Lue keskustelun säännöt.
"Suru ei ole sairaus", sanoi työterveyslääkäri ja passitti minut töihin. Saako isoissa työpaikoissa sairaslomaa läheisen kuoleman vuoksi?
Raskas kesä
10.08.2023 |
Puolisoni menehtyi alkukesästä yllättäen ja työterveyspalvelun lääkäri sanoi, että työnantajan kanssa on sovittu, että suru ei ole sairaus vaan tervekin ihminen tuntee tässä tilanteessa surua. Jouduin suuntaamaan suoraan töihin!
Sitten menikin melkein kolme viikkoa aika sumussa töissä hautajaisia valmistellen. Onneksi kesäloma koitti ja pääsin käymään tätä läpi.
Kaiken huipuksi työnantaja otti palkasta "aiheettomaan" työterveyskäyntiin kuluneen ajan.
Kyseessä pieni työnantaja. Saako isoissa työpaikoissa näissä tilanteissa sairaslomaa?
Kommentit (842)
Vierailija kirjoitti:
tottahan se on, että suru ei ole sairaus. Sairauslomaa annetaan sairauksien hoitoon/niistä työkuntoiseksi pääsemiseen.
Jos haluaa suruvapaata, pitää pyytää muunlaista vapaata kuin sairauslomaa.
Niin ja "ikinä en ole päivääkään pois töistä ollut kipeänä"´, eikö. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tuollaisissa Pohjois-Korea -työpaikoissa työskenteliso. Hyi he lvetti. Varmaan muutenkin kiva työyhteisö...
Minusta olisi kiva, että ainakaan työpaikoissa joissa pitää jotain tehdä ja palkkakin sen mukainen ei olisi lusmuilijoita. Tuon toisten saikuttamisen aina joku muu paikkaa. Niillä paikkajillakin on usein perheet tai muutakin tekemistä kuin työ.
Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä. Työntekijän pitää myös olla työkykyinen voidakseen suoriutua työtehtävistä ja riippuu myös työtehtävistä. Haluaisitko pois tolaltaan olevan kirurgin tekemään sinulle leikkausta tai itkuisan hoitajan hoitamaan suonensisäistä lääkitystäsi? Voiko poliisi toimia aseen kanssa työtehtävässä saatuaan juuri kuulla läheisen poismenosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Eli siis lääkärit on näitä aiemmin mainittuja varkaita...?
Ajattelit heidän kirjoittavan sen koodin vastentahtoisesti? Rehellinen ihminenhän sanoisi, että ei hän halua mitään valheellista diagnoosia itselleen. Eikä se lääkäri keltään mitään luvattomasti vie. Sen mahdollisesti luvattoman palkan vie tietenkin se työntekijä. Periaatteessa jos lääkäri sen "pakolla" kirjoittaisi, niin ei muuta kuin repii työterveyshuollon rappusilla ja pistää roskiin. Mikä pakko sitä on ikinä esimiehelle tai palkkikseen viedä?
Olisit mennyt terveyskeskuslääkärille. Ei ole kytköksiä työnantajaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tottahan se on, että suru ei ole sairaus. Sairauslomaa annetaan sairauksien hoitoon/niistä työkuntoiseksi pääsemiseen.
Jos haluaa suruvapaata, pitää pyytää muunlaista vapaata kuin sairauslomaa.
Monellakaan ei ole taloudellisesti mahdollista ottaa palkatonta. Ehkä lomiakaan ei jäljellä. Onhan lähimmäisen kuolema, etenkin äkillinen, sellainen shokki, että harva, tuskin kukaan, on työkunnossa muutamaan viikkoon. Kuka haluaa esimerkiksi bussinkuljettajaa, lentäjää, veturinkuljettajaa tai ylipäänsä ketään liikenteeseen tai vaikka kirurgia leikkaamaan, joka olisi henkisesti ihan muissa ajatuksissa.
Suomeen pitäisi saada jonkunlainen palkallinen, esimerkiksi 2 viikon mittainen, suruvapaa lähiomaisen kuoleman sattuessa. Suru ei ole sairaus, mutta monen kohdalla se voi muuttua sairaudeksi, etenkin jos asiaa ei pysty rauhassa käsittelemään ja se pitkittyy lähtemällä heti työhön. Surua ei voi paeta!
