Toimeentulon osuus sosiaaliturvasta on 0,98 prosenttia.
Saku Timonen:
Ihmettelen tuota halua leikata toimeentulotukea. Sen osuus sosiaaliturvan kokonaismenoista on vain 0,98 prosenttia, mutta silti sen kimpussa ollaan aina. Leikkaamista perustellaan töihin kannustamisella ajattelematta, että suuri osa tukea saavista on jo töissä, mutta heidän palkkansa ei riitä ihmisarvoiseen elämään. Samoin unohtuu se tosiasia, että osa tukea saavista ei kykene töihin, mutta ei pääse eläkkeellekään. Aina puhutaan tuilla elämisen helppoudesta, mutta puhujilla ei ole mitään käsitystä enempää tukien määristä kuin niiden hakemisen byrokratiastakaan.
Hallitus aikoo myös lakkauttaa aikuiskoulutustuen ja leikata Ylen budjettia, vaikka kumpaakaan ei rahoiteta valtion budjettivaroista. Aikuiskoulutustuki maksetaan työnantajien ja työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksusta, ja Yle-verosta on säädetty erillislaki. Tällaiset esitykset pistävät epäilemään, että hallitus ei oikein itsekään tiedä mitä tekee.
Lähde: https://www.viikkopk.fi/debatti/saku-timonen-huteralla-pohjalla-6.3.381…
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Ei niitä ihmisiä ainakaan tukia lisäämällä töihin saada!
Se on taivahan tosi. Työllisyysvaikutukset ovat valtiovarainministeriön virkamiesten laskemia, joten niitä ei kannata lähteä kiistämään, ellei ole itse huippuekonomi. Tietääkseni esim. Timonen ei ole.
Aikuiskoulutustuki on rahallinen tuki, jota myönnetään työntekijälle ja taikaseinästä taitaa tulla rahat siihen :D
Ärsyttääkö muita, kun toimeentulotukea kutsutaan toimeentuloksi?
Minun maailmassani toimeentulo perustuu työhön, ja tuki on vain tuki.
Nythän on tarkoitus tehdä kokonaisuudistus sosiaaliturvaan eikä vain toimeentulotukeen.
Eli kaikki eurot menee nyt uusiksi ja hyvä niin.
Jos ylen menoja leikattaisiin vaikka puoleen nykyisestä, niin maksamani ylevero puolittuisi.
Ylen ei ole tarkoitus kilpailla kaupallisen toimijoiden kanssa. Ylen tehtävä on tuottaa telkkariin ja radioon sellaista ohjelmaa, jota kaupalliset kanavat eivät tee.
Joitain esimerkkejä jos mainitsen. Viittomakieliset uutiset, televisioitu jumalanpalvelus Kihniön kirkosta, opetusohjelmat, merisää, vaara/hätätiedotteet.
Ei ylen tarvitse tehdä ohjelmaa linnanjuhlista kun kaksi kaupallista kanavaa sen jo tekee. Ylen ei tarvitse ostaa ulkomaisia hittisarjoja kun ne on nähtävissä esim. Netfliksissä. Ylen rahoitusta voisi leikata 80%.
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttääkö muita, kun toimeentulotukea kutsutaan toimeentuloksi?
Minun maailmassani toimeentulo perustuu työhön, ja tuki on vain tuki.
Eiköhän se ole vahinko. Sossutuki on lyhyempi, ehkä osoittelevampi sana.
Ja turha mitään toisten tukia halveksia, jos itse saa kotilalousvähennyksiä ja on saanut korkovähennyksiä ja opintotukia. Äitiyspäivärahaa, kotihoidontukea, sairaspäivärahaa, starttirahaa, harrastuksen seura on saanut rahaautomaatyiyhdistuksen tukea yms. Tukia on joka paikassa ja jokainen kokee omien tukien olevan oikeutettuja, mutta toisten epäoikeudenmukaisia.
