Yle: Epäasiallisesta gynekologista tehty useita valituksia, lääkärin mielestä kyse on rasismista
"Pohjanmaan hyvinvointialue on käynnistänyt selvityksen alueella työskentelevän gynekologin toiminnasta. Kolme naista kertoo saaneensa esimerkiksi virheellisiä diagnooseja ja aborttikehotuksia."
"Lääkäri uskoo, että hän on altis arvostelulle ulkomaalaistaustansa ja ihonvärinsä vuoksi.
– Olen monta kertaa joutunut vaikeuksiin ihonvärini takia, joten luulen tämän johtuvan taustastani."
Kommentit (92)
Tällä logiikalla Putinkin voisi syyttää kansainvälistä pidätysmääräystään rasismiksi, jos olisi tummaihoinen.
Entä jos hän katsoo toisen gynen kanssa, onko käytännöissä eroja. Jos on ollut eri koulutus tms.
Rasismikortti on hyvä monessa paikassa. Voihan sanoa olevansa albiino musta, jolloin on kaksinkertaisesti rasismin "uhri".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mistä haluat nyt sitten keskustella? Ilmeisesti haukkua kyseistä gynekologia, koska hänen ihonvärinsä ei ole valkoinen?
Hyvä että tapaus selvitetään. Jos kyse on jostain muusta kuin rasismista, siitä pitää luonnollisesti tulla tälle henkilölle seuraamuksia. Jos et ole mukana selvitystyössä niin tuskin kuitenkaan sinä tiedät mistä on kyse.
On oikeasti kamalaa, että heti vedetään rasismikortti esiin. Tällainen vähentää aitojen rasismin uhrien kokemusten huomiointia.
Uhriutuminen on manipulointikeino. Sitä käyttävät nykyään myös monet julkisuuden tahot, hyvin häpeämättömästi. Asiallinen kritiikki väännetään merkiksi kritisoijan asiattomuudesta.
Tässä ovat olleet auttamassa viestintätoimistot, joilla ilmeisesti palkkalistoilla manipulaation ammattilaisia, narsisteja, psyko- ja sosiopaatteja.
Miksi miehet ylipäätään haluavat gynekologeiksi? Minun mielestä miehelle epäsopiva ammatti ja herättää epäilyksiä, että miksi mies haluaa gyneksi.
Naisissa on paljon mt-ongelmaisia ja myös he käyvät gynellä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ylipäätään haluavat gynekologeiksi? Minun mielestä miehelle epäsopiva ammatti ja herättää epäilyksiä, että miksi mies haluaa gyneksi.
#miesviha
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ylipäätään haluavat gynekologeiksi? Minun mielestä miehelle epäsopiva ammatti ja herättää epäilyksiä, että miksi mies haluaa gyneksi.
Ei ole olemassa mitään miehille epäsopivaa ammattia.
Täällä itäsuomessa venäläiset on osanneet jo vuosia käyttää rasismikorttia. Jos tekevät väärin tai sääntöjen vastaisesti ja siitä huomautetaan, on vastapuoli rasisti. Tosin tuo on nyt sodan alettua loppunut.
Ärsyttää tuo homma.
Koskaan ei ole ulkomaalaisessa mitään vikaa, vaan suomalainen on rasisti.
Suomessa on paljon aivan liian huonosti suomea puhuvia lääkäreitä ja myös huonosti ammattinsa osaavia lääkäreitä jotka tulleet muualta.
Vika ei ole näiden lääkäreiden aina, vaan valvovien viranomaisten, jotka myöntävät huonolla kielitaidolla lääkärin paperit. Tai eivät vaadi riittävää lisäkoulutusta lääkäreille.
Vaan olenps yhteen huonosti suomea puhuvaan psykologiinkin törmännyt.
Noissa ammateissa suomen kielen taidon pitäisi olla erinomainen.
Alkaa jo tulemaan korvista ulos nämä ra s i smisyytökset.
Vierailija kirjoitti:
Vältän aina mieslääkäreitä. Hammaslääkärinä ok, jos ei voi valita.
Ai, minulla on ollut todella hyviä mieslääkäreitä, todella osaavia, jopa gynekologeja, tosin ovat kyllä olleet täysin suomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en käy kuin Suomalaisella naispuolisella gynekologilla.
Järkevä valinta! Vain nainen ymmärtää naisen tilannetta. Eikös gynekologi ole suomeksi sanottuna naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri.
Naispuolinen gynekologi tietää henkilökohtaisesti kuukautisista ja moni myös siitä, millaista on raskaus ja synnytys. Ja yleensäkin naisena olemisesta monelta eri kantilta katsottuna..
Ei se oma naiseus tai kuukautiset pätevöitä gynekologiksi.
Itse kävin kuukautiskipujen vuoksi ensimmäisen kerran miespuolisella gynekologilla ja tutkimus oli kivuton. Toisella kerralla sattui naispuolinen gynekologi ja opin, kuinka sadistista kipua tutkimuksella voi aiheuttaa. Oikeastaan gynekologin sukupuolella ei ole väliä vaan hänen ammattitaidolla.
Vierailija kirjoitti:
Tutkintotodistuksia myydään tusinatavarana maailmalla.
Ja on ra sismia epäillä tutkintotodistuksen aitoutta.
Vierailija kirjoitti:
En koskaan menisi ulkomaalaisen gynekologimiehen vastaanotolle.
Helppo sanoa täällä tuntemattomana. Sanoisitko julkisesti kun henkilö olisi kuulemassa? Olisit heti rsisti.
Vierailija kirjoitti:
Mistä saamme lääkäreitä sairaaloihin ja synnytyksiin? He pääsevät paljon helpommalla kun ottavat yksityispotilaita vastaan toimsto-olosuhteissa. Synnytys: todella pelottavaa olisi hoitaa sitä kätilönä tai lääkärinä. Jos mietin lapsen poisottamista sektion kautta-ei siihen moni pysty. Kunnioitus synnytyslääkäreille.
Tämä! Amerikassa ollaan jo siinä pisteessä, että kukaan ei edes halua synnytyslääkäriksi, jatkuvien syytteiden pelossa.
No mutta kas, että keksikin sitten selityksen. Taitaa olla mies tämä gyne kun ei keksinyt rasismin lisäksi käyttää toistakin vakkariselitystä eli naisvihaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehet ylipäätään haluavat gynekologeiksi? Minun mielestä miehelle epäsopiva ammatti ja herättää epäilyksiä, että miksi mies haluaa gyneksi.
Yksi meille lääkiksessä opettajana toiminut miespuolinen gynekologi selitti ammatinvalintaansa sillä, että oli punninnut gynekologian ja sisätautien välillä ja päätynyt gynekologiaan, koska sen alan potilaat eivät yleensä tul juovuksissa vastaanotolle.
90-luvun puolivälissä Tampereen kaupungin työterveyspalveluihin kuului myös gynekologin palvelut. Tämä gynekologi oli mies, joka aivan poikkeuksetta taputti jokaista naista takapuolelle tämän noustessa ylös tutkimuspöydältä.
Järkevä valinta! Vain nainen ymmärtää naisen tilannetta. Eikös gynekologi ole suomeksi sanottuna naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri.
Naispuolinen gynekologi tietää henkilökohtaisesti kuukautisista ja moni myös siitä, millaista on raskaus ja synnytys. Ja yleensäkin naisena olemisesta monelta eri kantilta katsottuna.
.