Miten selvitetään kouluikäisten riitoja?
Olen aika aloittelija näissä hommissa... Meillä on kolme lasta ja esikoinen on nyt ekaluokkalainen. Asumme keski-Euroopassa väliaikaisesti. Miten te toimitte, kun lapsillanne on riitoja ja ette ole paikalla? Kuten koulusta palatessa. Toimintatapoja ja ajatuksia liittyen riitojenselvittelyyn on toki monia, kertoilkaahan miten olisitte toimineet...
Poikani 7 v. kulki 1 km kotimatkaansa (iltapäivällä kulkee turvallista reittiä kävellen, kuten muutkin lapset) viime viikolla. Jutteli jummpa-harrastuksesta tutun pojan kanssa, mutta tämä meni pian kotiinsa, joska asuu aivan koulun lähellä. Edessä kulki 4 lasta, joista kaksi (yksi tyttö ja yksi poika) olivat hänen luokallaan ja välit on o.k. Seurueessa oli myös äskeisen tytön isoveli 10 v. ja heidän naapurinsa poika myös 10 v. Ja tätä naaprin poikaa kutsun vaikka Janiksi tässä tarinassa. Jani ilmoitti pojalleni, että et voi kulkea meidän kanssamme, saat kulkea yksin. Koska omat luokkakaverit eivät pistäneet pahakseen poikani seuraa, vaan alkoivat jutella hänelle, tämä Jani alkoi haukkua näitä kaikkia ekaluokkalalsia. " Te olette vauvoja!" jne. Ekaluokkkalaispoika alkoi haukkua takaisin ja poikani myöntää toistaneensta jonkin hakkumis-lauseen myös. Kuitenkin pääasiassa riita tuntui olleen noiden kahden välillä. Kuitenkin Jani uhkasi vain minun poikaani ja sanoi, että jos hän vielä juttelee porukalle, hänet tönäistään autotielle. Piteli takista ja yritti työntää tielle, mutta poikani kiemurteli irti. Jani kuitenkin kuvaili, miten hän aikoo pitää poikaani kiinni aurotiellä niin, että auto ajaa hänen päänsä päältään. Poikani oli hyvin järkyttynyt ja tuli itkien kotiin.
Kyselin kaikkia mahdollisia yksityiskohtia ja päätin soittaa tämän pojan äidille. Heilläkin on kolme lasta ja ovat olleet meillä muutama viikko sitten kylässä. Tunnemme toisemme noin vuoden ajalta ja mielestäni tulemme toimeen hyvin. Kerroin mitä poikani kertoman mukaan oli koulumatkalla tapahtunut ja että tämä tuli itkien kotiin. Kysyin, että voisimmeko kukin tahoillamme selvittää ja sitten katsoa, mikä oli homman nimi. Yllätyksekseni tämä äiti vastasi: " On hyvin valitettavaa, että tämä tuli meille äideille asti. Lapset ovat suuria valehtelijoita. Luotan vain omien lasteni puheisiin. Poikani kertoo, että sinun poikasi kiusaa minun poikaani ja hänkin nyt itkee täällä kotona." Pyysin vielä lopussa, että jos hän soittaisi minulle, niin tietäisin enemmän, mitä minun poikani on tehnyt.
Nyt on 6 päivää kulunut ja olen nähnyt kyseisen äidin vain vilaukselta. Juuri ja juuri tervehti- hyvin viileästi. Hänen poikansa- siis tämä 2,5 vuotta vanhempi kuin minun poikani, kulkee välitunnilla hänen perässään ja kutsuu poikaani valhtelijaksi. Poikani on ymmällään ja niin minäkin! En kuvittelekaan, että lapseni olisi täydellinen ja osaisi aina oikein reagoida eri tilanteissa- siksihän asiat pitää puhua ja selvittää, jotta osaisi kenties seuraavalla kerralla toimia enemmän oikein. Poikani on muuten sellainen tyyppi, että kertoo, kun on tehnyt pahaa- esim. kiusannut sisaruksiaan tai rikkonut jotain vahingossa kotona. Ilmeisesti toinen äiti kuitenkin ajattelee minun poikani keksineen koko jutun.
Itse asiassa, yitin soittaa tänään tuolle äidille ja pahoitella, jos ilmaisin asiani jotenkin huonosti. Ja että olin pettynyt, ettei voitu selvittää yhdessä... Hän ei vastaa puhelimeen (tiedän, että hän näkee puhelimestaan kuka soittaa)... Kuitenkin mua tämä asia vaivaa kauheesti- pitääkö aikuisten katkaista ystävyys, jos lapsilla on keskenään riitaa?
