Mitä tehdä kun mies ei jaksa lapsiperhearjen vaatimuksia?

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi kun lopetin harrastukset ja käyn töissä vain 5kk vuodessa ja loput ajasta olen työttömänä.

Se auttoi tosi paljon ja olen nyt 100% isä.

Kiitos vastauksesta. Millaista teillä oli arki ennen töiden vähentämistä? Miten pystytte tuohon taloudellisesti ja kuinka saat pätkitettyä työsi? Ap

Vierailija kirjoitti:

Todella kankeasti ja läpinäkyvästi kyhätty säälittävä provo. 0/5, mene pois[/quote

Häivy itse, ketjunpilaaja.

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi kun lopetin harrastukset ja käyn töissä vain 5kk vuodessa ja loput ajasta olen työttömänä.

Se auttoi tosi paljon ja olen nyt 100% isä.

Tämä on kallis ratkaisu mutta voi lopulta pelastaa perheen ja oman terveyden. Kuormitusta on vain pakko vähentää.

Minä voittaisin sinut helposti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen samanlainen. Tarvitsen tosi paljon lepoa, hiljaisuutta ja omaa aikaa ihan vain toipuakseni arjen kuormituksesta. 80 % työaika on pelastus, mutta sekään ei ihan riitä. Jos joku ei näitä tarpeitani ymmärrä vaan huomauttelee tai kiusaa minua niistä, leikkaan hänet pois elämästäni. Yhtään enempää energiaa ei ole varaa tuollaisiin uhrata.

Mulla oli samalainen tilanne. Olin heikko mies.

Sitten aloitin jujutsun ja voimani kasvoivat ja samalla henkiset voimat kasvoi ihan uusille svääreille.

Nyt toivun nopeasti arjesta ja olen heti valmis palvelukseen.

Sinäkin voit voimistua elämässäsi. Käyn nykyään jopa sunnuntaisin kirkossa ja teen vapaa-aikana vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa jne. Samalla hoidan työelämän ja perhearjen.

Heikkotta ei pidä hyväksyä ja sietää.

Olen ehdottanut miehelleni monta kertaa esim salilla käyntiä (harrastuksensa ei ole liikuntaa), mutta kieltäytyy, kun väittää, etten minä pärjäisi arjesta, jos hän on poissa. Todellisuudessa pärjään vallan mainiosti, kun hän on poissa, mutta silti hän ei raaski jättää minua yksin lasten kanssa. Hän myös ajattelee, että silloin kotityöt kasaantuvat, mutta oikeasti saan myös kaikki kotityötkin aina hoidetuksi lasten kanssa koliikkivauva rintarepussa mukana pyörien. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi kun lopetin harrastukset ja käyn töissä vain 5kk vuodessa ja loput ajasta olen työttömänä.

Se auttoi tosi paljon ja olen nyt 100% isä.

Kiitos vastauksesta. Millaista teillä oli arki ennen töiden vähentämistä? Miten pystytte tuohon taloudellisesti ja kuinka saat pätkitettyä työsi? Ap

Taloudellisesti menee niin että vaimo tekee sitten pidempää päivää ja työskentelee sillä tahdilla millaisen elintason haluaa.

Minä elän vaatimattomasti ja säästeliäästi. Arki oli sellaista että kotia ei ollut siivottu kuukausiin tai yli puoleen vuoteen. Kaikki aika meni töissä käymiseen ja rahat meni lastenhoitajaan. Nyt säästyy enemmän rahaa kun ei tarvitse maksaa lastenhoitajalle 2000e kk. Aika paljon siitä jäi velkaa maksettavaksi.

Lastenhoitajan työhön ei kuulunut siivous. Maksoimme kuitenkin palkoistamme ison palan ja otimme useita kymppitonneja lainaa että voimme tehdä lähes 12h työpäivää arkisin joskus kuudesti viikossa.

Eihän tilanne mitenkään voi jatkua sellaisena kuin se on, vaikka mies vänkäisikin vastaan, että en vaihda työtä, en mene keskustelemaan minnekään. Mikä siinä jää vaihtoehdoksi? Joko miehen burn out, josta toipuminen vie vuosia eikä burn outista koskaan toivu takaisin ennalleen, tai ero. Haustausmaa on t´äynnä työelämän venyneitä sankareita, joita kukaan ei muista eikä kiittele.

