuolta ja ryhdy kohtelemaan naisia huonosti. Näin.

Onneksi olkoon! Olet ottanut ensimmäisen askeleen. Harva pystyy tarkastelemaan omaa käyttäytymistään kriittisesti. Nyt sitten pohtimaan, että mitä seuraavaksi. Terapia on aina hyvä ajatus, mutta ihan ensi alkuun omien ajatusten kirjaamisesta paperille voisi olla hyötyä. Omien käyttäytymismallien oivaltaminen ja muuttaminen ei ole helppoa, mutta lupaan että on sen arvoista. Nyt sulla alkaa ihan uudenlainen elämä.

Vierailija kirjoitti:

Hoitokontakti ja terapialähete olisivat hyvä idea, kun taustalla lapsuuden traumoja. Kärsit tuosta itse, ja samalla myös muut. Tosi ikävää sinusta välittäneille ihmisille, että olet ollut vihainen ja halveksinut.

En ole todellakaan tätä tietoisesti tehnyt. En ole myöskään kohdellut huonosti toisia paitsi sitten vain etääntynyt niistä miehistä jotka voisivat minusta aidosti välittää.

Mitään pahaa en ole halunnut ja olen aina tuntenut liiallista syyllisyydentuntoa ja häpeää. On helpompi ollut sitten etääntyä ja olla yksin.

Ystäviä olen kohdellut myös hyvin, olen huomannut olevani helposti hyväksikäytettävissä enkä myöskään ole aikuistuessani kokenut kuuluvani juorujengiin, joten olen sitten lähtenyt kokonaan pois.

Välitän kyllä mutta en anna kenekään tulla liian lähelle. Se sattuu ja ahdistaa, etoo ja pelottaa. Niin, että oikeasti saatan alkaa itkemään itsekseni jos joku alkaa minua välittämään todella tai on ollut potentiaalia hyvälle suhteelle. En vain jotenkin siedä sitä koska pelkään.

Mutta pahaa en halua kenellekään.

Tajusin vain, etten anna kenellekään mahdollisuutta rakastaa ja minun on myös vaikeaa rakastaa itseäni.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on varmasti jokin voimakas tunnelukko, jonka lapsuuden ikävät kokemukset on aiheuttaneet. Koet, ettet ansaitse tulla rakastetuksi, ja siksi välttelet kiintymystä. Suosittelen, että etsit itsellesi hyvän terapeutin, jonka avulla voit purkaa lapsuudesta juontavia traumoja.

Niin taitaa olla.

Se todella tuntuukin lukkona sisälläni. Joskus tekisi mieli vain vuodattaa tunteita oikein kunnolla, jopa saada vihaan kosketusta mutta harvoin saan. On vaikeaa saada tunteisiinsa yhteyttä. Tunnen kyllä paljon ja olen herkkä mutta ne perimmäiset tunteet ovat vaikeaa kohdata. Olen oppinut vain selviytymään elämästä ja tämä vaikuttaa jokapäiväiseen elämään.

Olen ns. kympin tyttö ja yritän aina parhaani. Silti tuntuu että olen huono ja riittämätön. Tämä on onneksi vuosien kuluessa vähän helpottanut.

On kuitenkin olo, etten tiedä voisiko joku tosissaan minusta välittää ja samalla tiedostan, että voisin kohdata upean suhteen elämässäni jos vain annan sellaiselle mahdollisuuden.

On vain sellainen fiilis, että älä puhu, älä tunne, älä luota ja ihmissuhteet jäävät emotionaalisesti vähän vajaiksi. Väsyn ihmisten seurassa herkästi kun on ns. tuntosarvet ja yritän olla kaikkia huomioiva ja hyvä tyyppi.

Se tulee luonnostaan oikeastaan, en yritä vaan olen hyvä tyyppi koska tahdon olla sellainen mutta vaikeus pitää puoliaan tarvittaessa on hankalaa.

Myötäilen joskus liikaa ja silloin on helpompaa vetäytyä vain jos alkaa ahdistamaan.

On tämä vähän raskasta, joskus tuntuu ulkopuoliselta ja yksinäiseltä.

Terapiasta haaveilen.

-ap