Kommentit (3)
Ja sain pahoiteltua, että olin ilmeisesti puhelimessa antanut väärän käsityksen. Mielestäni juuri siksi saatoin hänelle soittaa, että tunsimme jonkin verran ja ajattelin, että hän haluaisi tietää myös mitä oli tapahtunut. Voin vilpittömästi vakuuttaa, että välitän kyseisen perheen lapsista ja halusin, että voisimme auttaa lapsiamme tulemaan toimeen keskenään ja vastaavissa uusissa riidoissa.
Puhuimme aika pitkään ja hän sanoi, että lasten täytyy itse puolustaa itseään. Se ei ole äitien tehtävä. Kun kerroin, etä me kuitenkin olisimme halunneet keskustella asiasta perinpohjaisesti oman poikamme kanssa ja miettiä yhdessä ratkaisuja vastaaviin tilanteisiin. Lisäksi poikamme ei vielä ymmärrä kaikkea ja ilmaise itseään sujuvasti nykymaan kielellä (olemme vuoden asuneet täällä ja kieltä käytetään vain koulussa). Tähän tämä äiti vastasi, että älä aliarvioi poikaasi. Hän osaa ihan tarpeeksi hyvin kieltä. Ja itse asiassa hän alkoi luetella kaikkia huonoja ominaisuuksia pojastani vuoden ajalta, mitä hän oli pistänyt merkille (on ollut joskus leikkimässä heillä muutaman tunnin, kaikki oli mennyt silloin o.k. kuulemma). Itse asiassa, kuulosti siltä, että hän inhoaa poikaani, niin voimalla asioita lueteltiin. Jotenkin surkeaa, että hänellä oli lista asioita, joita hän oli kerännyt mielensä varastoon. No, hän sanoi, että hyväksyy anteeksipyyntöni ja minä lupasin, etten enää soita hänelle, jos lapsilla on riitoja!!! Nyt sitten vain kyräillään ja arvostellaan toisten lapsia selän takana!
Ensiksi olin iloinen, että nyt asia on sovittu ja kaikki on hyvin. Mutta pian iski tosi surkea olo kaikesta siitä mitä hän luetteli pojastani. Mulla meni luottamus- en varmasti kerro hänelle enää vaikeita asioita, jotka liittyvät lapsiini, koska hän voi kääntää ne minua ja lapsia vastaan. En oikein ymmärrä, ei hänen poikansakaan ole virheettömiä- päin vastoin- ihan tavallisia lapsia, jotka ovat usein itsekkäitä eri tilanteissa. Kuitenkaan en mielessäni pidä heitä pahoina tai huonoina. Mutta jotenkin meni fiilikset tätä ystävyydestä... Toki seuraavan uuden ystävän kanssa mietin tarkkaan, voinko enää puuttua lasten asioihin. Kuitenkin itse äitinä toivon, että ihmiset jotka minusta välittävät kertoisivat minulle, jos lapseni käyttäytyvät huonosti muita kohtaan ja en ole itse paikalla. Minusta se on välittämistä toisista.
Joidenkin kanssa ei vaan voi neuvotella, eikä yhteistyötä tunnu löytyvän. Kurjaa. Mutta saitpahan selville senkin äidin todellisen luonteen, eikä tarvitse enää yrittää enempää ystävyyttä.
Itselläni on tokaluokkalainen poika. Minun mielestäni aikuisten pitää olla tosi tarkkana, miten puuttua lasten välisiin riitoihin ja kiusaamiseen. Nykyään vanhemmat ovat vähän liiankin herkkiä tarttumaan asioihin ja ottamaan yhteyttä toisiin vanhempiin. Tilanne kuitenkin usein pahenee vain, kun se muuten saattaisi jäädä yksittäiseksi tapaukseksi. Eri asia on tietysti jatkuva kiusaaminen. Vanhemmat suhtautuvat kuin " leijonaemot" omiinsa ja totuus on että lasten juttuihin ei aina ole luottamista. Vanhemmat kokevat loukkauksena, jos puututaan yksittäisiin kahinoihin ja tehdään niistä iso juttu. Jokainen meistä on ollut lapsi ja muistaa varmaan, että riitoja tuli ja meni. Se kuuluu lasten elämään, kuten aikuistenkin.