On kyllä jotenkin mieheltäkin itsetuntemuksen puutetta, että mieliala ja jaksaminen aaltoilee, ja silti pykää itsensä kolmen lapsen isäksi, silläkin riskillä, ettei jaksa tai joku lapsista on sairas - kuten nyt onkin koliikin takia.

Olen itse samanlainen kuin miehesi ja olen tietoisesti pysynyt lapsettomana ja lemmikittömänä. Muutama vuosi sitten vaihdoin viherkasvit muovisiin. Ei ole mitään muuta muistettavaa ja huollettavaa kuin oma itse ja siinä on ihan tarpeeksi tällä hetkellä. Ehkä eläkemummona voi ottaa kissan.

Mies ei myöskään osaa enää siis levähtää, vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus. Kokee, että hänen potäisi olla aina työn touhussa. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Minä voittaisin sinut helposti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen samanlainen. Tarvitsen tosi paljon lepoa, hiljaisuutta ja omaa aikaa ihan vain toipuakseni arjen kuormituksesta. 80 % työaika on pelastus, mutta sekään ei ihan riitä. Jos joku ei näitä tarpeitani ymmärrä vaan huomauttelee tai kiusaa minua niistä, leikkaan hänet pois elämästäni. Yhtään enempää energiaa ei ole varaa tuollaisiin uhrata.

Mulla oli samalainen tilanne. Olin heikko mies.

Sitten aloitin jujutsun ja voimani kasvoivat ja samalla henkiset voimat kasvoi ihan uusille svääreille.

Nyt toivun nopeasti arjesta ja olen heti valmis palvelukseen.

Sinäkin voit voimistua elämässäsi. Käyn nykyään jopa sunnuntaisin kirkossa ja teen vapaa-aikana vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa jne. Samalla hoidan työelämän ja perhearjen.

Heikkotta ei pidä hyväksyä ja sietää.

Olen ehdottanut miehelleni monta kertaa esim salilla käyntiä (harrastuksensa ei ole liikuntaa), mutta kieltäytyy, kun väittää, etten minä pärjäisi arjesta, jos hän on poissa. Todellisuudessa pärjään vallan mainiosti, kun hän on poissa, mutta silti hän ei raaski jättää minua yksin lasten kanssa. Hän myös ajattelee, että silloin kotityöt kasaantuvat, mutta oikeasti saan myös kaikki kotityötkin aina hoidetuksi lasten kanssa koliikkivauva rintarepussa mukana pyörien. Ap.

Miehen pitää nyt jotenkin päästä eroon tuosta sankari-marttyyriroolista, jossa on PAKKO auttaa, vaikkei juuri nyt tarvita apua, ja PAKKO venyä, vaikkei tarvitse venyä. Pelkääkö hän olevansa vähemmän mies, jos ei ole 24/7 työnantajan ja perheen ulottuvilla? Vai huolestuttaako, että vaimo vaihtaa hänet lennosta toiseen, jos ei nyt skarppaa? Vai onko puurtaminen ja työ jokin miehinen mittari? Vai tunteeko hän syyllisyyttä siitä, ettei hän jaksa ja mielialakin aaltoilee, ja yrittää sitten kompensoida tätä olemalla "normaali" eli pakottamalla itsensä jaksamaan ja olemaan aina läsnä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi kun lopetin harrastukset ja käyn töissä vain 5kk vuodessa ja loput ajasta olen työttömänä.

Se auttoi tosi paljon ja olen nyt 100% isä.

Kiitos vastauksesta. Millaista teillä oli arki ennen töiden vähentämistä? Miten pystytte tuohon taloudellisesti ja kuinka saat pätkitettyä työsi? Ap

Taloudellisesti menee niin että vaimo tekee sitten pidempää päivää ja työskentelee sillä tahdilla millaisen elintason haluaa.

Minä elän vaatimattomasti ja säästeliäästi. Arki oli sellaista että kotia ei ollut siivottu kuukausiin tai yli puoleen vuoteen. Kaikki aika meni töissä käymiseen ja rahat meni lastenhoitajaan. Nyt säästyy enemmän rahaa kun ei tarvitse maksaa lastenhoitajalle 2000e kk. Aika paljon siitä jäi velkaa maksettavaksi.