Tämä. Köyhällä ei ole varaa edes surra. Mä sain pienen perinnön, mutta se tuli vasta sitten jonkin ajan kuluttua. Otin sitten siinä kohtaa vähän omaa lomaa. Mutta olisin halunnut pitää sen silloin akuutin surun aikana. Tässä vaiheessa olin lähinnä vain lopen uupunut ja nukuin ihan tolkuttomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mieheni kuoli haimasyöpään 4 viikon sairastamisen jälkeen, olin pois töistä yhden päivän ja senkin hautajaisjärjestelyjen vuoksi. Kauheinta mitä tuossa tilanteessa olisi voinut tapahtua, olisi ollut sairausloma. Siis minut olisi määrätty yksin kotiin istumaan ja tuijottamaan vastapäistä seinää. Minulle työ oli paras lääke.
Aikoinaan esikoiseni syntyi kuolleena. Tuolloim sain tietysti pitää äitiysloman osion. Olisin silloinkin halunnut mennä heti töihin. Minusta oli tyhmää kököttää kotona yksin äitiyslomalla ilman vauvaa. Äitiyslomahan on vauvan hoitoa varten !
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Eli siis lääkärit on näitä aiemmin mainittuja varkaita...?
Ajattelit heidän kirjoittavan sen koodin vastentahtoisesti? Rehellinen ihminenhän sanoisi, että ei hän halua mitään valheellista diagnoosia itselleen. Eikä se lääkäri keltään mitään luvattomasti vie. Sen mahdollisesti luvattoman palkan vie tietenkin se työntekijä. Periaatteessa jos lääkäri sen "pakolla" kirjoittaisi, niin ei muuta kuin repii työterveyshuollon rappusilla ja pistää roskiin. Mikä pakko sitä on ikinä esimiehelle tai palkkikseen viedä?
Sun logiikka on hieman hanurista :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun mieheni kuoli haimasyöpään 4 viikon sairastamisen jälkeen, olin pois töistä yhden päivän ja senkin hautajaisjärjestelyjen vuoksi. Kauheinta mitä tuossa tilanteessa olisi voinut tapahtua, olisi ollut sairausloma. Siis minut olisi määrätty yksin kotiin istumaan ja tuijottamaan vastapäistä seinää. Minulle työ oli paras lääke.
Aikoinaan esikoiseni syntyi kuolleena. Tuolloim sain tietysti pitää äitiysloman osion. Olisin silloinkin halunnut mennä heti töihin. Minusta oli tyhmää kököttää kotona yksin äitiyslomalla ilman vauvaa. Äitiyslomahan on vauvan hoitoa varten !
Ja sama pätee 100% maailman kaikkiin muihin ihmisiin...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Oho! No nythän Orpon pitää äkkiä saada aikaan sellanen laki, että työnantajalle harkintaoikeus sen suhteen onko diagnoosi todellinen vai jonkinlainen symppasaikku...
Ei varmaan tarvitse ja fiksu työnantaja maksaisi palkan ihan vain tilanteen perusteella, ilman että lääkäriä siihen väliin edes tarvittaisiin. Ja kuten yllä sanoin, kaikki inhimillisesti ymmärtävät sen, että jos vaikka äiti kuolee, niin ei sitä työkykyinen siinä kohden ole. Se ei ole tässä kuitenkaan asian pihvi. Kyse on siitä, että onko suru sairaus: ei ole. Onko siltä ajalta lakiin kirjattua pakollista palkanmaksuvelvoitetta: ei ole. Onko oikein, että lääkäri kirjoittaa valheellisen koodin saikkulappuun palkan varmistamiseksi: ei ole. Onko eettisesti oikein, että työntekijä käyttää sellaista saikkulappua hyväkseen: ei ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun mieheni kuoli haimasyöpään 4 viikon sairastamisen jälkeen, olin pois töistä yhden päivän ja senkin hautajaisjärjestelyjen vuoksi. Kauheinta mitä tuossa tilanteessa olisi voinut tapahtua, olisi ollut sairausloma. Siis minut olisi määrätty yksin kotiin istumaan ja tuijottamaan vastapäistä seinää. Minulle työ oli paras lääke.