Miksi meillä ylipäänsä on näin hirviömäinen tukisyherö, josta ei ota hullukaan enää selvää, asiantuntijoista puhumattakaan.... yhden luukun systeemi käyttöön kaikkiin mahdollisiin tukiin, jo sillä saataisiin säästöjä
Ihan sairasta. Yleensä jos tippuu toimeentulotuelle niin ihminen on oikeasti hädässä. Kriteerit toimeentulon saannille ovat äärimmäisen tiukat.
En ymmärrä miksi heikommat ja sairaat pitää aina lyödä alas. Orpolla on joku fetissi tähän.

Ihminen, joka ei ole joutunut elämään itse tuilla ei tajua millaista se on. Nähdään vaan helppo elämä, jossa yksi makoilee sohvalla ja nostaa ilmaista rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ärsyttääkö muita, kun toimeentulotukea kutsutaan toimeentuloksi?
Minun maailmassani toimeentulo perustuu työhön, ja tuki on vain tuki.
Eiköhän se ole vahinko. Sossutuki on lyhyempi, ehkä osoittelevampi sana.
Ja turha mitään toisten tukia halveksia, jos itse saa kotilalousvähennyksiä ja on saanut korkovähennyksiä ja opintotukia. Äitiyspäivärahaa, kotihoidontukea, sairaspäivärahaa, starttirahaa, harrastuksen seura on saanut rahaautomaatyiyhdistuksen tukea yms. Tukia on joka paikassa ja jokainen kokee omien tukien olevan oikeutettuja, mutta toisten epäoikeudenmukaisia.
Kirjoitin tänne aikaisemmin viestin, jossa sanoin, että tuo tuki-sana saattaa jäädä monilla vahingossa tai epähuomiossa pois (ja siksi joku puhuu vain toimeentulosta) ja että itsellänikin on kerran käynyt kiireessä niin.
Nyt se viesti on poistettu näköjään. Siinä ei ollut muuta sisältöä kuin tuo. LOL. Tosi "epäasiallinen" viesti. :D
Vierailija kirjoitti:
Nythän on tarkoitus tehdä kokonaisuudistus sosiaaliturvaan eikä vain toimeentulotukeen.
Eli kaikki eurot menee nyt uusiksi ja hyvä niin.
Myös irtisanomissuojan heikkeneminen on hyvä asia.
Miten saadaan pienituloiset ahkerammaksi?
Tasavero 0-5000€
Ja sen jälkeen vasta muita porrastuksia verotukseen!
Vierailija kirjoitti:
Miten saadaan pienituloiset ahkerammaksi?
Tasavero 0-5000€
Ja sen jälkeen vasta muita porrastuksia verotukseen!
Eli kuukausitulot tuon ja vuositulot 60 000€
Hallituksen toimet perustuvat valtiovarainministeriön virkamiesten laskemiin työllisyysvaikutuksiin. Kaiken maailman timosten mutuilut on parasta jättää omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan sairasta. Yleensä jos tippuu toimeentulotuelle niin ihminen on oikeasti hädässä. Kriteerit toimeentulon saannille ovat äärimmäisen tiukat.
En ymmärrä miksi heikommat ja sairaat pitää aina lyödä alas. Orpolla on joku fetissi tähän.
Kokoomuslaista perinnetietoisuutta se edustaa. Oli kyseessä eduskunta, paikallisvaltuusto tai harrasteseura, sama levy pyörii ja on pyörinyt viimeiset 80 vuotta Kokoomuksessa. Pyöri jo silloin, kun Suomessa kaupattiin mummot ja orvot eniten tarjoaville huutolaismarkkinoilla. Kyse ei ole sosiaaliturvasta, ei valtion menobudjetista vaan patologisesta vihasta. Tuen tarve on merkki köyhyydestä ja se itsessään on pahin virhe, mihin ihminen voi elämässään sortua.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksen toimet perustuvat valtiovarainministeriön virkamiesten laskemiin työllisyysvaikutuksiin. Kaiken maailman timosten mutuilut on parasta jättää omaan arvoonsa.
Joista 90% löytyy Kokoomuksen jäsenkirja plakkarista.
Ei niitä ihmisiä ainakaan tukia lisäämällä töihin saada!