Tuore väitöstutkimus: Sektiolla syntyneillä on enemmän astmaa ja allergioita
Kommentit (35)
Omani syntyi sektiolla 15 vuotta sitten. Viime vuonna oli ilmeisesti jotakin siitepölyyn viittaavia oireita. Muuten täysin terve. Näistä keskusteluista tulee aina sellainen olo, että äidin vika, että sektio. Meillä taisteltiin elämästä ja kuolemasta.
Tämä on hauska kuinka ihmiset eivät ymmärrä mitä tutkimus tarkoittaa ja tulevat tänne luettelemaan yksittäisiä esimerkkejä. Ihan sama kuin facessa kyseisen uutisen kommentointi.
No mutta aihe on niin herkkä, että varmasti jokainen sektiolla synnyttänyt tulee kertomaan oman tarinansa.
Vierailija kirjoitti:
No kas, kummallakaan mun sektiolla syntyneestä lapsesta ei ole allergiaa, astmaa eikä lihavuutta.
Nää on vähän kuin kaksostutkimukset. Kun lapseni olivat tuollaisessa, kertoi haastattelija, että tyttönihän on allerginen hyönteisten pistoille. Olin kummissani, en tiennyt moisesta, mutta asia selvisi kouluterveydenhoitajan kirjauksesta, jonka mukaan tytöllä oli kouluuntulotarkastuksessa "jalassa kutiava näppy, joka tullut hyttysenpistosta, ei muita ihovaurioita". Sieltä oli siis selvinnyt, että kaksosilla on muita enemmän allergioita. Sektiollahan nämä syntyivät, joten tutkimus pitää varsin hyvin paikkansa, kun kirjattuja tietoja oikein luetaan!
Joopa joo 65 kirjoitti:
Omani syntyi sektiolla 15 vuotta sitten. Viime vuonna oli ilmeisesti jotakin siitepölyyn viittaavia oireita. Muuten täysin terve. Näistä keskusteluista tulee aina sellainen olo, että äidin vika, että sektio. Meillä taisteltiin elämästä ja kuolemasta.
Jep. Eipä paljoa kyselty kun lähdettiin kiireellä leikkuuseen, jotta vauva selviäisi hengissä.
Mun sektiovauvat vietti ekan syksynsä käytännössä heinissä, lomittajaa ei saanut ja karja piti hoitaa. Sinne tyhjään karsinaan pehmeä peti todella allergisoivien heinien päälle lehmänpaskan ja AIV:n tuoksuun hankkimaan mikrobistoa, jota ei takuuvarmasti muualta saanut.
Tällaiset "tutkimukset" on ihan merkityksettömiä ja huuhaata. Tässä tutkija on valinnut näkökannan eli tutkimushypoteesin, joka kuuluu näin: sektiolla syntyneillä lapsilla todetaan xyz tauteja. Asia ja otsikointi ja päätelmät toki esitetään aina näin tyhjentävästi, josta jää sellainen kuva, että VAIN sektiolla syntyville lapsille käy näin. Syyllistetään äitiä. Sitten kerätään aineisto, joka näissä tutkimuksissa on aina aivan naurettavan pieni siihen nähden, että ilmiö olisi jotain muuta kuin sattumaa.
Lopputulos näissä tutkimuksissa on aina se, että vedetään mutkat suoriksi, että aijaa lapsella on adhd, psykoosit kaikki ja olet sektiolla syntynyt SE ON SE SYY! Eikä mitään muuta. Niin naurettavaa kuin olla ja voi.
Vierailija kirjoitti:
Bakteerien siirto äidiltä vauvalle keisarinleikkauksen jälkeen olisi maailman yksinkertaisinta toteuttaa. Ihan vanulappu ja hoitajan viitselijäisyys riittää.
Jos synnyttäjällä on Streptokokki B niin asia ei ole noin yksinkertainen. Itseltäni se löydettiin ihan sattumalta.
-ohis
Hohhoijaa taas. Missä määritellään ja on tutkittu sitä, missä kohtaa elämää bakteereille altistuminen on merkitystä? Onko sillä merkitystä, jos syntyy alateitse, mutta esim. ylihygieenisille vanhemmille, jotka tappaa mikrobit kehosta ja kodista, mites nämä verrokkina? Ympäristön, perinnöllisyyksien vaikutus? Haluaisin aidosti tietää miten on pystytty TODISTAMAAN, että juuri alatiesynnytysbakteerit tai niiden puute aiheuttaa nämä.
Väitän ettei mitään näistä tutkittu, eikä käsitelty kuin korkeintaan sivulauseissa ja väitöskirjan materiaalina. Haluttiin taas jälleen kerran vain saada tuloksia keskittymällä siihen, mikä antaa sen halutun vastauksen, ilman mitään oikeita syyseuraus tutkimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kummallista miten se lyhyt reissu emättimen läpi on noin ratkaisevaa.
Sillä matkalla lapsi todennäköisesti nielee hyviä bakteereja äitinsä kohdunkaulasta. Ne jää sitten saamatta muutoin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bakteerien siirto äidiltä vauvalle keisarinleikkauksen jälkeen olisi maailman yksinkertaisinta toteuttaa. Ihan vanulappu ja hoitajan viitselijäisyys riittää.
Jos synnyttäjällä on Streptokokki B niin asia ei ole noin yksinkertainen. Itseltäni se löydettiin ihan sattumalta.
-ohis
Alateitse syntyvä lapsiahan olisi saanut sen joka tapauksessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä kuuluu sarjassamme asenteelliset tutkimukset. onko tämän tutkimuksen tilannut joku joka haluaa kaikkien synnyttävän alakautta
Suomessa naisen halutaan kärsivän
Tämä on se syy. Täällä halutaan naisten kärsivän.
Ja toiseksi, kummalla tavalla syntyneissä on enemmän aivovammaa? Alateitse synnytykseen liittyy paaaljon riskejä, napanuora kaulan ympärillä jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bakteerien siirto äidiltä vauvalle keisarinleikkauksen jälkeen olisi maailman yksinkertaisinta toteuttaa. Ihan vanulappu ja hoitajan viitselijäisyys riittää.
Jos synnyttäjällä on Streptokokki B niin asia ei ole noin yksinkertainen. Itseltäni se löydettiin ihan sattumalta.
-ohisAlateitse syntyvä lapsiahan olisi saanut sen joka tapauksessa?
Asia hoidetaan antibioottitiputuksella.

https://www.terveyskyla.fi/naistalo/raskaus/infektiot-ja-raskaus/b-ryhm…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista miten se lyhyt reissu emättimen läpi on noin ratkaisevaa.
Sillä matkalla lapsi todennäköisesti nielee hyviä bakteereja äitinsä kohdunkaulasta. Ne jää sitten saamatta muutoin
Emtä pahat bakteerit? Tai vaikka toksoplasmoosi ja herpes, sellaisia viruksia on iloa saada synnytyksessä. Papilloomavirus elämän ensihetkillä on varmasti tärkeä sekin.
En lukenut tuota tutkimusta, mutta on allergioita ja "allergioita". Eli todella pahoja tiloja, joissa täytyy koko ajan pitää adrenaliinipiikki mukana ja sitten näitä muutaman aivastuksen allergioita. KUmpia tässä mahdettiin selvittää?
BS