Lastenhoitajan työhön ei kuulunut siivous. Maksoimme kuitenkin palkoistamme ison palan ja otimme useita kymppitonneja lainaa että voimme tehdä lähes 12h työpäivää arkisin joskus kuudesti viikossa.

Huh, tämä kuulostaa aika hurjalta. Hienoa, että löysitte tilanteeseen ratkaisun! Ja nyt saat ja jaksat olla lastesi kanssa. Ap.

Minä voittaisin sinut helposti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen samanlainen. Tarvitsen tosi paljon lepoa, hiljaisuutta ja omaa aikaa ihan vain toipuakseni arjen kuormituksesta. 80 % työaika on pelastus, mutta sekään ei ihan riitä. Jos joku ei näitä tarpeitani ymmärrä vaan huomauttelee tai kiusaa minua niistä, leikkaan hänet pois elämästäni. Yhtään enempää energiaa ei ole varaa tuollaisiin uhrata.

Mulla oli samalainen tilanne. Olin heikko mies.

Sitten aloitin jujutsun ja voimani kasvoivat ja samalla henkiset voimat kasvoi ihan uusille svääreille.

Nyt toivun nopeasti arjesta ja olen heti valmis palvelukseen.

Sinäkin voit voimistua elämässäsi. Käyn nykyään jopa sunnuntaisin kirkossa ja teen vapaa-aikana vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa jne. Samalla hoidan työelämän ja perhearjen.

Heikkotta ei pidä hyväksyä ja sietää.

Sosiaalinen harrastus työpäivän päälle on varmaan asia, jota vähiten maailmassa kaipaan. Minulle parasta liikuntaa on sellainen, joka tapahtuu yksin ulkoilmassa, mieluiten luonnossa.

Ikävää, ettet kykene hyväksymään heikkoutta itsessäsi ja muissa. Tämä taitaa olla yleinen ongelma miehillä. Jokainen kun on väistämättä myös heikko joissakin vaiheissa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Mies ei myöskään osaa enää siis levähtää, vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus. Kokee, että hänen potäisi olla aina työn touhussa. Ap.

Pitäisi löytää juuri syy tälle syyllisyydelle, koska sitähän tuo on. Lepään = en saa levätä, olen syyllinen, pakko tehdä ja todistaa jotain. Eihän kukaan paahda koko ajan. Luontokaan ei ole jatkuvasti kukassa ja tuottamassa satoa.

Onko hänellä neurologisia poikkeamia, syyllisyyttä omista voimavaroista, burn out jo hyvän matkaa päällä, traumoja esim. en halua olla samanlainen kuin oma isäni oli tai ex heitti pihalle kun en ollut tarpeeksi reipas?

Ehkäisy kuntoon ettei tule enempää lapsia vahingossakaan ja katkea kamelin selkä. Työn keventäminen, joko osa-aika tai jättää työn osalta itsensä kehittämisen tauolle ja tekee vain rutiinihommia. Arjen keventäminen ja rauhoittaminen yhdessä suunnitellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä voittaisin sinut helposti kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen samanlainen. Tarvitsen tosi paljon lepoa, hiljaisuutta ja omaa aikaa ihan vain toipuakseni arjen kuormituksesta. 80 % työaika on pelastus, mutta sekään ei ihan riitä. Jos joku ei näitä tarpeitani ymmärrä vaan huomauttelee tai kiusaa minua niistä, leikkaan hänet pois elämästäni. Yhtään enempää energiaa ei ole varaa tuollaisiin uhrata.

Mulla oli samalainen tilanne. Olin heikko mies.

Sitten aloitin jujutsun ja voimani kasvoivat ja samalla henkiset voimat kasvoi ihan uusille svääreille.

Nyt toivun nopeasti arjesta ja olen heti valmis palvelukseen.

Sinäkin voit voimistua elämässäsi. Käyn nykyään jopa sunnuntaisin kirkossa ja teen vapaa-aikana vapaaehtoistyötä urheiluseuroissa jne. Samalla hoidan työelämän ja perhearjen.

Heikkotta ei pidä hyväksyä ja sietää.

