Tuntuuko muista että elämä vain lipuu ohitse?

No just ne lapset toisi merkityksen tunteen ja antaa elämälle tarkoituksen.

Omalla kohdalla ainakin että en ole kyennyt elämään sellaista elämää jota olisin halunnut, ei ole ollut kykyä vaikuttaa oikeastaan yhtään mihinkään, en päässyt sellaisiin työpaikkoihin joihin olisin halunnut, en saanut sellaista palkkatasoa jolla olisin pärjännyt elämässä paremmin, ja kun on tällainen voimattomuuden tunne, se on johtanut apatiaan, kyynisyyteen ja välinpitämättömyyteen, jolloin elämä vain lipuu ohi, ja itse on kuin sivustakatsojana, mutta ei näköjään voi mitään.

Kyllähän elämä lipuu ohitse, jos oletuksena on, että pelkkä työkommunikaatio riittää elämänsisällöksi tai että suku ja lapsuudenperhe täyttäisivät sosiaaliset ja tunnetarpeet. Eli ratkaisuna syvälliset ihmissuhteet pinta small talkin sijaan. Ellet tahdo parisuhdetta ja perhettä, niin se on valintasi. Mielestäni perisuhde on yksi elämän tärkeimmistä suhteista. Siksi korpeaakin, että minut yritetään lykätä viisikymppisten vaihdevuodet ohittaneiden joukkoon.

Parisuhteen haluaisin kovasti mutta ei ole löytynyt. Lapsia en halua, todennäköisesti ajaisi minut vain pahempaan jamaan. En todella halua töiden jälkeen vielä kotiin toiselle työleirille.

Mitä te muut teette töiden jälkeen ja nautitteko arjesta?

Ap