Lue keskustelun säännöt.
Ensimmäinen ja viimeinen kerta kun soitin kriisipuhelimeen
30.07.2023 |
Tiedän että työntekijät kriisipuhelimessa ovat vapaaehtoisia mutta eilen kun soitin, ei päivystäjä oikeasti osannut sanoa muuta kuin tsemppiä ja että pidetään peukkuja että saisin uuden ajan psykiatrian polille pian.
Olen odotellut pitkään että pääsisin keskustelemaan mielenterveyshoitajan kanssa ja nyt elämässäni on lyhyen ajan sisään tapahtunut monta mieltä järkyttänyttä asiaa joista haluaisin jonkun kanssa keskustella ja purkaa.
Hoitajani jäi äitiyslomalle ja uutta ei ole vielä tullut tilalle, soittavat polilta kunhan joku sijainen löytyy. Tilanteeni ei ole mitenkään sietämätön mutta en halua ketään läheisiäni kuormittaa omilla ajatuksillani tai stressata ketään ulkopuolisia joille minun ongelmani eivät kuulu.
Olisin vain toivonut jotain muutakin kuin tsemppien toivottelua ja hohhoilua kun vihdoin uskalsin apua soittaa.
Minulla on niin paljon omia patoumia enkä kykene käsittelemään niitä järkevästi ja mitä enemmän ajattelen kaikkia pahoja asioita, pelkään että sitä enemmän ne realisoituvat myös tosielämässä.
Mitä teen?
Kommentit (7)
Yritin sanoa palstalla että se puhelin ei ole toimiva, koska siellä on myös osaamatonta sakkia toisinaan linjoilla ja tulos huono. Isoissa kaupungeissa voi kokeilla kriisikeskusta nimettömänä, se on siis eri kuin tuo puhelin luulen. Ja sinnekin kai voi soittaa, jos ei uskalla paikanpäälle. Neuvoja ei ole pakko ottaa. Voi kysyä koska terepeutti on paikalla jos heillä on sellainen, kriisiterapeutti esimerkiksi. Ei mikä tahansa tyttönen tai poikanen. Yksityisellä on ne terapeutit rahalla taas, mutta kirjaavatko kantaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä se on.
Mä käyn psykologilla vakuutuksen piikkiin, ainoa mitä sieltä on saanut, on lausahdus
"Noh, Mikko, mitä sinä näet että itse voisit tehdä asialle?"Jos tietäisin vastauksen, en kai mä siellä kävis...
Psykologi on huono vaihtoehto, osa kovistelee ilmeisesti ihmisiä. Terapeutti olisi ehkä ok, mutta sielläkin pitää olla osaamista ja kokemusta. Tai ymmärrystä.
Eihän kriisipuhelimen päivystäjä välttämättä osaa lyhyessä puhelinkeskustelussa ottaa kantaa asioihisi saatikka ratkoa niitä. Eli sinun asiasi ja hänen elämänkokemuksensa eivät välttämättä kohtaa. Hän usein pääasiassa kuuntelee ja yrittää sanoa jotain rohkaisevaa.
Olen soittanut itse kaksi kertaa ja ensimmäisellä kerralla olin lähes tyrmistynyt ja siitä puhelusta toipumiseen meni aikaa. Toisella kertaa puhuin tosi hyvän puhelun ja oivalsin jotain oleellista omasta elämästäni.
Ritva-Liisa, ajattelin juuri sinua ja itkuista oloa tätä kirjoittaessani ja sait minut aidosti nauramaan.
Kiitos siitä :D
Ap
Ne työntekijät ovat siellä vapaaehtoisia ja työskentelevät ilman palkkaa. Ainakin he edes yrittävät auttaa Sinua toisin kuin yhteiskunta. Vähän armoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän kyllä että ovat vapaaehtoisia ja olen itsekin vastaavanlaisessa vapaaehtoistyössä aikoinaan ollut.
Mielenterveysongelmia ei taida oikein muuten voida edes hoitaa kuin lääkityksellä ja tsemppaamalla, ratkaisujen on tultava itsestä.
Taitaa olla turhaa toivoa että asiat olisivat toisin.
Minullakaan ei edes ole mitään varsinaisia omia ongelmia, pyörittelen muiden murheita mielessäni vain niin paljon että kuormitun itse niistä ja omat asiat asiat jäävät taka-alalle enkä enää saa omista ajatuksistani tai itsestäni tolkkua.
Ap
Sitä se on.
Mä käyn psykologilla vakuutuksen piikkiin, ainoa mitä sieltä on saanut, on lausahdus
"Noh, Mikko, mitä sinä näet että itse voisit tehdä asialle?"
Jos tietäisin vastauksen, en kai mä siellä kävis...