Olen ehdottanut miehelleni monta kertaa esim salilla käyntiä (harrastuksensa ei ole liikuntaa), mutta kieltäytyy, kun väittää, etten minä pärjäisi arjesta, jos hän on poissa. Todellisuudessa pärjään vallan mainiosti, kun hän on poissa, mutta silti hän ei raaski jättää minua yksin lasten kanssa. Hän myös ajattelee, että silloin kotityöt kasaantuvat, mutta oikeasti saan myös kaikki kotityötkin aina hoidetuksi lasten kanssa koliikkivauva rintarepussa mukana pyörien. Ap.

Miehen pitää nyt jotenkin päästä eroon tuosta sankari-marttyyriroolista, jossa on PAKKO auttaa, vaikkei juuri nyt tarvita apua, ja PAKKO venyä, vaikkei tarvitse venyä. Pelkääkö hän olevansa vähemmän mies, jos ei ole 24/7 työnantajan ja perheen ulottuvilla? Vai huolestuttaako, että vaimo vaihtaa hänet lennosta toiseen, jos ei nyt skarppaa? Vai onko puurtaminen ja työ jokin miehinen mittari? Vai tunteeko hän syyllisyyttä siitä, ettei hän jaksa ja mielialakin aaltoilee, ja yrittää sitten kompensoida tätä olemalla "normaali" eli pakottamalla itsensä jaksamaan ja olemaan aina läsnä?

Jostain tällaisesta on ihan varmasti kyse! Kiitos analyysistäsi. Mies varmasti kokee tilanteesta myös turhaa syyllisyyttä. Yrittää sitten kovasti "paikata" ja spurttaa perhe-elämässä, on ihan täydellinen isä...kunnes taas väsyy totaalisesti, kiukuttelee ja kaikki on synkkää. Ap.

Burn-outin kokeneena sanon, että ei kannata. Voi nimittäin mennä työkyky ja terveys loppuelämäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei myöskään osaa enää siis levähtää, vaikka hänellä olisi siihen mahdollisuus. Kokee, että hänen potäisi olla aina työn touhussa. Ap.

Pitäisi löytää juuri syy tälle syyllisyydelle, koska sitähän tuo on. Lepään = en saa levätä, olen syyllinen, pakko tehdä ja todistaa jotain. Eihän kukaan paahda koko ajan. Luontokaan ei ole jatkuvasti kukassa ja tuottamassa satoa.

Onko hänellä neurologisia poikkeamia, syyllisyyttä omista voimavaroista, burn out jo hyvän matkaa päällä, traumoja esim. en halua olla samanlainen kuin oma isäni oli tai ex heitti pihalle kun en ollut tarpeeksi reipas?

Puhut asiaa! Kun hän pääsisi pois syyllisyydestä, niin varmaankin myös oikeasti hänellä olevat lepohetket olisivat lepoa. Ilmeisesti myös jokin minun käyttäytymisessä aikaansaa tuota syyllisyydentunnetta. Ap.

Miten autan mieheni ulos tästä syyllisyydentunteesta ja vakuutan hänet siitä, että hänellä on oikeus levätä? Ap.

Ulkopuolinen hoitaja tai siivooja auttamaan. Introvertille perhehäslinki on todella kuluttavaa vaikka kuinka rakastaa sitä perhettään.

Vierailija kirjoitti:

Miten autan mieheni ulos tästä syyllisyydentunteesta ja vakuutan hänet siitä, että hänellä on oikeus levätä? Ap.

Yritä ainakin asennoitua positiivisesti miehen vapaa-aikaan. Ota omaa aikaa itsellesikin, niin mies kokee, että se on oikeutettua. Jos sinä et koskaan lepää, niin ehkä miehesi ei siksi osaa itsekään levätä?

No nyt vähän myöhäistä, no 20 vuotta niin helpottaa, mitäs läksitte?!

Onks kirkolla vielä sitä perheneuvontaa? Se on kuulemma ei-uskonnollista, ja olen kuullut siitä hyvää. Ja on ilmaistakin. Mitäs jos kävis semmoisessa muutaman kerran juttelemassa, että saisi pelisäännöt selväksi ennen kuin kukaan katkeroituu pahemmin?