Läheisensä yllättäen menettäneet!

up..

Täällä yksi erittäin läheisen ihmisen menettänyt, ihan tässä pari kk sitten.   Koko kesä mennyt shokissa, ikävässä, surussa.   Joka aamu on ensimmäinen asia mitä ajattelen, joka ilta viimeinen asia mitä ajattelen.

Itkenyt olen paljon.   Surua lisää se, että minut suljettiin täysin hänen kuolemansa ulkopuolelle.  Kukaan ei suostu asiasta kanssani puhumaan, ei kerrota mihin menehtyi, ei edes sitä, mihin on haudattu. 

Paljon olen tässä muutenkin rakkaita läheisiä menettänyt ihan viime vuosien aikana,  joten surutyö ei ole vieras.  Muiden kohdalla on auttanut se, että on ollut vähintään se yksi, jonka kanssa surra, muistella ja jakaa surua.     Se on auttanut surun vaiheissa, jotka alkaa shokista, etenee epäuskoon tapahtuneesta, suruun, ikävään, jopa vihan tunteisiin, mutta käsittlemällä on pikkuhiljaa myös uskaltanut antaa tilaa niille hyville muistoille jotka tulevat pikkuhiljaa surun vierellä. 

Nyt tilanne on toinen.   En pääse eteenpäin ja olen jumittunut johonkin shokin ja kamalan, jopa epätoivoisen surun välimaastoon.   Päivät menevät rutiinilla, toimin kuin robotti pakolliset asiat, mutta samalla päässä on miljoona kysymystä vaikka yhtäkään vastausta.

Ap:lle toivon paljon voimia menetyksen läpikäymiseen. Vinkiksi selviämiseen voin vaan antaa, että älä pelkää niitä eri tunteita, jotka sieltä puskee pintaan.   Ne kaikki ovat tärkeitä käydä läpi.  Toivottavasti sinulla on edes se yksi kenen kanssa jakaa surua ja muistella.    Surulla ei ole aikarajaa, se voi seurata läpi elämän.   Mutta se väkisnkin alkaa muuttaa jossain vaiheessa muotoaan.   Anna silloin tilaa myös niille hyville muistoille, vain siten voit päästä eteenpäin, vaikka se kuinka vaikeaa onkin.  

Voimia elämänmittaiseen ikävään.