Aikoinaan esikoiseni syntyi kuolleena. Tuolloim sain tietysti pitää äitiysloman osion. Olisin silloinkin halunnut mennä heti töihin. Minusta oli tyhmää kököttää kotona yksin äitiyslomalla ilman vauvaa. Äitiyslomahan on vauvan hoitoa varten !
Samaa mieltä. Kun 1944 pääsin liittoutuneiden sotilainen vapauttamana leiriltä painoin 46 kiloa ja kaikki ihmiset ketä olin ikinä tuntenut oli kuolleet. Seuraavan päivänä menin töihin terästehtaalle. Vuotta myöhemmin olin jo iskurityöläinen kultaisin tammenoksin. Aivan järjetöntä olisi ollut jäädä kotisohvalle suremaan.
Vierailija kirjoitti:
Suru ei ole sairaus, se on totta, mutta sen aiheuttama stressireaktio ja kognition heikentyminen taas on. Tämän myötä voi tulla unettomia öitä ja tästähän soppa onkin valmis. Väsyneenä ihminen voi olla liikenteessä vaaraksi itselleen tai muille, sanat katoaa suusta ja reaktiokyky heikentyy
Kyllä pitäisi sen verran olla lääkärin etiikkaa että katsoo onko ihminen työkykyinen vaiko ei, eikä mennä sokeasti täysin hullujen ohjeiden mukaan.
ilmeisesti lääkäri koki ap:n työkykyiseksi, muuten olisi laittanut diagnoosiksi vaikka akuutin stressireaktion. Sillekin on olemassa omat diagnostiset kriteerit. eli lääkäri teki ihan oikein. Ap:lla olisi ollut (ja on varmaan edelleen) oikeus palkattomaan poissaoloon töistä kuolemantapauksen vuoksi. Sitä voi ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle mieslekuri sanoi aikoinaan, kun jäin äkillisesti leskeksi, että kuolema on ihan normaali asia. Tokaisin siihen vaan, että jaa. En saanut saikkua. JÄlkikäteen itkin autossa ja mietin, että missä vaiheessa se, että jää alle nelikymppisenä leskeksi kolmen alakouluikäisen kanssa, on normaalia. Seuraavana päivänä hain yksityiseltä saikkua ja sain kuukauden.
Tsemppiä kovasti sulle tuohon elämäntilanteeseen - siitä selviää, mutta aikaa menee <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Oho! No nythän Orpon pitää äkkiä saada aikaan sellanen laki, että työnantajalle harkintaoikeus sen suhteen onko diagnoosi todellinen vai jonkinlainen symppasaikku...
Ei varmaan tarvitse ja fiksu työnantaja maksaisi palkan ihan vain tilanteen perusteella, ilman että lääkäriä siihen väliin edes tarvittaisiin. Ja kuten yllä sanoin, kaikki inhimillisesti ymmärtävät sen, että jos vaikka äiti kuolee, niin ei sitä työkykyinen siinä kohden ole. Se ei ole tässä kuitenkaan asian pihvi. Kyse on siitä, että onko suru sairaus: ei ole. Onko siltä ajalta lakiin kirjattua pakollista palkanmaksuvelvoitetta: ei ole. Onko oikein, että lääkäri kirjoittaa valheellisen koodin saikkulappuun palkan varmistamiseksi: ei ole. Onko eettisesti oikein, että työntekijä käyttää sellaista saikkulappua hyväkseen: ei ole
Ootko vähän kahvilla? Virheellisen koodin kirjoittaminen "saikkulappuun" on juridinen asia ja vakava sellainen. Jos esität tämän olevan yleistä ongelmaksi asti niin sinulla on varmaan jotain todisteita tai peräti tilastoja tukemaan tätä väitettä. Eikö niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun mieheni kuoli haimasyöpään 4 viikon sairastamisen jälkeen, olin pois töistä yhden päivän ja senkin hautajaisjärjestelyjen vuoksi. Kauheinta mitä tuossa tilanteessa olisi voinut tapahtua, olisi ollut sairausloma. Siis minut olisi määrätty yksin kotiin istumaan ja tuijottamaan vastapäistä seinää. Minulle työ oli paras lääke.
