Vierasta kieltä lapselle?
Hyvä ystävättäreni on puhunut lapselleen tämän syntymästä lähtien muuta kieltä kuin äidinkieltään. Lapsi on nyt 9-vuotias ja hallitsee hyvin sekä äitinsä kielen että kotimaansa kielen. He ovat saksalaisia ja asuvat Saksassa, mutta äiti on puhunut lapselle johdonmukaisesti aina vain englantia. Hän on ammatiltaan kielenkääntäjä ja hallitsee luullakseni englannin todella hyvin, aivan aksenttia myöten. Mielestäni englannista on muodostunut heille oma tunnekieli ja äiti sanoo, ettei voisi kuvitellakaan puhuvansa poikansa kanssa saksaa. Hän näkee myös runsaasti vaivaa saadakseen lapselleen englanninkielistä materiaalia, esim. elokuvia ja kirjoja, ja myös matkustaa aina mahdollisuuksien mukaan englanninkielisiin maihin.
Kerron tämän erikoisena esimerkkinä siitä, että lapselle voi onnistuneesti puhua myös muuta kuin omaa äidinkieltään. Ainakin kun itse hallitsee valitsemansa kielen lähes täydellisesti. On valitettavaa, jos lapsi ei opi vanhempiensa äidinkieltä, koska nämä puhuvat hänelle asuinmaan kieltä, mutta tässä tapauksessa kotimaassaan asuva vanhempi puhuu lapselle vierasta kieltä, jotta tämä oppisi yhden sijasta kaksi kieltä.
Ovatko muut tavanneet samanlaisia tapauksia? Voisiko paluumuuttaja puhua Suomessa lapselleen edellisen kotimaan kieltä (jos siis osaa sen todella hyvin), jotta lapsi ei unohtaisi sitä?
Kommentit (2)
...etta tallainen oli kai aika yleista ennenaikaan varsinkin ns. paremmissa perheissa joissa lapsille puhuttiin monesti ranskaa, oli vanhempien aidinkieli mika tahansa. Eli " elettiinhan ennenkin" . ;-)
Lisaksi tunnen tosi paljon sellaisia perheita joissa yksi vanhemmista on kaksikielinen ja puhuu lapsille vain toista aidinkieltaan; oma mieheni mukaanluettuna, han puhuu siis lapsille saksaa, joka on hanen sukunsa kieli, vaikka onkin itse kasvanut Kanadassa ja oikeastaan englanti on hanen vahvempi kielensa -- vaikka toki hanen saksansa onkin taysin aidinkielenomaista. Tassa on kyse tunnekielesta ja siita miten lapset voivat kommunikoida suvun kanssa.
...esimerkiksi minulla oli koulukaverina Suomessa suomalainen tytto jonka suomenkielinen aiti puhui hanelle kotona saksaa. Tytto oli myos kaynyt saksalaista koulua yla-asteelle saakka, joten tama varmasti tuki kielta. Hanen isansa oli saksalainen mutta vanhemmat olivat eronneet. En tieda osasiko tytto saksaa aidinkielenomaisesti, oma saksani oli silloin viela ihan kouluopetuksen tasolla.
Ja juuri eilen tyttareni tarhassa tapasin tanskalaisen aidin joka puhuu adoptoiduille (thai) lapsilleen englantia. Talla aidilla oli minusta kuitenkin ihan selva vieras aksentti (osaan itse englantia aidinkielenomaisesti) ja sanavalinnoissakin oli jotain kummaa. Mutta ymmarsin etta hanen miehensa on espanjankielinen ja perheen yhteinen kieli kai englanti, joten oli ehka ajatellut helpottaa lastensa taakkaa, kun ovat viela ranskankielisessa tarhassa. Ja kaikkein omituisin tapaus oli eras kolleegani ystavapariskunta jossa portugalilainen aiti puhuu lapsille ranskaa ja saksalainen isa englantia! Isan englanti oli kylla ihan aidinkielenomaista, ranskasta en mene sanomaan mitaan.
Jos mielipidetta kysytaan niin minusta on ihan ok, ihmiset puhukoot omille lapsilleen sita kielta mika hyvalta tuntuu. Tosin jos ei kieli oikeasti ole hanskassa taydellisesti saattaa tehda lapsilleen karhunpalveluksen. Mutta kuten tuossa edellisessa keskustelussa mainittiin niin on ihan eri asia jos muut ihmiset, tai jopa valtion edustajat, rupeavat maarailemaan mita toisten pitaisi perheessaan puhua. Tama on minusta kirkkaasti yksityisasia johon liittyy niin paljon emotionaalista ym. latausta etta siita pysykoot vieraat loitolla.