Hävettää olla 28v. nainen, jolla ei ole oikeastaan yhtään mitään mutta toisaalta nautin suuresti vapaudestani.

Sama. 

31 v mies täällä ja sama tilanne

Tuo tuo teineily on vähän kuin ansiosidonnainen.

Kaikki on kivaa kunnes se loppuu.

Sama,olen 30v. Tavallaan ehkä tahtoisin sitä "mitä muillakin" mut sit taas toisaalta tämä vapauskin on aika kivaa mutta suht yksinäistä. Ja ärsyttää se että suku ym odottaa minulta noita "mitä muiltakin". Joskus jos kavereita näen niin hävettää kyllä olla se joka istuu kahvipöydässä ilman puolisoa vierellä..

Sama 29, mutta kyllä minulla on juuret, kannustavat ja rakastava lapsuudenperhe (heidän taloudellinen turva: isovanhempani ovat oikeasti rikkaita), ja minulla on tavoitteita, mitä kohti menen kokoajan. Inhoan työtäni, mutta yritän sinnitellä siellä vielä hetken ja säästää asp-tiliin. Ex petti minua, mutta haikailen vielä hänen peräänsä.

Mulla oli sama tilanne kuin sinulla kun olin 28 v. Meni vielä kymmenen vuotta kunnes kohtasin elämäni miehen ja elämä muuttui vielä paremmaksi.

Mulla ikää yli 60, en omista mitään kiinteää omaisuutta, paitsi uurnanmentävä pläntti sukuhaudassa, En tiedä, mitä tai miksi hävetä. Mun turvani on muualla kuin maallisessa mammonassa. Ei vie roistot, ei raiskaa ruoste, eikä perinnöstä tarvitse taistella.

Hei! Olen samanikäinen nainen ja jaan samanlaiset fiilikset. Tosin kavereita en näe enää juuri koskaan.

Elämäni on pääsääntöisesti töitä ja netissä roikkumista. Deittailu ja seurustelusuhteet ovat olleet pääsääntöisesti pettymyksiä, joten en enää jaksa etsiä parisuhdetta. Kaipaisin omaa yhteisöä, jossa olla toisten seurassa. Ei vain ole mitään paikkaa minne mennä. Eipä tässä ole enää oikeastaan muuta odotettavissa kuin kuolema sitten joskus tulevaisuudessa.

Höpsis jokainen nainen istuu pankin päällä

Vierailija kirjoitti:

Hei! Olen samanikäinen nainen ja jaan samanlaiset fiilikset. Tosin kavereita en näe enää juuri koskaan.

Elämäni on pääsääntöisesti töitä ja netissä roikkumista. Deittailu ja seurustelusuhteet ovat olleet pääsääntöisesti pettymyksiä, joten en enää jaksa etsiä parisuhdetta. Kaipaisin omaa yhteisöä, jossa olla toisten seurassa. Ei vain ole mitään paikkaa minne mennä. Eipä tässä ole enää oikeastaan muuta odotettavissa kuin kuolema sitten joskus tulevaisuudessa.

Hei!

Itsekin olen useita vuosia kaivannut omaa "laumaa". Ihmisiä joiden seuraan kuulun. On ollut kyllä hyviä kavereitakin matkan varrella mutta vain harvojen kanssa todella kolahtaa ja jaamme samanlaisen maailman.

Itse kaipaan paljon rauhaa mutta kuitenkin yhdessä tekemistä, vähän jotain alkukantaista yhteisöllisyyttä. Olemista, syvällisempää yhteyttä ja tietenkin myös muitakin tunneskeemoja. En oikein osaa selittää.

Onneksi nykyään olen enemmän egoa tarkkaileva kuin siihen samaistuva. Se on auttanut minua paljon häpeän ja ulkopuolisuuden tunteiden kanssa ja olen jopa onnellinen oikeasti nyt.

Vaikka maallisesti ei juuri mitään ole.

Kahvipöytäkeskustelut ovat kuitenkin joskus hankalia kun yleensä ihmisillä on monenlaista meneillään ja minulla ei oikein mitään. :D

No mutta oikeastaan tulin sinulle vain sanomaan, että ymmärrän sinua paljon. Älä kuitenkaan odota tai toivo kuolemaa. Elämä muuttuu koko ajan ja koskaan ei voi tietää mitä on nurkan takana.

Itse heräsin kun kävin läpi kamalan vaiheen, jossa halusin kuolla palavasti. Se oli kuin minua olisi sisältäpäin tuhottu solu kerrallaan.

Sitten vain se alkoi loppumaan ja nousin. Nyt elämä näyttää erilaiselta, tuoreelta jollain tavalla.

Eletään tämä seikkailu läpi. Nopeastihan tämä illuusio ohi lopulta on. Toivottavasti osaat nauttia elämästä täysin rinnoin ainakin hetkittäin.

Kaikkea hyvää.

-ap

Samaistun ketjuun myös. Joskus olisi kiva kohdata samanhenkisiä ihmisiä, mutta en tiedä missä ja miten.

Up

Naislapsi.

Kerroppa niistä villeistä vuosista?

Olin muuten samassa tilanteessa ikäisenäsi, paitsi minua ei kiinnostanut muiden ajatukset elämästäni enkä usko että kukaan pahemmin edes vaivasi päätään miettimällä minun elämäntapaani.

Ikävää jos se kovasti vaivaa sinua mitä muut miettivät, mutta luulen kyllä että eivät hirveästi välitä.

Tää itsenäisen naisen elämä on vaan niiiiiiin ihanaa. Kukaan ei roiski vessaa keltaiseksi. Saa roikkua netissä ja ihan vanhanaikaisesti katsoa televisiosta, mitä haluaa. Jääkaapissa on taatusti sinne ostetut eväät omassa käytössä. Auto aina omassa käytössä, joten voi tulla ja mennä oman mielen ja aikataulun mukaan. Ystäviä tapaan kahviloissa viikonloppuisin. Ja uskallan mennä leffaan/teatteriin/konserttiin yksin. Työssä tulee just sen verran ihmiskontakteja, että illat on rauhoitettava itselleen.