Miten toimia kaverin kanssa joka aina nostaa omat asiansa muiden yläpuolelle?

En jaksaisi olla sellaisen ihmisen kaveri.

Tuttu tilanne. Ei kukaan jaksa ankeuttajaa.

No ei mikä ihme ettei vanhempansakaan jaksaneet häntä.

Mun yksi sisarus on tälläinen, mikä siitä tekee hienointa on se että tämä sisarus oli oikeasti se lellikki meidän perheestä mutta hän on kääntänyt sen niin että hänellä oli kaikkein vaikeinta. Hän on todella paha uhriutuja ja valehtelija. En jaksa pitää edes yhteyttä. Vanhemmat paijaa häntä vieläkin. 

Minkä se kaverinne voi että hänellä on ollut paljon vaikeampi elämä kuin tiellä muilla yhteensä.

Laita bensaa tuhkakuppiin

Vierailija kirjoitti:

Minkä se kaverinne voi että hänellä on ollut paljon vaikeampi elämä kuin tiellä muilla yhteensä.

Mikä vaikeampi?

Vaikka olisi kokenut mitä, ei sitä voi tuoda kaiken aikaa framille ja mitätöidä kaikkien muiden ongelmia. Eipä tuo kovin rankalta edes kuulosta. Suomessa kun orvotkaan ei joudu raiskailtuiksi ja asumaan kadulle, vaan jokaiselle järjestetään perushyvä elämä ja turvattu toimeentulo.

Sano sille että on sen oman käytöksen syytä että sen vanhemmat kuoli.

Hmm.. tässä on varmaan molemmissa puolissa syytä. Akuutin kriisin keskellä sitä usein ylireagoi ja/tai ainakin lisää omaa tuskaansa vatvomalla ongelmaa loputtomiin. Kauan sitten tapahtuneen ja huolellisesti käsitellyn ongelman suhteen taas osaa olla viileämpi ja suhteuttaa asioita. Ja jotkut on parempia tässä, usein koska ne on harjaantuneet.

Eli vaikka se vanhempansa menettänyt on "oikeassa" siinä, että sentään kaikki ovat terveitä ja elossa vaikka huoltajuuskiistat hirveitä onkin, niin se voisi vähän filtteröidä itseään, koska tilanne on yhä tuore. Ja vaikka sitä avautujaa ärsyttää sen toisen asenne, niin se voisi yrittää myös kuunnella, jos sieltä tulisikin jotain hyödyllistä elämänkokemusta.

Tuollainen itsekeskeinen narsisti on typerä.Sano sille että turpa kiinni ei jakseta kuunnella vain sinua.

En kyllä itse kehtaisi itkeä jollekin neliraajahalvaantuneelle omia ongelmiani. Se on vain fakta, että toiset valittaa enemmän turhasta kuin toiset, eikä ne karaistummat aina jaksa kuunnella sitä.

No joko on tottunut saamaan ylenpalttista huomiota ja sääliä menneisyytensä takia. Hänelle on ehkä lapsesta asti hoettu joka paikassa, kuinka rankan kokemuksen on joutunut käymään läpi, ja kuinka kukaan ei täysin voi ymmärtää.

Tai sitten ei ole saanut käsitellä asiaa koskaan kunnolla. On ollut liikaa yksin tunteiden kanssa, joita lapsi ei voi yksin käsitellä, eikä ole päässyt asiasta yli.

Sanooko hän todella, että muut valittaa turhasta, vai kuuletko sanansa vain niin? Entä jos hän yrittää auttaa asettamalla asioita perspektiiviin? Itse ainakin, isojen vastoinkäymisten myötä, opin niin paljon hyödyllistä elämästä ja kärsimyksestä ja siihen suhtautumisesta, että yritän aina jakaa tätä eteenpäin, josko se auttaisi muitakin. Ajatuksena siis, että kun itsellä kesti vuosia tajuta jotain, niin jos se ystävä tajuaisikin sen nopeammin minun avullani. Tarkoitus siis vain auttaa.

Olen menettänyt molemmat biologiset vanhempani ja lisäksi toisen vanhemmistani ja yhden sisaruksen ennen kuin täytin 18v. En kyllä näe mitään syytä, miksi minun pitäisi aina olla vertailemassa omaa elämääni ystävieni elämään. Elämien vertailu on täysin turhaa, ei niitä voi vertailla, koska jokaisen ihmisen elämässä on ihan liikaa muuttujia.

