Miten joku viitsii tehdä keikkaa ja pitää lomat palkattomina?
Lomarahat toki saanut, mutta loma-ajan koko palkka jää saamatta kun vuosiloma ei kerry.
Ainakin tutulla sellainen sopimus (0-soppari)
Kommentit (26)
Joe kaikkailijan elämäntilanne on sellainen, että arvottaa oman ajankäytön rahan edelle, niin miksikäs ei niin voisi tehdä.
Sehän loma-ajan palkka tulee lomakorvauksista vuoden mittaan. Ihan saman verran tulee käteen kuin lomalaisilla.
Sama kai se milloin ne eurot tulee kun saman määrän saa kuitenkin, kaikkea ei ole pakko aina tuhlata. Ehkä hoitsuissakin on joitain järkeviä yksilöitä vaikka median perusteella onkin vaikea uskoa.
Olen ratkaissut asian niin, että en pidä lomaa.
Minä haaveilen tuollaisesta työnteosta. Voisi pitää välillä vapaita jaksoja. Lomakorvaushan maksetaan joka palkan yhteydessä, sama raha siitä tulee.
Kyllä ne maksetaan samalla tavalla kuin muillekin. Keikkailijallahan on vapaus valita milloin, missä ja kuinka paljon työskentelee.
Minäkin tein näin lasten ollessa pieniä.
Siis keikkailemalla saan 20e / h ja vakkarina 14e h. Keikkailijana valitsen itse työvuoroni aivan täysin ja pidän lomaa milloin tykkään. Keikkailija ei myöskään ole vastuussa perehdytyksestä tai työpaikan ongelmista, satunnainen vierailija vain. En ymmärrä kysymystä, miksi ihmeessä haluaisin olla vakkari??
Vierailija kirjoitti:
Onhan se palkka parempi aivan huomattavasti. Vapaus valita. Lomarahat voi säästää, itse saan lomakorvausta noin 300€/kk.
Niin mutta saathan lomarahan vakityöstäkin. riippuen lomien määrästä niin esimerkiksi 6 viikon lomilla 3000e palkalla häviää 4500e
Vierailija kirjoitti:
Sehän loma-ajan palkka tulee lomakorvauksista vuoden mittaan. Ihan saman verran tulee käteen kuin lomalaisilla.
Ei pidä paikkaansa. Lomaraha tulee molemmista. Itselläni sekä vaki-että keikkatyö. Loma-ajan palkan vertaa ei todella tule keikkapaikasta.
Vierailija kirjoitti:
Sama kai se milloin ne eurot tulee kun saman määrän saa kuitenkin, kaikkea ei ole pakko aina tuhlata. Ehkä hoitsuissakin on joitain järkeviä yksilöitä vaikka median perusteella onkin vaikea uskoa.
Ei tule samaa määrää.
Lomaraha tulee sekä vakituisessa että keikkatyössä. Sen lisäksi vakityössä tulee täysimääräinen loma-ajan palkka jonka keikkalainen saa palkattomana.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne maksetaan samalla tavalla kuin muillekin. Keikkailijallahan on vapaus valita milloin, missä ja kuinka paljon työskentelee.
Minun kaveri ei saa loman ajalta palkkaa. Lomaraha on saman suuruinen kuin lomaraha muutoinkin, mutta vuosiloman ajan palkkaa ei makseta. Eli 3000e kk palkalla häviää vaikka 4 viikon lomalla sen 3000
Vierailija kirjoitti:
Siis keikkailemalla saan 20e / h ja vakkarina 14e h. Keikkailijana valitsen itse työvuoroni aivan täysin ja pidän lomaa milloin tykkään. Keikkailija ei myöskään ole vastuussa perehdytyksestä tai työpaikan ongelmista, satunnainen vierailija vain. En ymmärrä kysymystä, miksi ihmeessä haluaisin olla vakkari??
Vuosilomapalkan takia.

Sama sairaanhoidossa kotihoidon alalla.
Toiminimellä 27€/h. Työtä on vaikka 18 tuntia päivässä jos jaksaa painaa.
Kunnalla vakkarina palkka 14 euroa tunnissa. Melkein puolet vähemmän.
Olen yksinasuvana maksanut pois keikkalaisena Helsingistä asunto-osakkeen, auton ja ulkopaikkakunnalta järvimökin.
Ei olisi ikinä kunnan riistopalkoilla onnistunut.

Tässä hommassa toimii jos itse palkka on selvästi isompi keikkalaisena. Kaikilla näin ei kuitenkaan ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis keikkailemalla saan 20e / h ja vakkarina 14e h. Keikkailijana valitsen itse työvuoroni aivan täysin ja pidän lomaa milloin tykkään. Keikkailija ei myöskään ole vastuussa perehdytyksestä tai työpaikan ongelmista, satunnainen vierailija vain. En ymmärrä kysymystä, miksi ihmeessä haluaisin olla vakkari??
Vuosilomapalkan takia.
Yhden kuukauden palkka v.s. suurempi määrä vapaa-aikaa ja suurempi tuntipalkka?
Koska mulla on keikkalaisena sairaanhoitajana brutto vähintään 5000 euroa kuussa. Tarviiko enempää edes perustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis keikkailemalla saan 20e / h ja vakkarina 14e h. Keikkailijana valitsen itse työvuoroni aivan täysin ja pidän lomaa milloin tykkään. Keikkailija ei myöskään ole vastuussa perehdytyksestä tai työpaikan ongelmista, satunnainen vierailija vain. En ymmärrä kysymystä, miksi ihmeessä haluaisin olla vakkari??
Vuosilomapalkan takia.
Yhden kuukauden palkka v.s. suurempi määrä vapaa-aikaa ja suurempi tuntipalkka?
Juu jos on suurempi palkka.
Tiedän kuitenkin niitä jotka tekee keikkaa samalla palkalla niin eikös se ole selkeä tappio olla keikkalainen vs vakituinen