Lue keskustelun säännöt.
Kyllä, sisäiseen kauneuteen VOI ihastua
26.07.2023 |
Pistin nämä vastaukset toiseen ketjuun mutta pistän nämä nyt vielä ihan omaksi aloituksekseen, koska täälläkin on ollut niin paljon puhetta ulkonäöstä ja se voi vetää joillakin mielen synkäksi. Niin se puhe sisäisestä kauneudesta ei todellakaan ole pelkkää potaskaa, vaan kyllä siihenkin voi rakastua jos sille antaa aikaa.
"Tosin olen itse kyllä huomannut, että kun viettää riittävästi aikaa jonkun ihmisen seurassa jota ei ensin ole pitänyt ulkoisesti viehättävänä, niin jos hän oikeasti on todella hyvä ja hieno ihminen ja hauska ja kaikkea, mistä nyt sitten sattuu tykkäämäänkin, niin aika tekee tehtävänsä ja hänestä alkaa vähitellen tykkäämään ja tuntea myös seksuaalista vetoa. Ja hän jopa alkaa näyttää omissa silmissä yhtäkkiä todella hyvännäköiseltä, ja on ihan ihmeissään että miten en heti huomannut miten hauskan näköinen kaveri tämä on. Yhden kerran yksi tyyppi huijasi minut viettämään pitkän aikaa hänen kanssaan, menimme samaan paikkaan yöksi ja meidän piti liittyä ystäviämme seuraan seuraavana päivänä, mutta hän oli laittanut herätyskellon pois päältä ja sen seurauksena jouduimme viettämään pitkän aikaa kahdestaan, niin olin ihan hämmästyksissäni kun aloin tuntea sellaista vetoa häntä kohtaan vaikka ei oikeastaan ollut mies minun makuuni. Matkustimme junassa vierekkäin pitkän matkan kahdestaan ja oli kyllä loppumatkasta jo ihan kostea. Tajusin siis vasta myöhemmin että hän oli tahallaan laittanut herätyskellon pois päältä."
Olisi kiva kuulla muidenkin kertomuksia kuinka olette ihastuneet tai rakastuneet ihmiseen johon ette heti kuvitelleet että voisi hänen kohdallaan niin käydä. :)
Kommentit (4)
Totta. Itse olen melkoisen ruma ja vanhemmiten vielä lihavakin nainen, mutta ei ole tarvinnut yksin olla. En minä varmaan miltään treffeiltä tai yöelämästä olisi seuraa löytänyt, mutta kaveripiirin, työkaveruuden yms. myötä niin, että miehet on alkaneet tykätä minusta ihmisenä ja kaverina, ja sitten on tullut se seksuaalinen puolikin siihen mukaan, vaikka eivät varmaan ole ajatelleet minua ulkonäköni takia aluksi siinä mielessä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teininä olin käsittämättömän rakastunut luokkakaveriini, joka oli lähes yhtä lyhyt kuin minä (olen lyhyt), hintelä, vähän nörtihtävä ja nasaaliääninen. Mutta ihan äärettömän fiksu ja hauska. Elättelin viimeisellä kesälomalla kovia toiveita että hänet voisin saada itselleni, mikä pettymys olikaan kun kouluun palatessa poika olikin kasvanut reippaasti pituutta, hankkinut tyyliä ja muuttunut jotenkin cooliksi! Ja piiritti ihan muita kun minua nörttityttöä :/.
Mun luokalla oli ala-asteella poika, joka ei ollut tumma eikä pitkä vaan vaalea ja lyhyen puoleinen, johon kaikki tytöt olivat ihastuneita. Meillä oli myös se pitkä, tumma ja komea, ja ehkä häneen ihan eka luokalla muutama tyttö ihastui, mutta oli sitten sellainen puhumaton yrmy että jäi taka-alalle. Mutta siinä esiteinivaiheessa kyllä kaikki tytöt halusivat istua tämän lyhyen ja vaalean lähellä. Ei ollut mitenkään erityisen komea, jos ei kyllä rumakaan. Mutta hän oli terävä-älyinen ja ihan hauska, ja jutteli jonkun verran kaikkien kanssa ja oli sellainen reilu kaveri. Ja hän oli nopea juoksemaan ja muutenkin hyvä urheilussa, varsinkin pesäpallossa. Malliesimerkki siitä, että kun pitkään ollaan yhdessä ja tutustutaan niin se sisäinen kauneus tai hauskuus tai mikä lie terävyys tulee esiin ja alkaa vaikuttaa yhä enemmän.