Aikoinaan esikoiseni syntyi kuolleena. Tuolloim sain tietysti pitää äitiysloman osion. Olisin silloinkin halunnut mennä heti töihin. Minusta oli tyhmää kököttää kotona yksin äitiyslomalla ilman vauvaa. Äitiyslomahan on vauvan hoitoa varten !
Ihmiset on erilaisia eikä yhtä oikeaa tapaa toimia ole. Minäkin kuulun näihin jotka menen normaalisti töihin myös kriiseissä, koska menen täysin pois tolaltani jos vellon kotona yksin niissä tilanteissa. Näin tein myös kun läheiseni sairastui vakavasti. Jälkikäteen ajateltuna ei ollut järkevää koska myöhemmin jouduin lyhentämään työaikaani alentuneen työkyvyn takia ja virheiden määrä töissä oli älytön. Vakavia virheitä ei sattunut koska teen toimistotyötä, mutta nopeammin olisin todennäköisesti toipunut jos olisin suoraan jäänyt sairauslomalle enkä kitkutellut puolikuntosena töissä.
-sh
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en tuollaisissa Pohjois-Korea -työpaikoissa työskenteliso. Hyi he lvetti. Varmaan muutenkin kiva työyhteisö...
Minusta olisi kiva, että ainakaan työpaikoissa joissa pitää jotain tehdä ja palkkakin sen mukainen ei olisi lusmuilijoita. Tuon toisten saikuttamisen aina joku muu paikkaa. Niillä paikkajillakin on usein perheet tai muutakin tekemistä kuin työ.
Kun ei ymmärrä, niin ei ymmärrä. Työntekijän pitää myös olla työkykyinen voidakseen suoriutua työtehtävistä ja riippuu myös työtehtävistä. Haluaisitko pois tolaltaan olevan kirurgin tekemään sinulle leikkausta tai itkuisan hoitajan hoitamaan suonensisäistä lääkitystäsi? Voiko poliisi toimia aseen kanssa työtehtävässä saatuaan juuri kuulla läheisen poismenosta?
poliisi siirtyy silloin tekemään toimistotöitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Oho! No nythän Orpon pitää äkkiä saada aikaan sellanen laki, että työnantajalle harkintaoikeus sen suhteen onko diagnoosi todellinen vai jonkinlainen symppasaikku...
Ei varmaan tarvitse ja fiksu työnantaja maksaisi palkan ihan vain tilanteen perusteella, ilman että lääkäriä siihen väliin edes tarvittaisiin. Ja kuten yllä sanoin, kaikki inhimillisesti ymmärtävät sen, että jos vaikka äiti kuolee, niin ei sitä työkykyinen siinä kohden ole. Se ei ole tässä kuitenkaan asian pihvi. Kyse on siitä, että onko suru sairaus: ei ole. Onko siltä ajalta lakiin kirjattua pakollista palkanmaksuvelvoitetta: ei ole. Onko oikein, että lääkäri kirjoittaa valheellisen koodin saikkulappuun palkan varmistamiseksi: ei ole. Onko eettisesti oikein, että työntekijä käyttää sellaista saikkulappua hyväkseen: ei ole
Ootko vähän kahvilla? Virheellisen koodin kirjoittaminen "saikkulappuun" on juridinen asia ja vakava sellainen. Jos esität tämän olevan yleistä ongelmaksi asti niin sinulla on varmaan jotain todisteita tai peräti tilastoja tukemaan tätä väitettä. Eikö niin?
Lue yllä tarina kaveristani, joka sai 2 viikkoa saikkua työpaikkakiusaamisen takia. Syynä "masennus". Vaikkei siis oikeasti omasta mielestäänkään ollut masentunut. Mutta kun jotain siihen pitää laittaa, kun tautiluokituksesta ei oikeaa ongelmaa löydy.
Sain kolme päivää palkallista sairaslomaa, vaikka itse pyysin yhtä palkatonta.
T. Iso kiinteistöfirma ja Terveystalo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työskentelen isossa työpaikassa. Hyvin tapauskohtaista tuo miten sairauslomaa saa läheisen kuoleman jälkeen. Yksi sai kaksi viikkoa kun hänen isänsä kuoli äkillisesti kotona. Siis oli jo vanhus mutta ikäisekseen terve ja omatoiminen.
