Lue keskustelun säännöt.
Äitini muistelee isäni itsekkyyttä
30.08.2023 |
mutta tämä ei ole aivan totta.
Minulla oli hyvä suhde isääni ja isäni oli ehkä autisti ilman diagnoosia. Hänellä oli perhe ja hän hoiti työnsä hyvin ja oli pidetty ystävä myös. Hän selvisi hyvin arjessa, mutta joskus kuormitus meni yli ja hän ei ehtinyt reagoimaan niin, että olisi vaikuttanut epäitsekkäältä.
Äitini valitti, että joku toinen auttoi automaattisesti ilman pyyntöä, mutta isäni ei. Minä taas sain apua isältäni ja hän oli empaattinen, sydämellinen ja leikkisä, mutta hänelle täytyi kertoa suoraan esim. jos minulla oli nälkä, jotta sain ruokaa, sillä hän ei aina huomannut nälkääni. Hän eli hetkessä. Jos hänelle tuli nälkä, hän kyllä kysyi, että onko minullakin nälkä. Hyvät muistot. Silti hän kykeni pitämään minut turvassa esim. liikenteessä. Esim. hän tiesi miten huolehtia, että lapsena en jäänyt auton yliajamaksi.
Kommentit (9)
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus oli jakaa kertomus menneisyydestäni. Jokaisen sisimpään ei pysty näkemään ja siksi tulee paljon virhetulkintoja. Ehkä äitini ja isäni eivät olleet aivan yhteensopiva pari, vaikka hautaan asti yhdessä elivätkin. Harmi.
Sama tilanne ystävälläni ja hänen miehellään. Ystävä on sosiaalinen, mutta ei näe miehensä tarkoitusperiä, jotka ovat hyvät. Mies yrittää olla mm osallistuva isä lapsilleen, mutta ystävä kritisoi miehensä puutteista, kun mies ei ole muuten kovin hyvä sosiaalisissa suhteissa. Olen keskustellut hänen miehensä kanssa niistä asioista, missä heillä ei me hyvin yhteen ja yrittänyt valaista ystävälleni hänen miehensä tapaa ajatella.
Minulla on oma mies ja en ole kiinnostunut ystäväni miehestä parisuhdemielessä, vaikka ymmärränkin häntä ihan hyvin ja hän on minulle hyvää keskusteluseuraa.
ap
Jos on sinunlaisia "ystäviä" mihin tarvitsee vihollisia? Keskustelet ystäväsi miehen kanssa ystäväsi selän takana,hyi hitto mikä "ystävä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihme reaktioita mielestäni asialliseen kirjoitukseen. Diagnosoimaton autismikirjon häiriö ja erilaiset kokemukset samasta asiasta ovat minusta tämän aloituksen ydin. Sehän on fakta, että me ihmiset näemme ja suhtaudumme eri tavoin, kaikki omista lähtökohdistaan, ja toisen viestit eivät mene aina perille siten kuin ne on tarkoitettu. (en ole ap)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus oli jakaa kertomus menneisyydestäni. Jokaisen sisimpään ei pysty näkemään ja siksi tulee paljon virhetulkintoja. Ehkä äitini ja isäni eivät olleet aivan yhteensopiva pari, vaikka hautaan asti yhdessä elivätkin. Harmi.
Sama tilanne ystävälläni ja hänen miehellään. Ystävä on sosiaalinen, mutta ei näe miehensä tarkoitusperiä, jotka ovat hyvät. Mies yrittää olla mm osallistuva isä lapsilleen, mutta ystävä kritisoi miehensä puutteista, kun mies ei ole muuten kovin hyvä sosiaalisissa suhteissa. Olen keskustellut hänen miehensä kanssa niistä asioista, missä heillä ei me hyvin yhteen ja yrittänyt valaista ystävälleni hänen miehensä tapaa ajatella.
