Tuntuu pahalta ja sattuu umpipäisten sukulaisten asenne

Olen kärsinyt erilaisista mielenterveyden ongelmista ja fyysisistä vaivoista lapsesta saakka.
Olen uupunut ja romahtanut lukuisia kertoja, ja yrittänyt hampaat irvessä vaan pärjätä ja jaksaa, vaikka kamppailen itsemurha-ajatusten kanssa päivittäin. Olen tehnyt kaiken mitä voin, ja hakenut ja kerjännyt apua, hoitoa ja terapiaa.
Taustalla on kaltoinkohtelua, väkivaltaa, kiusaamista ja traumaattisia tapahtumia.
Olen yrittänyt väkisin repiä itseäni niskasta ja syyllistänyt ja hakannut päätäni seinään.
En jaksa enää, ja haluan pois kokonaan tästä maailmasta.
Suren sitä, että en voi koskaan olla kuin normaalit ihmiset, eikä minusta tule hyvää ja kunnollista, arvokasta ihmistä.
Minulla on muutama sukulainen, ketkä ovat hyvin umpimielisiä boomereita. He mäkättävät ja komentelevat minua "vaan menemään" töihin. He alkavat aina syyttelemään minua työttömyydestäni, kun ympärillä on muita ihmisiä ja on jotkut juhlat.
Minuun oikeasti sattuu sydämeen ja tuntuu niin pahalta ne tilanteet, koska en halua missään juhlissa, tehdä ihmisille selontekoa ja tiliä terveysasioistani ja mitä diagnooseja minulla on.
Nuo vanhat ihmiset eivät ollenkaan usko mihinkään masennuksiin, vaan se on heille jotain laiskuutta ja sitä, että olen vaan huono ja tyhmä ihminen.
Minusta on kohtuutonta, että minun pitäisi esittää heille sairauslomatodistukseni, lääkelistani ja diagnoosini, että saisin olla rauhassa.
Nuo ihmiset eivät ymmärrä, että minun on vähän pakko syödä lääkkeitä, tai kuolisin muuten.
Ilman lääkkeitä en nuku ollenkaan, ja jos en nuku, tulen ihan hulluksi. Ja kun syön lääkettä, niin se väsyttää, ja turvottaa minut ihan epäinhimillisen näköiseksi.
Väsytys on lamaannuttavaa, mutta olisin jo päättänyt päiväni ilman tuota myrkkylääkettä.
Koska ulkonäköni on mennyt rumaksi ja lihavaksi, niin sukulaiset halveksivat minua avoimesti ja haukkuvat inhottavasti. En ole kuulema ihmisen näköinen enää, ja minun pitäisi "vain mennä" töihin piristymään.

Onko kenelläkään samanlaista?