Vapaus ilman ihmissuhteita
Mietiskelen tässä miten yleistä on kaivata elämää ilman yhtäkään merkityksellistä ihmissuhdetta. Onko tämä joku "introverttien" juttu vai pelkästään yksin omassa pimeässä päässäni kehittämä omituinen kaipuu. Kaipuu siihen, ettei kukaan tarvisi tai odottaisi minulta yhtään mitään ja saisi vaikka vuoden päivät olla täysin omissa oloissaan. Koen kaikki sosiaaliset suhteet tosi raskaina, vaikka rakastankin monia läheisiäni. Mikähän minua vaivaa ja vaivaako monia muita sama ongelma?
Kommentit (6)
Minulle riittäisi yksi päiväkin omaa rauhaa. Tuskin ekstrovertit ainakaan yksinoloa kaipaavat, eli introverteillä yleisempää?
Niin kauan kun ei ole rahaa niin en seurustele kenenkään kanssa enkä anna kenellekään seksiä:)
Musta toi kuulostaa siltä että sun lähipiiri on täynnä raskaita kusipäitä jotka imee kaiken energian, tod näk koska olet itse samanlainen.
Heh, tajusin juuri kun odotin vastauksia tähän ketjuun että ehkä en olekaan toivoton erakko, koska täältäkin selvästi haen jotain vertaistukea omituiseen ongelmaani. Että selvästi en haluakaan olla täysin yksin ajatusteni kanssa... Pistää kyllä miettimään.
- AP
Vierailija kirjoitti:
Minulle riittäisi yksi päiväkin omaa rauhaa. Tuskin ekstrovertit ainakaan yksinoloa kaipaavat, eli introverteillä yleisempää?
Olen introvertti ja vain ajoittain kaipaan muiden seuraa, mutta tuttavissa on eräs ääriekstrovertti, joka on kertonut, ettei pysty olemaan hetkeäkään yksin, fyysisesti ei pysty, iskee valtava ahdistus. Kyseinen henkilö ei ole koskaan asunut yksin eikä varmaan koskaan myöskään viettänyt päivääkään elämästään itsekseen missään koskaan. Omasta puolestani voisin aivan helposti olla itsekseni vaikka viikkokausia eikä mitään puuttuisi.
Jeesus. Pitääkö tästä useasti vääntää? En kaipaa draamaa. Holhouksenalaista miestä. Yleistä sotkua ja stressiä.
Nimenomaan janoan telttailemaan metsän keskelle. Saa heittäytyä vaikkapa alasti.