Itse sain pari päivää saikkua kun vanhempani kuoli, tosin hän oli jo hoivakodissa joten kuolema ei ollut niin yllättävä.
Sukulaiseni oli lähes vuoden pois työstä puolisonsa itsemurhan jälkeen. Yritti kyllä välillä töihin mutta ei tosiaankaan ollut työkykyinen.
Siis tilannekohtaisesti menee. Jos on lapsen tai nuoren kuolema tai esim. läheisen itsemurha niin myönnetään kyllä sairauslomaa.
Tässä tiivistyy taas vasemmistolaisuus oikein ytimeen saakka. Sairaslomaa "saadaan", ikään kuin se olisi joku kymmenvuotis-ansiomerkki. On tapahtunut asia X, josta saa asia Y. Ei sairasloma ole mikään loma ensinnäkään. Se on lääkärin kirjoittama lausunto henkilön työkyvyttömyydestä ja sen perusteista. Joku tarvitsee viikon parantuakseen vatsataudista, toisille riittää 3 päivää. Tapauskohtaista.
Ja suru ei tosiaan ole sairaus. Lääkäri voi todeta toki työkyvyttömyyden surun takia. Se on ihan luonnollista. Tällöin henkilö ei tule töihin. Työnantaja sitten katsoo itse parhaaksi katsomallaan tavalla, että oikeuttaako poissaolo sen ajan palkkaan, vai ei. Mutta koska on yleisesti tiedossa, että surusta ei välttämättä kaikki työnantajat maksa, niin valehdellaan siihen saikkupaperiin sitten jotain sellaista ICD-koodia, että varmasti maksavat. Inhimillisesti toki sen ymmärrän, ei siinä mitään. Väärin se on silti. Ymmärrän minä inhimillisesti senkin, että rahaton nälissään oleva käy varastamassa leivän kaupasta. Väärin sekin silti on.
Kuka sen ICD-koodin siihen lappuun "valehtelee"? Lääkäri vai..?
Surusta aiheutuneesta psykologisesta oireesta voidaan kirjoittaa myös F-koodi, josta maksetaan sairasloman ajalta palkkaa (Z-koodista tätä ei ole pakko maksaa) jos on aiheutunut diagnosoitavissa oleva mielenterveyden häiriö.
Se, että vertaat kuolemantapauksen lähipiirissään kokenutta ihmistä heti varkaaseen kertoo lähinnä siitä, että oma diagnoosisi taitaa olla F60.2...
Lääkäri tietenkin. Kukas muukaan? Lääkärit on pääsääntöisesti hyvin inhimillistä porukkaa. Kyllä ne ihmistä ymmärtää ja kirjoittaa koodin väärin. Kaverini joutui taannoin työpaikkakiusatuksi ja meni lopulta lääkäriin, kun ei tiennyt enää mitä muutakaan tehdä. Kukaan organisaatiossa ei tuntunut välittävän. No ei työpaikkakiusaamisellekaan ole olemassa sairauskoodia. Lääkäri kirjoitti kuitenkin heti 2 viikkoa masennukseen vedoten. Kaveri itsekin sitä ihmetteli, kun sanoi ettei hän mitenkään masentunut ole. Kaikki muu on ihan hyvin, jos sitä järkyttävää joka päiväistä työpaikkakiusaamista ei lasketa.
Samoin se menee surussakin. Milloin se on masennusta, ahdistusta, paniikkihäiriötä tai mitä vain. Joku sellainen koodi paperiin, että se potilas voi varmistaa saavansa siltä ajalta palkan.
Oho! No nythän Orpon pitää äkkiä saada aikaan sellanen laki, että työnantajalle harkintaoikeus sen suhteen onko diagnoosi todellinen vai jonkinlainen symppasaikku...