Minulla on oma mies ja en ole kiinnostunut ystäväni miehestä parisuhdemielessä, vaikka ymmärränkin häntä ihan hyvin ja hän on minulle hyvää keskusteluseuraa.
ap
Jos on sinunlaisia "ystäviä" mihin tarvitsee vihollisia? Keskustelet ystäväsi miehen kanssa ystäväsi selän takana,hyi hitto mikä "ystävä".
En sanoisi, että selän takana. Ihan sohvalla istuimme illanvietossa ja ystäväni hääräili samassa tilassa kiireisenä ystäviensä kanssa, sosiaalinen kun on. Sohvalle kuulimme valitusta miehestä ja siitä lähti keskusteli miehen aloitteesta kanssani liikkeelle. Olisihan ystävä voinut kuunnella toisella korvalla, jos se olisi ollut vapaana. Aina ei kuulla, vaikka vieressä oltaisiin. Kerroin sitten myöhemmin paremmalla ajalla ystävälleni mistä keskustelimme, mutta tilanne lienee ennallaan.
ap
Äitisi on classinen uhriutuja. Älä ruoki sitä.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on classinen uhriutuja. Älä ruoki sitä.
Äidissäni tosiaankin oli marttyyrin ainesta, mutta onneksi vähän. En ole ruokkinut ja en tule ruokkimaan sitä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin koin että isäni oli hyvä isä, teki meidän lasten kanssa kaikkea, oli lämmin ja rakastava. Mutta näin vanhemmiten ja oman vanhemmuuden myötä olen tajunnut, että hän oli semmoinen rusinat pullasta-isä, joka teki lasten kanssa kyllä kaikkea kivaa, mutta jätti äidin hoitamaan arjen ja tympeät jutut. Äitini ei ihme kyllä ole koskaan sanonut isästä pahaa sanaa, mistä arvostan häntä kyllä kovasti. Nyttemmin ovat siis eronneet, erosivat kun me lapset oltiin jo aikuisia. Isään välit etäisen kohteliaat, edelleen se työ ja oma elämä on hänelle tärkeämpää kuin lapset ja lapsenlapset.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämän kirjoituksen tarkoitus oli?
Onhan se nyt aivan eri asia, millainen äitisi suhde on häneen ollut kuin sinun mutusi.
Voi olla jopa narsistista, jotta äitisi kärsisi - näyttää, että näin hyvin minulla ja tyttärellä menee.
Omalla äidilläni on itsestään äärettömän fiksu kuva, todellisuus on sitten jotain muuta. Hän on täysin sokea omalle käytökselleen ja ikuisesti katkera nyt jo edesmenneelle isälleni. Äitini mieluusti oksentaa katkeriutta niskaani, myiden syyttely etäännyttää erittäin tehokkaasti.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa olla nyt ystävä ystävällesi, ja pitää etäisyyttä mieheensä
Tarkoitus oli jakaa kertomus menneisyydestäni. Jokaisen sisimpään ei pysty näkemään ja siksi tulee paljon virhetulkintoja. Ehkä äitini ja isäni eivät olleet aivan yhteensopiva pari, vaikka hautaan asti yhdessä elivätkin. Harmi.
Sama tilanne ystävälläni ja hänen miehellään. Ystävä on sosiaalinen, mutta ei näe miehensä tarkoitusperiä, jotka ovat hyvät. Mies yrittää olla mm osallistuva isä lapsilleen, mutta ystävä kritisoi miehensä puutteista, kun mies ei ole muuten kovin hyvä sosiaalisissa suhteissa. Olen keskustellut hänen miehensä kanssa niistä asioista, missä heillä ei me hyvin yhteen ja yrittänyt valaista ystävälleni hänen miehensä tapaa ajatella.
Minulla on oma mies ja en ole kiinnostunut ystäväni miehestä parisuhdemielessä, vaikka ymmärränkin häntä ihan hyvin ja hän on minulle hyvää keskusteluseuraa.
ap