Käytöksenä tosi tökeröä nostaa itsensä tuolla tavalla toistuvasti huomion keskipisteeksi. Jotenkin välittyy tunne, että tämä ihminen ei ole ihan sinut menneisyytensä tai edes oman itsensä kanssa. Ne toisten ongelmat ja murheethan kun ei liity tämän ihmisen historiaan oikeastaan mitenkään. Muiden ihmisten ongelmien vähättely on typerää eikä ystävien tai edes kaverien pitäisi tehdä niin. Itse puhuisin tämän kanssa asiasta ja jos ei toiminta muutu, niin ottaisin varmaan etäisyyttä häneen.

Vierailija kirjoitti:

Sanooko hän todella, että muut valittaa turhasta, vai kuuletko sanansa vain niin? Entä jos hän yrittää auttaa asettamalla asioita perspektiiviin? Itse ainakin, isojen vastoinkäymisten myötä, opin niin paljon hyödyllistä elämästä ja kärsimyksestä ja siihen suhtautumisesta, että yritän aina jakaa tätä eteenpäin, josko se auttaisi muitakin. Ajatuksena siis, että kun itsellä kesti vuosia tajuta jotain, niin jos se ystävä tajuaisikin sen nopeammin minun avullani. Tarkoitus siis vain auttaa.

Jokainen voi toki hakea sitä perspektiiviä omassa elämässään, mutta muille tämän perspektiivin tuputtaminen omien asioiden kautta on täysin turhaa.

Jos perspektiiviin vedotaan, niin ei satavarmasti Suomessa olisi kenelläkään asiaa valittaa yhtään mistään, koska maailmasta löytyy täysin varmasti aina joku ja paljon muitakin kenellä on aina huonommin. Se että joku on Suomessa menettänyt vanhempansa on yksi kärpäsensuraus verrattuna siihen, että joku vaikka Etiopiassa on jäänyt orvoksi, jäänyt kodittomaksi ja näkee nälkää ja on joutunut kärsimään elämässään lukuisista kustakin vastoinkäymisistä.

No missä se raja sitten menee? Eli vaikka kokisi osaavansa jakaa jonkun hyödyllisen ajatusmallin ystävälle joka käy läpi jotain ongelmaa, niin sitä ei saisi jakaa? En tarkoita, etteikö pidä kuunnella ja pidättäytyä turhalta neuvomiselta ja pätemiseltä, jos neuvoa ei pyydetä, mutta kai jossain vaiheessa tulee hetki jolloin ystäviä saa edes yrittää auttaa omien kokemuksien oppien kautta?

Vai mikä järki muuten on edes opiskella historiaa tai käydä terapiassa tai ylipäänsä lukea kirjoja, jos kenelläkään muulla ei voi olla mitään annettavaa kenellekään?

Ehkä siinäkin on eroja, että miten ratkaisukeskeinen itse on. Eli jos on vatvojatyyppiä, niin ei välttämättä halua edes kuulla muuta kuin pahoittelua ja jos taas kaipaa ratkaisua, niin ottaa neuvot innoissaan vastaan. Ja itse olen siis enemmän vatvojatyyppiä, eli ei siitä kyse.

Jos kesken keskustelun tosiaan täräyttää että eihän tuo ole mitään verrattuna siihen kun menetin vanhempani, niin sano suoraan vaikka että sopiiko jos silti jatketaan aiheesta, kun asia on mulle nyt tosi tärkeä ja haluaisin puhua siitä.

Vierailija kirjoitti:

No missä se raja sitten menee? Eli vaikka kokisi osaavansa jakaa jonkun hyödyllisen ajatusmallin ystävälle joka käy läpi jotain ongelmaa, niin sitä ei saisi jakaa? En tarkoita, etteikö pidä kuunnella ja pidättäytyä turhalta neuvomiselta ja pätemiseltä, jos neuvoa ei pyydetä, mutta kai jossain vaiheessa tulee hetki jolloin ystäviä saa edes yrittää auttaa omien kokemuksien oppien kautta?

Vai mikä järki muuten on edes opiskella historiaa tai käydä terapiassa tai ylipäänsä lukea kirjoja, jos kenelläkään muulla ei voi olla mitään annettavaa kenellekään?

Mutta kun se että jonkun surressa huoltajuuskiistaa vaikean eksän kanssa alkaa tämä yksi vähätellä koko tilannetta ja kertoa että eihän tuo ole mitään, hän on sentään menettänyt lapsena molemmat vanhempansa, ei liity siihen alkuperäiseen asiaan niin yhtään mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Jos kesken keskustelun tosiaan täräyttää että eihän tuo ole mitään verrattuna siihen kun menetin vanhempani, niin sano suoraan vaikka että sopiiko jos silti jatketaan aiheesta, kun asia on mulle nyt tosi tärkeä ja haluaisin puhua siitä.

Hahahah jos aloittajan kaveri noin töräyttelee niin melko erikoinen tapaus. Eiköhän tässä ole vähän tulkintaerojakin, että miten kukakin asiat ottaa.