Ei varmaan tarvitse ja fiksu työnantaja maksaisi palkan ihan vain tilanteen perusteella, ilman että lääkäriä siihen väliin edes tarvittaisiin. Ja kuten yllä sanoin, kaikki inhimillisesti ymmärtävät sen, että jos vaikka äiti kuolee, niin ei sitä työkykyinen siinä kohden ole. Se ei ole tässä kuitenkaan asian pihvi. Kyse on siitä, että onko suru sairaus: ei ole. Onko siltä ajalta lakiin kirjattua pakollista palkanmaksuvelvoitetta: ei ole. Onko oikein, että lääkäri kirjoittaa valheellisen koodin saikkulappuun palkan varmistamiseksi: ei ole. Onko eettisesti oikein, että työntekijä käyttää sellaista saikkulappua hyväkseen: ei ole
Ootko vähän kahvilla? Virheellisen koodin kirjoittaminen "saikkulappuun" on juridinen asia ja vakava sellainen. Jos esität tämän olevan yleistä ongelmaksi asti niin sinulla on varmaan jotain todisteita tai peräti tilastoja tukemaan tätä väitettä. Eikö niin?
Lue yllä tarina kaveristani, joka sai 2 viikkoa saikkua työpaikkakiusaamisen takia. Syynä "masennus". Vaikkei siis oikeasti omasta mielestäänkään ollut masentunut. Mutta kun jotain siihen pitää laittaa, kun tautiluokituksesta ei oikeaa ongelmaa löydy.
Sun todiste ja tilasto tukemaan tätä väitettäsi on siis anonyymi postaus tässä samassa ketjussa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tottahan se on, että suru ei ole sairaus. Sairauslomaa annetaan sairauksien hoitoon/niistä työkuntoiseksi pääsemiseen.
Jos haluaa suruvapaata, pitää pyytää muunlaista vapaata kuin sairauslomaa.
Niin ja "ikinä en ole päivääkään pois töistä ollut kipeänä"´, eikö. ;)
miksi sinä minulle hermostut siitä, että totesin vain faktan. Suru ei ole sairaus. Suru voi aiheuttaa erilaisia tiloja, joille on icd-luokitus ja jos surijalla sellaisia on, toki hän sitten saa niihin sairauslomaa, mutta edelleenkään ei siihen suruun. Kykenetkö ymmärtämään eron?
Puolison menettänyt voi myös ihan laillisesi ottaa töistä vapaata, palkatonta. Ja se on ihan oikein. Työyhteisön jäsenet voivat sitten halutessaan vaikka kerätä hänelle rahaa omalle surulomalleen, niinkuin meillä tehtiin eräälle työkaverille kerran ja siihen osallistui myös esimies ja työpaikan pomot.
Minä olen ollut poissa töistä kipeänä. Koko työuran aikana tosin sairauspäiviä on kertynyt vain 7 ja työuraa takana reilusti yli 20 vuotta. En vain ole "koskaan" sairaana, mutta aina lomien alkaessa vietän ensimmäisen viikon flunssassa. En voi sille mitään. Kuukautisetkin ovat olleet aina suhteellisen kivuttomat ja helpot. Aurallinen migreeni minulla on, mutta sekin talttuu ihan vain sillä, että otan auraoireen tullessa ensimmäisen 30 minuutin sisällä tulehduskipulääkkeen, joten senkään vuoksi ei ole tarvinnut olla sairaana. Ymmärrän kyll ä sairasulomien tärkeyden. Turha kadehtia. Olisi minustakin ollut kiva vaikka sairastua koronaan ihan vain pakollisen sairausloman vuoksi, ei muuten. Iloinen olen siitä ettei sekään tauti minuun tarttunut vaikka kaikki muut työyhteisössä sen kävivätkin läpi.
Monellakaan ei ole taloudellisesti mahdollista ottaa palkatonta. Ehkä lomiakaan ei jäljellä. Onhan lähimmäisen kuolema, etenkin äkillinen, sellainen shokki, että harva, tuskin kukaan, on työkunnossa muutamaan viikkoon. Kuka haluaa esimerkiksi bussinkuljettajaa, lentäjää, veturinkuljettajaa tai ylipäänsä ketään liikenteeseen tai vaikka kirurgia leikkaamaan, joka olisi henkisesti ihan muissa ajatuksissa.
Suomeen pitäisi saada jonkunlainen palkallinen, esimerkiksi 2 viikon mittainen, suruvapaa lähiomaisen kuoleman sattuessa. Suru ei ole sairaus, mutta monen kohdalla se voi muuttua sairaudeksi, etenkin jos asiaa ei pysty rauhassa käsittelemään ja se pitkittyy lähtemällä heti työhön. Surua ei voi paeta!