ANOPIN SUUSTA

pakko oli tulla kertomaan että jouluna vauva itki väsyneenä ja sehän oli taas mun antaman " ihmeellisen maidon" vika, argh! täysimetyksellä siis mennään edelleen...

huoh... muuten anoppi on oikein herttainen ihminen enkä usko että on minkäänlaista tahallista kettuilua mutta ottipa vaan taas korvaan. kiitti että sain avautua!

Tai ainakin mä olin ja loukkaannuin ihan pienistäkin :)

katseli ja totes et meijän suvusa ei ookkaan ollu noin levveetä viivaa. Appiukko kuuli ja tokas: mutta levittää ootte tekin osanneet. Samaan aikaan kyllä harmitti ja huvitti.

Mies oli kieltänyt niin anoppi oli todennut, -mutta, kun rusinat ja pähkinät kuuluu jouluun, pitäähän lasten nyt vähän saada ottaa! Hermostu ihan tosissaan, kun kielsi uudestaan.

suklaisen " joulukuusenkoristeen" ja totesi että " no XXX ei kyllä tuota voi syödä mutta minä ajattelin että te sen joulukuuseen... vai ette kai te tänä jouluna kuusta laita" (asutaan vielä n. kk pienessä kaksiossa). Ja kun lapsi sai koristeen käsiinsä niin hössötti että " älä älä, se menee rikki" .

Eilen kyläilimme anoppilassa ja ihmettelin siinä tyttäreni vointia, kun oli ollut koko päivän vaisu (nuhaa ja yskääkin ollut hieman) ja aamullakin oli nukkunut yli kymmeneen. Silmät näytti " kipeiltä" ja kokeilin tytön otsaa. Anoppi alkoi vääntämään kanssani, että onkohan lapsi tulossa kipeeksi vai ei - hän väitti otsaa ihan jääkylmäksi (minusta se vaikutti ihan normaalilta).



Minusta edelleen lapsi ei ollut ihan normaalin oma itsensä, selvästi oli tulossa kipeäksi. Anoppi meinasi suuttua kun sanoin mitä aavistelin. Hänestä kun lapsi ei vaikuttanut ollenkaan siltä. (mielessäni vain ajattelin että just joo)



No nyt on tyttö 39 asteen kuumeessa. Ihan piruttain tekis mieli soittaa anopille ja kertoa kuulumiset ;)

anoppi sitten tokasi miehelleni, että laittaa turvakaukalon hihnat liian kireelle, siksi poika huutaa. joo, nämä kireät hihnat kun oli vielä auki...

... vaikka periaatteessa ihan mukava onkin.



Eilenkin oltiin ulkoilemassa appivanhempien pihassa. Anoppi meni keinuttamaan tyttöä tavalliseen keinuun, ei siis vauvakeinuun. Tyttö on 2v3kk vanha. En tiedä, osaako tuon ikäiset yleensä istua kunnolla tavallisessa keinussa, mutta meidän tyttö on ainakin vielä tosi epävarma keinussa, siis istuu sen verran huterasti että voi tippua koska tahansa. Sen takia itse aina keinutetaan niin että pidetään pikkuisen kiinni tytöstä. Kyllä sen sitten tuntee kun keinussa istuminen on varmempaa ja voidaan lopettaa kiinni pitäminen.



No, sanoin anopille, että tyttö ei osaa vielä kunnolla keinua, täytyy pitää kiinni. Anoppi vaan antoi tytölle (mielestäni aika paljon) vauhtia eikä pitänyt kiinni, eikä ollut kuulevinaan mitään. Sanoin uudestaan, eikä vieläkään mitään reaktiota. Sitten mieheni sisko toisti äidilleen sanomani, johon anoppi: " näähän on ihan hiljaiset vauhdit, on me ennenkin näin käyty keinumassa" . No tietenkin se tyttö sitten hetikohta tippui keinusta, onneksi ei sattunut, alla pehmeää hiekkaa ja paksut vaatteet päällä (muuten olisin tietenkin mennyt heti alkuunsa keskeyttämään homman, mutta ajattelin, että katsotaan jos se tyttö on sittenkin oppinut istumaan siinä keinussa kunnolla).



Ei tämä tilanne nyt mikään erityisen paha ollut, mutta ärsyttää vaan (ja pelottaa) kun anoppi ei voi melkeinpä mitään meidän vanhempien ohjeita noudattaa (ennenkin sattunut aivan vastaavanlaisia juttuja).

Anoppi sitten kyseli viereisessä keittiössä mieheltäni, että " riittääköhän sillä tuo maito?" . Olin itse about kolmen metrin päässä ja kuulin tietty kaiken. Argh, ei voi puhua mulle suoraan!!! Ja lisämaitoa ei kyl koskaan tarvittu.

taasen anoppi ihasteli vauvan hyvää kasvua (täysimetyksellä mennään). Tokas vielä lisäksi vauvalle, että " kuinkahan hyvin sitten kasvat, kun alat saamaan kunnollista ruokaa?" .

..ja taas oli äidillä mieli " hyvänä" anopin vierailun johdosta..

Anoppi tuumasi, että on siinä se hyvä puoli, että minäkin voin tutustua lapseeni. :)) En oikein ymmärtänyt...

anoppi todennut kun pienenä ovat tissillä kitisseet että:" Hyi, onko äitin maito pahaa?"



Voitte uskoa että siinä vaiheessa ei ollut itku kaukana. Muutenkin mieli herkässä synnytyksen jälkeen yms ja toinen laukoo suustaan tuollaisia!

Esikoiseni itkeskeli ja mieheni strategiana oli hyssyttää ja kävelyttää vauvaa ympäri huushollia. Itse havaitsin pian, että paikallaan istuminen ja oikein läheinen syliote lopetti itkun heti. " Äiti se ei nouse sohvalta" , " äiti ei liiku" , joo-o. Ja kerran vahingoniloisena tuumittiin että " mummin sylissä rauhoittuu, äidin sylissä ei" , jolloin vauvakulta parkaisi ja säikähtänyt mummi suorastaan vyörytti parkujan syliini... Lisäksi tietysti pidin vauvalla niin vähän vaatetta, että piti agitoida mummikin soittamaan, että vauvalla pitää olla villamyssy aina päässä. Olin synnytyksen jälkeen todellisen hormonitsunamin kourissa ja itkin kaikesta ja kaikkien muiden nähden mutta en anoppini. Välit eivät ole vieläkään palautuneet entiselleen. Myönnän oman herkkänahkaisuuteni, mutta en voi unohtaa anopin huonoa käytöstä. Tuntui että hän oikein haki herkkää kohtaa, johon iskeä sanallisen tikarinsa, vaikka varmaankaan hän ei niin tehnyt. En tiedä, mistä valtataistelu juonsi juurensa, sillä kyse ei ollut ensimmäisestä lapsenlapsestakaan.

voi kun ihmetellä että useimmiten nämä kamalimmat jutut tulevat juuri anopin suusta, ovathan hekin olleet äitejä jolloin heidän pitäisi muistaa että miltä se asioihin puuttuminen tuntuu.

ja onhan se hyvä kun nyt edes lyhyen ajan saa vauva ädiinmaitoa (imetin vuoden verran).

Olin viimeisilläni raskaana ja ylpeä isosta mahastani, kun anoppi töksäytti: " Nytpä se Sirpakin sitten tietää, miltä tuntuu olla lihava" . Tarpeetonta suunpieksentää, mutta silloin olisin voinut tappaa.

täysimetyksellä oltiin

ammuit anopin??

Vierailija:

ammuit anopin??