Kesäkuussa tuntui tuskalliselta kun mies muutti pois, mutta nyt ajattelen, että onneksi muutti
Reilu kuukausi sitten muutti pois ja hyvä niin. Tuolloin itkin ja surin suhteen päättymistä, mutta kyllä tämä on parempi näin kuin, että olisimme koko kesän yrittäneet asua saman katon alla taloudellisista syistä. Olo on nyt vapautuneempi ja saan tehdä mitä itse haluan, ei tarvitse katsoa saman katon alla miestä joka ei enää mua rakasta.
Edelleen olen erosta surullinen ja itku tulee välillä, mutta elämän on pakko jatkua. Mies teki valintansa ja löysi lisäksi uuden naisen nopeasti, joten paluuta vanhaan ei ole. Ei vaikka mies tulisi katumapäälle. Itse vielä varmaan jollakin tasolla kuitenkin miestä rakastan, mutta tajuan, että näin se nyt vain oli tarkoitettu.
Itku tuli tätä aloitustakin kirjoittaessa. Ehkä vuoden päästä on helpompi olla.
Kommentit (24)
Kiitos tästä keskustelusta. Lohduttaa jo pelkkä tieto, etten ole yksin. Kenellekään en halua erosta vielä puhua, koska itku tulisi kuitenkin. Eikä yhdessäolo ollut edes mukavaa enää pitkään aikaan.
Yksin eläminen on parasta. En ymmärrä miksi jotkut naiset haluaa elää miehen kanssa. Mies ja nainen tulee harvoin niin hyvin toimeen että voisivat asua saman katon alla.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä keskustelusta. Lohduttaa jo pelkkä tieto, etten ole yksin. Kenellekään en halua erosta vielä puhua, koska itku tulisi kuitenkin. Eikä yhdessäolo ollut edes mukavaa enää pitkään aikaan.
Itselläkin alku oli yhtä itkua ja melkoisessa shokissa olin. Aikahan se on mikä auttaa, mutta kun tuska on pahimmillaan niin kaikki näyttää toivottomalta.
Ehkä mäkin jossakin kohtaa osaan kunnolla ajatella, että parempi näin. Ehkä meitä ei vain oltu luotu yhteen ja yhdessä olimme sen aikaa kuin meille oli tarkoitettu. Eiköhän elämä taas voita jossakin kohtaa vaikka melkoisen aaltoilevaa on tunteet tällä hetkellä.